Perussuomalaisten lappilaisen kansanedustaja Sara Seppäsen mukaan kriittisten mineraalien tuotanto on tärkeää Euroopan turvallisuudelle ja Suomen taloudelle. EU:n strategisten hankkeiden nopeutettu lupakäsittely ei kuitenkaan oikeuta sivuuttamaan kansallista ympäristölainsäädäntöä.
– Missään nimessä strateginen status ei ole oikotie tähän lupaan. Se nopeuttaa käsittelyä, mutta ei oikaise näitä meidän kansallisia ympäristö-, vesi- ja luonnonsuojelulakejamme, Seppänen sanoo.
Kriittisiä raaka-aineita koskevan EU-säädöksen mukaan louhintahankkeiden lupamenettely saa kestää enintään 27 kuukautta ja muiden hankkeiden lupamenettely enintään 15 kuukautta. Nykyisin lupamenettelyt voivat kestää jopa 5–10 vuotta.
– Hidas luvitus ei suojele luontoa, vaan kaivokset siirtyvät maihin, joissa ympäristöstandardit ovat Suomea heikommat, Seppänen perustelee.
Seppänen käsitteli kaivosalaa torstaina Ylen Aamussa sekä Radio Suomen Ykkösaamussa torstaina. Keskusteluun osallistuivat myös keskustan kansanedustaja Mika Lintilä ja vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski.
Tavoitteena vähentää riippuvuutta raaka-aineiden tuonnista
EU:n strategisten raaka-aineiden listan tavoitteena on vähentää unionin riippuvuutta tuontiraaka-aineista ja turvata kriittisten mineraalien saatavuus muun muassa puolustusteollisuuden, elektroniikkateollisuuden ja sähköautojen akkujen tarpeisiin.
Työ- ja elinkeinoministeriö kertoi viime viikon perjantaina, että Euroopan komissio on myöntänyt strategisen hankkeen aseman seuraaville Suomessa sijaitseville hankkeille:
• Arctial, Kokkola/Kruunupyy. Arctial Group Oy, jalostushanke.
• Sokli, Savukoski. Sokli Oy, kaivoshanke.
• Suhanko, Ranua. Suhanko Arctic Platinum Oy, kaivoshanke.
• CoNiKo-hanke, Kokkola. Umicore, jalostushanke.
• Hautalampi, Outokumpu. FinnCobalt Oy, kaivoshanke.
Seppänen pitää listaa tärkeänä Euroopan raaka-aineriippuvuuden vähentämiseksi.
– Kyllä nämä ovat erittäin tärkeitä. Euroopan riippuvuus Kiinasta on tällä hetkellä hyvin merkittävää. Esimerkiksi noin 40 prosenttia maailman palladiumista tulee Venäjältä. Suhanko ja Sakatti voisivat olla merkittäviä eurooppalaisia palladiumin tuottajia ja osaltaan vastata tähän riippuvuuteen, Seppänen arvioi.
Miljardi-investoinneilla tavoitellaan kasvua ja työpaikkoja
Seppäsen mukaan kaivosalan investoinnit voisivat tuoda Suomelle huomattavia taloudellisia hyötyjä. Teollisuuden arvion mukaan 15 miljardin euron investoinnit kasvattaisivat Suomen bruttokansantuotetta kaksi prosenttia vuoteen 2035 mennessä.
Investointien arvioidaan tuovan 10 000 suoraa työpaikkaa ja kaksi miljardia euroa verotuloja vuodessa.
– Meidän pitää pyrkiä lisäämään jalostusta, jotta työtä ja arvoketjuja säilyy Suomessa, Seppänen sanoo.
Seppänen perustelee kaivostoiminnan mahdollisuuksia myös sen suhteellisen pienellä pinta-alalla. Hänen mukaansa kaivosten käytössä on noin promille Suomen pinta-alasta, kun taas suojelualueita on yli sata kertaa enemmän.
– Me olemme hyvällä tolalla tämän suhteen, Seppänen arvioi.
Hän muistuttaa, etteivät kaikki kaivospiirien alueet ole varsinaisessa kaivoskäytössä.
Seppänen painottaa ympäristönsuojelua ja valvontaa
Seppänen nostaa esiin myös Sodankylään suunnitellun Sakatin kaivoshankkeen. Yli miljardin euron investoinnin arvioidaan tuovan noin 900 välillistä työpaikkaa.
Hanke sijoittuu suojellulle Viiankiaavan alueelle, minkä vuoksi sen etenemiseen liittyy merkittäviä luonnonsuojelukysymyksiä.
Seppänen painottaa, että kaivosyhtiöiden on huolehdittava vesienhallinnasta ja toiminnan lopettamiseen liittyvistä vakuuksista jo ennen kaivoksen avaamista. Hänen mukaansa viranomaisresursseja pitäisi kohdentaa nykyistä enemmän kaivosten toiminnan aikaiseen valvontaan ja lupaehtojen noudattamisen varmistamiseen.
– Meillä nämä painopisteet ovat hieman hukassa. Valtavasti resursseja menee tähän hakuvaiheeseen, kun mielestäni olisi tärkeää, että me painottaisimme sitä valvontaa, Seppänen sanoo.
Hän muistuttaa, että ympäristönsuojelun on toteuduttava koko kaivostoiminnan ajan.
– Suomen luonto on meille kaikille rakas ja tärkeä. Ympäristö edellä mennään. Meillä on hyvä lainsäädäntö, ja nyt pitää huolehtia myös riittävästä valvonnasta, Seppänen toteaa.