

PS ARKISTO
Ministeri Ranne myönsi liikenneturvallisuusalan ansiomitaleja – tavoitteena lopettaa liikennekuolemat kokonaan vuoteen 2050 mennessä
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on myöntänyt vuosittaiset liikenneturvallisuusalan ansiomitalit kymmenelle liikenneturvallisuuden eteen töitä tehneelle ansioituneelle henkilölle perjantaina 8.9. Ministeri Ranne kertoi tilaisuudessa pitämässään puheessa Suomen tavoittelevan maailmanennätystä liikennekuolemien vähentämisessä lopettamalla ne kokonaan vuoteen 2050 mennessä.
– Kun olin matkalla tänä aamuna ministeriöön, tuli täällä Helsingissä vastaan ihana näky. Iso letka iloisia, innokkaita, tulevaisuutta täynnä olevia viskareita ja eskareita huomioliivit päällä. Heitä varten te ja me kaikki yhdessä teemme liikenneturvallisuustyötä – liikenneturvallisuuden tulevassa maailmanennätysmaassa, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoi.
Ranne on huolissaan nykyisestä liikenneturvallisuuden tilasta. Puheessaan hän kertasi, että Suomi on jäänyt liikenneturvallisuuden huippumaista jälkeen ja liikenneturvallisuuden paraneminen on huolestuttavasti hidastunut 2010-luvun jälkipuolella. Hän kannusti jokaista ottamaan vastuuta liikenteessä ja korosti puheessaan liikenneturvallisuusalan merkitystä, jonka arvo on mittaamaton Suomelle.
Tavoitteena maailmanennätys
Hallituksen sekä liikenne- ja viestintäministeriön tavoitteena on puolittaa liikennekuolemien määrä vuoteen 2030 mennessä ja edistää liikenneturvallisuutta siten, että liikennekuolemia ei ole vuonna 2050 enää lainkaan.
– Tavoite ei ole mahdoton, mutta se on kova, kun se toteutuu. Se on maailmanennätys. Me ministeriössä tulemme tekemään parhaamme maailmanennätyksen saavuttamiseksi. Parannamme turvallisuutta korjaamalla väyliä, vaatimalla kuskeilta ajotaitoa sekä valvomalla ja säätämällä turvallisuutta lisääviä lakeja, ministeri Ranne vakuutti.
Liikenneturvallisuusalan ansiomitalit saivat kapteeni Pekka Antikainen, projektipäällikkö Juha Heltimo, eläkeläinen Ilpo Heporauta, ylikomisario Risto Jääskeläinen, johtava asiantuntija Annu Korhonen, lehtori Tapio Kyngäs, ylikonstaapeli Jaakko Nygård, asiantuntija Reijo Prokkola, yrittäjä, palvelupäällikkö Jani Riekkinen ja suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nina Vartiainen Jani Riekkinen Reijo Prokkola Jaakko Nygård Tapio Kyngäs Annu Korhonen Risto Jääskeläinen Ilpo Heporauta Juha Heltimo Pekka Antikainen liikenneturvallisuus Lulu Ranne
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansanedustaja Garedew maakuntien pelastamisen puolesta: ”Koko maan saavutettavuus on maakuntien elinehto”

Hallitus ei nosta polttoainehintoja – Purra: ”Pumpulla tankkaava suomalainen huokaisee kerrankin helpotuksesta”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto: Hallitusohjelmassa moneen asiaan täyskäännös – ja hyvä niin

Autoliitolta kiitokset hallitusohjelmalle: Polttoaineveron alentamissuunnitelmia voi pitää historiallisina
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää