

PS ARKISTO
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Autoilla pitää saada ja voida ajaa niiden käyttöiän loppuun – päästöttömään tai vähäpäästöiseen pakottaminen ei ole vaihtoehto
Auto on se menopeli, jolla suurin osa meistä on tullut synnytyslaitokselta kotiin.
Auto on myös se, jonka kyydissä viimeinen keikka hoituu. Auto on kiinteästi mukana lähes jokaisen suomalaisen arjessa, muistutti liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne Mikkelissä pitämässään puheessa.
Eilen vietettiin valtakunnallista Auton Päivää. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne muistutti Mikkelissä pitämässään puheessa, että auto on välttämätön liikkumisväline valtaosalle suomalaisista.
– Meillä on kotona kaksi keskihintaista ja keski-ikäistä autoa, toinen on dielsel vuosimallia 2014, ja sillä on ajettu 220 000 km. Toinen on bensa-auto vuodelta 2015, jolla on takana 125 000 kilometriä.
– Autoja on ajanut 5/6 perheemme jäsenistä. Pienemmän auton kylkiä ja renkaita on kohdeltu monta kertaa kaltoin, mutta mitään pahempaa kolaria tai muuta vahinkoa autoille tai niiden kuskeille ei ole teillä tai parkkitaloissa sattunut. Olemme siis autoinemme suhteellisen tavallinen perhe, eikä autoilun arjesta etäänny onneksi liikenneministerinäkään.
Autokanta vanhenee edelleen
Liikennekäytössä Suomessa olevien henkilöautojen keski-ikä oli vuoden 2022 lopussa 12,9 vuotta.
Auton romutusikä on 22 vuotta, kun EU:n keskiarvo on 15 vuotta.
– Tänä vuonna saatiin jo hallitusneuvotteluihin tietoja, että autokanta vanhenee edelleen. Uusien autojen kauppa ei käy. Tilauksia on tehty tänä vuonna noin puolet tavanomaista vähemmän. Ilmiö ei rajoitu Suomeen. Kiinassa sähköautojen tammi-maaliskuun myynti notkahti yli 30 prosenttia viime vuoden loka-joulukuuhun verrattuna. USA:ssa sähköautot kertyvät myyntivarastoihin, Euroopassa Volkswagen leikkaa sähköautojen tuotantoa, Ranne kertoo.
– Tammi-maaliskuussa autoja toimitettiin romutusjärjestelmään 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Autokannan uusiutuminen edellyttäisi noin 140 000 uuden auton ensirekisteröintiä vuosittain. Vuonna 2022 ensirekisteröitiin alle 82 000 uutta autoa. Voi olla, että ensi vuoden ensirekisteröintilukemat jäävät alle 60 000.
Hankintatuki ei auta vähävaraisia
Ranteen mukaan moni haikailee edelleen hankintatukia, mutta niitä ei tältä hallitukselta ole tulossa.
– Tuet eivät ole oikeudenmukainen ja vaikuttava ratkaisu autokannan uudistamiseksi. Hankintatukea hyödyntäneet olivat Trafocomin selvityksen mukaan muuta väestöä ja muita uusia autoja ensirekisteröineitä varakkaampia. Heistä 57 prosenttia olisi hankkinut sähköauton ilman tukeakin. Vähävaraisia tuki ei auta, varakkaat eivät sitä tarvitse.
– Ilmastotavoitteiden mukaan Suomessa tulisi vuonna 2030 olla 750 000 ladattavaa autoa. Tämä ei ole mahdollista ja vaikka epärealistinen tavoite saavutettaisiinkin, olisi Suomessa vuonna 2030 vielä noin 3 miljoonaa polttomoottorikäyttöistä autoa, traktoria ja moottorityökonetta, jotka pitävät yhteiskuntaa käynnissä. On epärealistista kuvitella, että sähkö voisi olla ainoa fossiilisia polttoaineita korvaava käyttövoima, Ranne huomauttaa.
Polttomoottoreita ei pidä tuomita
Ranteen meilestä EU:n tai Suomen hallinnon tehtävä ei ole määrätä, mikä on tulevaisuuden autojen, traktoreiden tai työkoneiden toimintaperiaate tai käyttövoima. Hallitus on sitoutunut hakemaan teknologianeutraalisti parhaita teknistaloudellisesti kestäviä ratkaisuja, kuten kehittyneitä uusiutuvia ja synteettisiä kaasuja ja polttonesteitä.
– Suomen miljoonien polttomoottoreiden käyttöä ei pidä tehdä mahdottomaksi. Sen sijaan on luotava puitteet markkinaehtoisesti kilpailukykyisille, puhtaille, fossiilivapaille ja kehittyneille uusituville tai synteettisille polttoaineille, joita voidaan käyttää polttomoottoreissa.
– Autoilla pitää saada ja voida ajaa niiden käyttöiän loppuun. Päästöttömään tai vähäpäästöiseen pakottaminen ei ole vaihtoehto, vaan niihin siirtymisen pitää olla taloudellisesti ja teknisesti sopiva ratkaisu, sitten kun auto on vaihdettava, Ranne sanoo.
Hallitus ei kurita autoilijoita
Hallitus ei ole menossa autoilijan kukkarolle vaan päinvastoin.
– Me kaikki tiedämme, että kun Suomen talous on kurjassa kunnossa. Me käännämme talouden suunnan, koska on pakko.
– Suomi on Pohjolan alisuorittaja ja heikoin talous. Enemmistö Euroopan maista on onnistunut pienentämään velkasuhdettaan koronasta, Ukrainan sodasta ja muista kriiseistä huolimatta, mutta Suomessa se on vain kasvanut. Tähän päälle tulevat Suomen talouden muut haasteet: työn määrä ei kasva, tuottavuuden kehitys on heikkoa, väestö vanhenee, Marinin hallituksen soteuudistus kaatuu syliin ja velanhoitomenot ovat vanhojen velkasyntien vuoksi räjähtämässä käsiin, Ranne muistuttaa.
Suomea vahvistettava tasapuolisesti
Ranteen mukaan niin suuria säästöjä, että talous saataisiin niillä tasapainoon yhden vaalikauden aikana, ei ole mahdollista tehdä romuttamatta suomalaisten arkea. Kokonaisveroasteen nosto ei myöskään ole ratkaisu.
– Hallitus onkin valinnut talouspolitiikan, joka säästää ja vahvistaa Suomea tasapainoisesti, vaikka se sisältää myös kipeitä päätöksiä. Velkaa joudutaan vielä ottamaan, mutta hallitus kääntää valtion talouden selvästi tasapainoisempaan suuntaan, kohentaa taloutta ja taittaa julkisen velkasuhteen kasvun.
– Menoja alennetaan asteittain koko vaalikauden ajan, jonka tuloksena julkinen talous vahvistuu kuudella miljardilla eurolla. Tästä summasta suoria säästöjä on neljä miljardia ja niitä toteutetaan etupainotteisesti ja laaja-alaisesti. Me kannustamme ja velvoitamme työntekoon ja yrittäjyyteen, siihen, että kukin rakentaa Suomea oman kykynsä ja voimiensa mukaan, Ranne sanoo.
Ministeriö mukana säästötalkoissa
Hallitus keventää työn verotusta 500 miljoonalla eurolla – painottaen pieni- ja keskituloisia. Verot kevenevät lähes yhdellä prosenttiyksiköllä 20 000–25 000 euron vuosituloilla. Kotitalouksien ostovoimaa vahvistetaan keventämällä liikkumisen verotusta. Liikennepolttoaineiden verotus alenee 160 miljoonalla vuoden 2024 alusta.
– Myös johtamani liikenne- ja viestintäministeriö virastoineen osallistuu säästötalkoisiin ja Suomen rakentamiseen. Olemme aikaisempaa tarkempia rahojen käytössä kautta linjan.
– Laskemme investointirahoitustasoa hallituskauden aikana 720 miljoonalla eurolla. Toisaalta me toteutamme lähes kolmella miljardilla liikenneinvestointeja, joilla rakennetaan koko Suomeen kasvun edellytyksiä. Painotamme teiden kunnon ja turvallisuuden parantamista sekä elinkeinoelämän tarpeita. Tiestön korjausvelan taittaminen ja kasvun pysäyttäminen on keskeinen päämäärämme. Investoimme väyläverkon kehittämiseen 1,6 miljardia euroa, josta 0,52 miljardilla taklataan korjausvelkaa ja parannetaan turvallisuutta. Investointeja ei rahoiteta velkaa paisuttamalla vaan myymällä valtion omaisuutta, Ranne kertoo.
Merkittäviä panostuksia väyläverkkoon
Hallituksen velvollisuus on tervehdyttää julkista taloutta, karsia tuhlailua ja vahvistaa Suomea.
– Urakka on valtava, mutta välttämätön, jotta Suomi olisi turvallinen ja hyvä myös tuleville, maatamme rakentaville sukupolville. Hyvä autoilijoille, työtä tekeville ja yrittäjille. Niin hyvä, että meillä on varaa huolehtia heikoimmista ja tulevista, Suomen rakentavista sukupolvista, Ranne painottaa.
Liikenne- ja viestintäministeriö on käärinyt hihat ja aloittanut paitsi osaltaan talouskurinpalautuksen, myös työt sujuvan ja turvallisen liikenteen eteen.
