Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elomaa: Korjaamme Marinin hallituksen aiheuttaman YEL-katastrofin

15.10.2026 |17:17

Edellinen hallitus ajoi yrittäjät ahtaalle YEL-uudistuksellaan. Uudistuksen myötä yrittäjien eläkemaksut nousivat kohtuuttoman suuriksi mielivaltaisen laskurin perusteella. - Tämä hallitus on aloittanut YEL:n korjaamisen. Tavoitteena on antaa yrittäjille valinnanvapaus siitä, lasketaanko eläkemaksu todellisten tulojen vai kokonaisarvion perusteella, Kike Elomaa sanoo.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Kike Elomaa kysyi torstaina eduskunnan kyselytunnilla yrittäjien eläkeuudistuksesta. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, joka korjaa Marinin hallituksen aiheuttamaa YEL-katastrofia.

– Edellinen hallitus ajoi yrittäjät ahtaalle YEL-uudistuksellaan. Uudistuksen myötä yrittäjien eläkemaksut nousivat kohtuuttoman suuriksi mielivaltaisen laskurin perusteella. Tämä hallitus on aloittanut YEL:n korjaamisen. Tavoitteena on antaa yrittäjille valinnanvapaus siitä, lasketaanko eläkemaksu todellisten tulojen vai kokonaisarvion perusteella, Elomaa totesi.

YEL-korjauksen lisäksi hallitus päätti syyskuun alun budjettiriihessä aloittaa hankkeen, jolla toiminimiyrittäjät saadaan tulojen reaaliaikaiseen seurantaan. Tämä on välttämätöntä, jotta myös toiminimiyrittäjien eläkemaksut määräytyisivät todellisten tulojen perusteella.

– Aikoinaan itsekin pienyrittäjänä toimineena totean, että YEL-uudistus on tärkeä askel oikeaan suuntaan. Se poistaa Marinin ja Saarikon mallin pahimmat ongelmat. Lisää parannuksia tarvitaan kuitenkin jatkossa, Elomaa totesi.

Suurimmat ongelmat korjataan

Hallituksen YEL-uudistus tuo yrittäjälle mahdollisuuden valita eläkemaksujensa perusteeksi yritystoiminnasta saadut todelliset ansiotulot. Esitys korjaa nykyjärjestelmän keskeistä ongelmaa, jossa yrittäjän maksut voivat olla kohtuuttomia suhteessa hänen tuloihinsa.

Marinin hallituksen aikana säädetyt työtulojen määräaikaistarkistukset ovat aiheuttaneet monille pienyrittäjille huomattavia maksunkorotuksia. Yrittäjät ovat perustellusti arvostelleet sitä, etteivät eläkeyhtiöiden arviot työtulosta vastaa heidän yritystoimintansa todellista tulotasoa.

–Nyt käsiteltävä uudistus antaa mahdollisuuden valita nykyisen kokonaisarvion rinnalle todellisiin ansiotuloihin perustuvan mallin. Tämä tuo helpotusta erityisesti niille, joiden vahvistettu työtulo on noussut selvästi todellisia tuloja korkeammaksi. Uudistuksen myötä pienempien yrittäjien eläkemaksut laskevat selvästi.

Ajantasaisuutta ilman kohtuutonta lisäbyrokratiaa

Uudistusta on arvosteltu siitä, etteivät maksut seuraa tuloja kuukausi kuukaudelta. Kahdentoista kuukauden tarkastelu tasaa kuitenkin kausivaihtelua ja tekee maksuista ennakoitavampia.

Toiminimiyrittäjien osalta ajantasaisen tiedon hyödyntäminen on vaikeampaa, sillä yrittäjä ei maksa itselleen palkkaa. Pelkät tulorekisterin palkkatiedot eivät siten kerro toiminimen tuloksesta.

– Toiminimiyrittäjien tilannetta on kehitettävä edelleen ja siksi hallitus on käynnistänyt hankkeen toiminimiyrittäjien tulojen reaaliaikaiseen seurantaan. Ratkaisuksi ei kuitenkaan sovi se, että pienyrittäjälle rakennetaan raskas uusi kuukausittainen ilmoitusvelvollisuus. Tavoitteena pitää olla ajantasaisempi järjestelmä ja mahdollisimman vähäinen hallinnollinen taakka.

Aloittavien yrittäjien huolia ei pidä vähätellä

Hallituksen esityksessä aloittavan yrittäjän automaattinen 22 prosentin maksualennus poistuisi. Samalla aloittaville yrittäjille avattaisiin mahdollisuus maksujoustoihin. Ennen lain voimaantuloa aloittaneiden oikeus nykyiseen alennukseen säilyisi siirtymäsäännösten mukaisesti.

– Automaattinen alennus ja erikseen käytettävä maksujousto ovat eri asioita. Myös maksujen alentamisen vaikutus eläkekertymään on kerrottava selvästi. Aloittavan yrittäjän on pystyttävä arvioimaan, mitä uudistus tarkoittaa juuri hänen toimeentulolleen ja turvalleen.

”Uudistus on tarpeellinen korjaus”

YEL-maksuilla rahoitetaan nykyisin maksussa olevia yrittäjäeläkkeitä. Maksujen siirtäminen kokonaan yrittäjien omille sijoitustileille ei poistaisi jo ansaittujen eläkkeiden rahoitustarvetta.

– Rahastoinnin kehittämistä voidaan selvittää, mutta samalla on vastattava siihen, kuka maksaa nykyiset eläkkeet siirtymäaikana. Yrittäjille ei pidä luvata ratkaisua, jonka lasku jätetään kertomatta.

Uudistuksen ehdotettu voimaantulo huhtikuussa 2028 antaa aikaa tarvittaville tietojärjestelmämuutoksille.

– Tämä uudistus on tarpeellinen korjaus, mutta työ ei pääty siihen. YEL-järjestelmän on oltava ymmärrettävä, maksujen kohtuullisia ja yrittäjän luottamuksen arvoinen. Korjaustyötä on jatkettava myös seuraavalla vaalikaudella.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Strandman: YEL-uudistus tuo kaivattua helpotusta pien- ja yksinyrittäjille

03.07.2026 |09:06

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10
10.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi