

LEHTIKUVA
Hallitus ei nosta polttoainehintoja – Purra: ”Pumpulla tankkaava suomalainen huokaisee kerrankin helpotuksesta”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi tänään eduskunnassa ryhmäpuheenvuorossaan, että ensimmäistä kertaa Suomen hallitus tekee vain sellaista ilmastopolitiikkaa, että se ei nosta arjen kustannuksia eikä heikennä kilpailukykyä.
Suomen uusi hallitus aloitti toimintansa eilen. Eduskunta aloitti tänään keskustelun hallitusohjelmasta.
Suomessa moni asia tulee muuttumaan. Samalla työmatkalaisten ja muidenkin autoilijoiden kurittaminen on viimein päättymässä. Uusi hallitus ei omilla politiikkatoimillaan pyri nostamaan liikkumisen hintaa, vaan hallitus pyrkii liikenteen päästöjen vähentämiseen toimilla, jotka eivät lisää arjen kustannuksia.
Liikennepolttoaineiden jakeluvelvoite kiristyy vuonna 2025, mutta selvästi aiempaa maltillisemmin. Hallitus takaa ohjelmassaan, ettei se tule nostamaan pumppuhintoja. Suunniteltua maltillisempi jakeluvelvoitteen korottaminen ja seuraamusmaksujen madaltaminen vähentävät hintojen nousupainetta.
Paluu normaalin talouden ymmärryksen aikaan
Hallitusohjelma tähtää julkisen talouden tasapainottamiseen menoleikkauksin, rakenteellisin uudistuksin sekä työllisyyden kasvattamisen kautta.
– Olemme palanneet normaalin talouden ymmärryksen aikakaudelle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi tänään eduskunnassa ryhmäpuheenvuorossaan.
– Kasvavien valmisteverotuottojen ja seuraamusmaksujen ohjaaminen hintakompensaatioon varmistaa, että pumpulla tankkaava suomalainen huokaisee kerrankin helpotuksesta. Pitkien välimatkojen maassa tämä turvaa elämisen ja yrittämisen edellytyksiä. Ensimmäistä kertaa Suomen hallitus tekee vain sellaista ilmastopolitiikkaa, että se ei nosta arjen kustannuksia eikä heikennä kilpailukykyä, Purra jatkoi.
Polttoaineveron alentamissuunnitelmat historiallisia
Hallitusohjelma on kerännyt jo nyt runsaasti kiitoksia yhteiskunnan eri toimijoilta.
Autoliitto näkee, että ohjelma sisältää paljon hyviä piirteitä sekä liikenteen ja ihmisten liikkumismahdollisuuksien kannalta positiivisia aloitteita.
Erityisesti Autoliitto kiittelee sitä, että aiemmin suunniteltua polttoaineiden jakeluvelvoitteen ankaraa kiristämistä jo ensi vuodesta alkaen on hallitusohjelmassa selkeästi lievennetty. Lisäksi hallitus on valmis alentamaan polttoaineveroja jakeluvelvoitteen nostaessa kuluttajahintoja.
– Jakeluvelvoite kiristyy edelleen, mutta ei niin paljon kuin Sanna Marinin hallitus asiasta päätti. Autoliitto kritisoi voimakkaasti tuolloin tehtyä päätöstä liian kalliina ratkaisuna. Se, että nyt puhutaan polttoaineverojen alentamisesta, on historiallista. Itse en muista, milloin tällaista olisi tapahtunut, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- seuraamusmaksut arjen kustannukset valmisteverot polttoainehinnat Sanna Marinin hallitus jakeluvelvoite Autoliitto uusi hallitus Pasi Nieminen päästövähennykset Liikkumisen hinta polttoainevero Riikka Purra Hallitusohjelma ilmastopolitiikka Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihervasemmisto haluaa edistää ruuhkamaksuja, kilometriverotusta ja vielä nykyistäkin kalliimpaa polttoainetta – Tavio: Suomeen saatava automyönteinen hallitus

Tavio: Perussuomalaiset vaatii loppua verotus- ja velkapolitiikalle – ”Oleellisen tärkeää, että kansan ostovoimasta huolehditaan”

Purra: Me näemme Suomen, jonka hyvinvointi perustuu työlle ja jossa on myös velvollisuuksia

Autoilijoita puolustava kansanliike vaatii polttoaineiden verotusta alas – kaksi kansalaisaloitetta luovutettiin tänään eduskunnalle

Painopiste siirtyy epäolennaisuuksista valtion perustehtäviin: Väyläverkkoon ja rautateille tulossa miljardien investointi

Keskustalaisilla ei ole varaa arvostella hallitusohjelmaa – ”Keskusta vei äänestäjiään kölin alta”

Taloustieteen Nobel-voittajalta tunnustusta hallitusohjelmalle: Merkittävä suunnanmuutos – ”Työnteon kannustimet keskiöön”

Ministeri Ranne myönsi liikenneturvallisuusalan ansiomitaleja – tavoitteena lopettaa liikennekuolemat kokonaan vuoteen 2050 mennessä

Bergbom toivoo järkeä Suomen ilmastopolitiikkaan: Opposition mukaan elämme dystopiassa ja katastrofi on saapumassa – enää puuttuvat heinäsirkkaparvet
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