– Meillä on valmistelussa mm. taksilain korjaussarja, julkisen liikenteen tehostamistekoja, liikenneturvallisuuden parantamispaketti ja 1,6 miljardin väylien, teiden, siltojen, vesiväylien kehittämis- ja korjausohjelma. Tästä yli puoli miljardia pistetään routavaurioiden ja muuten huonossa kunnossa olevien teiden ja siltojen korjausvelan taittamiseen.
– Jokaiseen maakuntaan on tulossa routavaurioiden korjausta ja liikenneturvallisuuden kohentamista. Investointien tärkeysjärjestystä ja aikataulua lyödään lukkoon syksyn budjettiriihessä, Ranne sanoo.
Tavoitteeksi nolla kuolemaa liikenteessä
Vaikka liikennekuolemat ovat Suomessa puolittuneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, kuoli tieliikenteessä viime vuonna 196 ihmistä. Liikennekuolemien määrä on suhteessa väkilukuun yli 1,5 kertaa enemmän kuin Ruotsissa tai Norjassa. 58 prosenttia kuolimista tapahtui henkilöautoissa.
Terveydenhuollon tietoon tuli vuonna 2021 439 vakavasti loukkaantunutta. Kaiken kaikkiaan loukkaantuneita on vuosittain 3 500-4 000.
– Hallituksella ja koko Suomella on yhteinen tavoite, jota kohti meidän kaikkien pitää mennä: nolla liikennekuolemaan vuonna 2050. Tavoite ei ole mahdoton, mutta se on kova, kun se toteutuu. Se on maailmanennätys. Se on niin kova, että siinä tarvitaan meitä kaikkia, Ranne sanoo.
– Me ministeriössä tulemme tekemään parhaamme maailmanennätyksen saavuttamiseksi. Me parannamme turvallisuutta korjaamalla väyliä, vaatimalla kuskeilta ajotaitoa, valvomalla ja säätämällä turvallisuutta lisääviä lakeja. Me tulemme tekemään aikaisempaa enemmän ja parempaa yhteistyötä suomalaisten kanssa liikenneturvallisuuden parantamiseksi.
Keskitytään vain ajamiseen
Ranne sanoo, ettei liikenne- ja viestintäministeriö ole byrokraatti, joka vaikeuttaa autoilua tai pölyttynyt, arjesta vieraantunut virkakone, vaan turvatyyny, joka tekee parhaansa sen eteen, että autoilu olisi sujuvaa, kohtuuhintaista ja turvallista.
– Me liikenne- ja viestintäministeriössä, ja minä henkilökohtaisesti ministerinä, äitinä ja vaimona, tulen tekemään parhaani, että liikenteessä olisi turvallisempaa.
– Meidän jokaisen on otettava vastuuta toisistamme ja itsestämme liikenteessä niin, että jokainen, joka lähtee päivittäin liikenteeseen, töihin, kouluun, harrastuksiin, ihan muuten vain ajelemaan, palaa kotiin kunnossa, turvallisesti ja ilman isompia vahinkoja.
– Ei näprätä niitä kännyköitä tai laiteta huulipunaa, kun ollaan ratissa. Ei oteta, kun ajetaan. Teillä ei temppuilla tai kaahailla. Noudatetaan nopeusrajoituksia ja huomioidaan keli. Varataan riittävästi aikaa, Ranne listaa.
Huono päivä ei saa näkyä ratissa
Ranne vetoaa autoilijoihin, jotka näyttävät omalla toiminnallaan mallia lapsille ja nuorille:
– Meillä kaikilla on joskus huonoja päiviä ja kiire, keli on huono ja lapsi huutaa takapenkillä. Koko perheellä on nälkä, harrastuksiinkin pitäisi kuskata ja kodinkone on hajonnut.
– Silti on aina muistettava, että kaikessa arjen ja elämän pyörityksessä mikään ei ole niin tärkeää tai raivostuttavaa, että sen vuoksi kannattaisi ottaa liikenteessä riskejä. Ei yhtään mikään. Ei edes se, että ei meinaa ehtiä vaimon synnytykseen. Vaimolle ja vauvalle on kaikkein tärkeintä, että isä tulee turvallisesti heidän luokseen, vaikka sitten myöhässä.
– Ajellaan autoilla, eletään arkea ja pidetään toisistamme huolta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liikennekuolemat hankintatuki väyläverkko autokanta säästötoimet taksilaki korjausvelka polttomoottoriautot autoilijat Liikenne- ja viestintäministeriö valtion talous Investoinnit Lulu Ranne Turvallisuus tiestö Velkaantuminen työllisyys verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ilmastopaneelin pelottelulinja jatkuu – Ranne vaatii malttia hätäilyyn: Hiilineutraalisuustavoite 2035 meni jo

