

Yle taikoi valtavan valtiovelan kahdeksi kahvikupiksi, talousprofessorilta vastaveto: “Jos YLE yksityistettäisiin, jokainen suomalainen saisi vuodessa 100 ilmaista kahvipakettia”
Samaan aikaan kun Suomessa kauhistellaan massiiviseksi paisunutta valtion velkaa, Yleisradio laskeskelee koko lystin tarkoittavan vain kahta kahvikupposta päivässä. Mutta lukuja voi pyöritellä toisinkin päin.
Ylen mukaan valtion velan kasvu tänä vuonna jokaista suomalaista kohti on 4,1 euroa päivässä, siis kahden kahvikupin verran.
Velka lisääntyy 1500 euroa vuodessa jokaista suomalaista kohti. Miksi asia esitetään jokapäiväisinä kahvikuppeina?
Vähättelevään esitystapaan tarttuu rahoituksen professori Vesa Puttonen. Hän kertoo isojen summien pilkkomisen olevan finanssialalla yleistä, mutta hän oudoksuu Ylen tapaa tehdä sama valtion velan kasvulle.
Finanssialalla on tällainen tapa esittää hinta, esim. ”Henkivakuutus vain 1 eurolla päivässä”. Mutta että YLE ja valtion velka 🤔 https://t.co/PeyNFYduxa
— Vesa Puttonen (@InvestmentTraps) August 9, 2022
Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén puolestaan naljailee vertaamalla Ylen budjettia vähän toisenlaisella kahvivertauksella: “Jos YLE yksityistettäisiin, jokainen suomalainen saisi vuodessa 100 ilmaista kahvipakettia. Yksityistämisen pitäisi olla helppoa: erinomaiset ohjelmat ja organisaatio.”
Jos YLE yksityistettäisiin, jokainen suomalainen saisi vuodessa 100 ilmaista kahvipakettia. Yksityistämisen pitäisi olla helppoa: erinomaiset ohjelmat ja organisaatio. https://t.co/a5POvPZEu3
— Matti Viren (@viren_matti) August 9, 2022
Sanna Marinin/Antti Rinteen hallitusten kerryttämän velan määrä nousee yhteensä noin 37 miljardiin euroon.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Julkisen sektorin henkilöstön määrä ei voi loputtomiin enää kasvaa – talousprofessori Virén varoittaa: ”Karhu tulee vastaan”

Ranska lakkauttaa yleisradiomaksun syksyllä, Britannia seuraa myöhemmin perässä – yleisradioiden toimitusten kissanpäivät pian ohitse

Ylen pääuutinen hehkuttaa, että vaikka ukkonen jyrähti, Sanna Marin ei säikähtänyt – mikä mediassa oikein on vialla, ja miksi Yleisradio rakentaa Marin-kulttia?

Ylen aamuohjelmassa taas sakea väite: ”Perussuomalaiset vihaa taidetta”

Yle käyttää veronmaksajien rahaa musiikkigaalaan osallistumiseen – hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet moittivat

Ruotsin yleisradio joutumassa laihdutuskuurille – oikeistopuolueet haluavat leikata SVT:n menoja

Tavio: Pienten yritysten Yle-vero poistettava
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.
Uusimmat

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari

Suomen Yrittäjät: Hallituksen kasvutoimet ovat merkittäviä

Aittakumpu: Kehysriihestä merkittävä tuki lapsiperheille
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää