KOMMENTTI | Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa Yleisradion etenevästä politisoitumisesta sekä journalismia käsittelevästä uutuuskirjasta.

”Ukkonen jyrähtää voimakkaasti Kesärannan ulkopuolella, mutta pääministerin ilme ei värähdä.”

Näin painaa menemään Yleisradion uutistoimitus. Pääuutisessaan.

Kysytään näin päin: Miten suomalaiset aikuiset yleensä reagoivat salamaniskuihin? Panikoimalla? Piiloutumalla pöydän alle?

Yleisradion pääministeriä käsittelevä juttu on muutenkin täysin hampaaton ja kritiikitön Marinia kohtaan. Miksi valtiollinen yleisradioyhtiö lisää tällaisia kuvailuja tekstiinsä, kuin alleviivaamaan korkean poliitikon järkähtämättömyyttä?

Miksi Yleisradio rakentaa Marin-kulttia?

Tällaisen pohjoiskorealaisen kirjoitustyylin käyttö olisi ymmärrettävämpää, jos se olisi kesätoimittajan kynästä lähtöisin. Mutta tekstin on kirjoittanut Ylen toimittaja Anniina Luotonen, joka valittiin huhtikuussa politiikan toimittajien puheenjohtajaksi.

Tilanne on absurdi. Median nimenomainen tehtävä on vallanpitäjien valvonta ja toiminnan kriittinen arviointi. Ei heidän pönkittämisensä.

Sipilää hakattiin, Marinia suojellaan

Yleisradion toiminta on räikeässä ristiriidassa sen kanssa, miten aiempaa pääministeriä Juha Sipilää kohdeltiin. Tuoreessa muistissa on, miten Ylen toimituksen keskeiset yksiköt hakkasivat Sipilää viikkotolkulla. Kun silloinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen yritti pidätellä toimituksensa raivoa Sipilää kohtaan, hänet savustettiin pihalle.

Jääskeläisen jälkeen taloon saapui päätoimittajaksi Jouko Jokinen. Valinnan oli tarkoitus rauhoittaa kaaoksessa riehuvaa toimitusta. Hän on pysynyt täysin näkymättömissä, ja antanut talonsa politisoitumisen revetä tasolle, joka nähtiin viimeksi 1960-luvulla. Tuolloin puhuttiin Reporadiosta.

Tuolloin Neuvostoliittoa kritiikittä ihannoivat suomalaiset kommunistit rakensivat Ylestä taisteluvälinettä. Reporadio sensuroi oikeistolaisia ja julisti räikeän puolueellisesti ”tiedostamista”, ”muutosta” ja ”aatteellista heräämistä”.

Tietokirjailija Jarmo Viljakainen kertoo kirjassaan, kuinka Yleisradion tulipunainen toimittajakunta tuki näyttävällä uutisoinnillaan kommunistien mielenosoituksia ja nosti esin yksipuolisen vasemmistolaisia yhteiskuntakriittisiä performansseja.

Noin siis 1960-luvulla. Mutta kuvaus sopii osuvasti myös tähän päivään. Ei päivää ilman innostunutta Yle-reportaasia punavihreistä mielenilmauksista. Kriittisyydestä ei ole tietoakaan, vaikka suomalaiset ovat sukeltamassa kaikkien aikojen energiakriisiin.

Ongelma ei ole yksin Ylen

Journalistien ammattikunta on vähin erin hylännyt ajatuksen objektiivisesta journalismista ja asettunut politiikan osapuoleksi. Mallia näyttää Journalistiliiton päätoimittaja Maria Pettersson.

Pettersson on työskennellyt SDP:n mepin Miapetra Kumpula-Natrin kansliassa. Hän ”breikkasi” julkisuuteen kummallisella”Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä” –irvailullaan, jossa hän pilkkasi islamilaisesta väkivallasta huolestuneita suomalaisia. Pettersson kävi Ruotsissa, ei havainnut väkivaltaa ja päätteli tästä, ettei Ruotsissa ole väkivaltaa.

Pettersson on ilmiselvän politisoitunut toimittaja. Kun tällainen henkilö nostetaan julkisen kommentoijan asemaan, hän käyttää tilaisuutta häpeilemättömästi hyväkseen.

Eduskuntavaalien alla 2019 Maria Pettersson hehkutti täysin häpeilemättömästi poliittisia lemmikkejään – missäpä muualla kuin Ylen Jälkiviisaissa. Vieraiksi oli tuttuun tapaan valittu ainoastaan vasemmistokeskustelijoita.

Pettersson hehkutti:

“Miettikää, miten ihana tilanne olisi, jos meillä olisi Li Andersson, Maria Ohisalo ja Sanna Marin puoluejohtajina. Tältä näyttää tulevaisuus.”

Pettersson saa voimakasta taustatukea vieressä istuvalta Jan Erolalta, joka ”analysoi” keskeisten vaaliteemojen kääntyvän pois maahanmuuttoaiheista. Molemmat arvioivat perussuomalaisten vaalikannatuksen jäävän kymmeneen prosenttiin. Vieressä istuva kielitieteilijä Janne Saarikivi onnistuu sentään sanomaan, että noin tuskin käy.

