

LEHTIKUVA
Kansanedustaja Garedew maakuntien pelastamisen puolesta: ”Koko maan saavutettavuus on maakuntien elinehto”
Kansanedustaja Kaisa Garedew ottaa blogikirjoituksessaan kantaa maakuntalentojen pelastamisen puolesta.
Valtio on viime vuosina joutunut koronapandemian aiheuttaman matkustajakadon seurauksena tukemaan maakuntalentoja. Nyt kun pandemia on takana päin ja pyritään palaamaan kohti normaalia tilannetta, on uuden hallituksen tehtävänä miettiä, miten lentojen jatko turvataan tulevaisuudessakin.
– Poliittinen tahto on selvä ja samalla kannalla olen itsekin: tavoitteena on nykymuotoisen lentoasemaverkon säilyttäminen, kirjoittaa Kaisa Garedew.
Lisää huoltovarmuutta, kauppaa ja turismia
Valtion taloudellinen tilanne on kuitenkin vaikea, joten liikenne- ja viestintäministeriö on selvittämässä, mitä vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi on. Ministeriö tulee tekemään parhaan ja tasapuolisimman ratkaisun lentojen tukemiseksi.
– Koko maan saavutettavuus on maakuntien elinehto. Saavutettavuus puolestaan lisää hallituksenkin tavoittelemia huoltovarmuutta, kauppaa ja turismia, hän jatkaa.
– Näen koko Suomen elinvoimaisena pysymisen niin tärkeänä tavoitteena, että tällä hetkellä pidän lentojen valtiontukia tarpeellisina, summaa Garedew.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- saavutettavuus maakuntalennot turismi koronapandemia kauppa valtiontalous elinvoimaisuus Kaisa Garedew Liikenne- ja viestintäministeriö maakunnat Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Hallituksen käytettävä omistajaohjausta maakuntalentojen turvaamiseksi

Satakunnan merkitys koko Suomen taloudelle on tärkeä – Huru ja Koskela: Porin lentokentän toiminta turvattava

Painopiste siirtyy epäolennaisuuksista valtion perustehtäviin: Väyläverkkoon ja rautateille tulossa miljardien investointi

Strandman: Hallitusohjelma edistää yrittäjyyttä ja työllisyyttä

Ministeri Ranne myönsi liikenneturvallisuusalan ansiomitaleja – tavoitteena lopettaa liikennekuolemat kokonaan vuoteen 2050 mennessä

Itä-Suomen kuuluvuushaasteet otetaan vakavasti – ministeri Ranne: Hallitukselle on tärkeää vahvistaa koko Suomen elinvoimaa ja parantaa kansalaisten arkea
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.