Lulu Ranne: Ilmastotavoitteet johtavat totalitarismiin – Suomea uhkaa Pohjois-Korean elintaso

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto: Hallitusohjelmassa moneen asiaan täyskäännös – ja hyvä niin

Sinivalkoinen siirtymä alentaa sähkön hintaa ja turvaa huoltovarmuuden kotimaassa

Kolmannes tarkastetuista taksiyrittäjistä rikostapausharkintaan – miljoonien tulot ilmoittamatta, palkkoja pimitetty, kuskit nostavat työttömyyskorvausta…

Ministeri Ranne myönsi liikenneturvallisuusalan ansiomitaleja – tavoitteena lopettaa liikennekuolemat kokonaan vuoteen 2050 mennessä

Bergbom toivoo järkeä Suomen ilmastopolitiikkaan: Opposition mukaan elämme dystopiassa ja katastrofi on saapumassa – enää puuttuvat heinäsirkkaparvet

Vigelius: Suomalaisilla ilmastoteoilla ei torjuta yhtäkään pakolaisaaltoa

Hallitukselta merkittäviä panostuksia sisäiseen turvallisuuteen ja katurikollisuuden torjuntaan: Poliisin määrärahoihin tuntuva korotus
Viikon suosituimmat

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”
EU päätti vuonna 2021 massiivisesta 806,9 miljardin euron EU:n elpymisvälineestä, jossa Suomelle oli varattu maksajan rooli. Perussuomalaisten kansanedustajat Mikko Polvinen ja Rami Lehtinen ovat sitä mieltä, että Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella, ja vaativat elpymispaketin kohdentamista uudelleen italialaisten ikkunaremonttien sijaan Euroopan puolustuksen vahvistamiseen.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.