Suomen Uutisten lukijat muistanevat Erolan tarjoilleen inhoamistaan perussuomalaisista hieman erilaisia tulkintoja. Hän sätti toisessa Jälkiviisaiden jaksossa perussuomalaisia minuuttitolkulla syvästä ihmisvihasta.

Kuten aina, Ylen juontajat hymistelevät vieressä. Kritiikki ei kuulu konseptiin.

Jan Erola kököttää Jälkiviisaissa kuin tatti. Hän on toiminut ohjelman vakiovieraana ohjelman koko olemassaolon ajan, useimmiten latelemassa itsestäänselvyyksiä. Yleisradioyhtiö, jonka tehtävä on lain mukaan tarjota ”monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja”, tarjoaa viikosta ja vuodesta toiseen SDP:tä ja muuta vasemmistoa tukevaa poliittista agitaatiota. Yle käyttää Erolaa äänitorvenaan, koska hän lausuu juuri niitä sanoja, joita poliittinen vasemmisto niin kovasti rakastaa.

Puolueellisuus tihkuu läpi, räikeästi. Yleisradio tarjoilee vasemmistotoimijoille valtavan viestintäplatformin ja estää vasemmistoa koskevan kritiikin.

Jälkiviisaiden lisäksi poliittista sisältöä tuutataan kaikista kanavista. Jatkuvasti, joka päivä. Pahimmillaan tuputus on vaalien alla. Ja innokkain aivopesu kohdistuu nuorisoon.

Mitä medialle oikein tapahtui?

Viestintäyrittäjä Katleena Kortesuon tuoreen kirjan kannessa esitetään kysymys: ”Journalimin kuolema – Mitä medialle oikein tapahtui?”

Kortesuon mukaan median kritiikittömyys Sanna Marinia kohtaan ”tihkuu kiusallisella tavalla läpi”.

Milloin media kertoo Marinin ”johtaneen upeasti joukkojaan edestä”, milloin hän on ”tehnyt historiaa”, milloin hänen hiustyylistään vedetään yhtäläisyysmerkkejä koronan voittamiseen.

Kortesuo nostaa esimerkiksi myös Maria Petterssonin siekailemattoman Jälkiviisaat-hypetyksen.

Aggressiiviset Marin-fanit nujertavat kritiikin

Hehkutuksen vastaparina on Marin-fanien joukko, joka puolustaa suojattiaan aggressiivisesti. Heidän vihansa äärellä joutui taipumaan jopa Venäjä-trollien piinaama Jessikka Aro, jota Venäjän sotatoimia tukevan Johan Bäckmanin joukkiot eivät koskaan saaneet vaikenemaan.

Jessikka Aro kertoo Kortesuon kirjassa, kuinka hänet huudettiin nurin:

”Mä tviittasin sen ja tein ehkä kärjekkään kommentin: ”ihmeellistä että löytyy aikaa naistenlehdissä poseeraamiselle mutta ei EU-kirjeenvaihtajille”. Tää oli toiminnan kritisoimista, eikä mennyt mitenkään hänen henkilöönsä. Mä jouduin canceloimaan itseni ensimmäistä kertaa. Edes Venäjän trollit eivät ole saaneet mua canceloimaan itseäni kertaakaan. – – Minut leimattiin naisvihaajaksi.

Mä loppujen lopuksi poistin sen tviitin, koska mä en jaksanut sitä hirviömäistä viestittelyä itseäni kohtaan. Ja mä lopulta jopa pyysin anteeksi [nauraa], ihan kauheeta.

Siinäkin Sanna Marin viestinnässään on onnistunut. Hänellä on tällainen oma niin sanottu pieni trolliarmeija, joka leimaa kaikki kriitikot. Pääministerin toiminta on maailman eniten kritisoitava asia. Se, miten Sanna Marin kohtelee lehdistöä, on hänen toimintaansa leimaava asia. Sitä pitää saada kritisoida ilman, että tulee itse leimatuksi.”

Sama suomeksi: istuvaa hallitusta tukevat aggressiiviset metelöitsijät huutavat toimittajan hiljaiseksi.

Yle ei enää edes yritä peitellä puolueellisuuttaan

Olemme tulleet tilanteeseen, jossa Yleisradiota käytetään poliittisen vaikuttamisen keskeisenä välineenä. Toimintaa ei edes yritetä peitellä. Yhtiö vaalivaikuttaa monin eri tavoin, ja mitä lähemmäs vaaleja kuljetaan, sen räikeämmäksi Ylen touhu käy. Tämä on kansanvallan kannalta kestämätöntä. Vaalisuosikkien valinta ei voi olla median tehtävä. Vaalien teemojen ohjailu ei voi olla Yleisradion tehtävä.

Missään tapauksessa ei käy päinsä, että Yleisradio kieltäytyy käsittelemästä omia suosikkipoliitikkojaan kriittisesti.

Ylen on toteutettava sitä tehtävää, joka sille on kansakunnan työnjaossa määrätty.

MATIAS TURKKILA

Tulosta

Tagit