Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Strandman: Keskustavasemmistohallituksen luoma YEL-malli on asettanut yrittäjiä kohtuuttoman maksutaakan alle

17.04.2026 |09:11

Perussuomalaiset on yrittäjien ja työtä tekevien puolue, joka näkee yrittäjät olennaisena osana Suomen viemisessä kasvun tielle. Hallitus onkin jo nyt lukuisilla toimillaan edistänyt yrittäjien ja työntekijöiden asemaa. Perussuomalaiset vaatii kuitenkin, että keskustavasemmiston luoma yrittäjille kohtuuton YEL-malli on korjattava.

Eduskunnan kyselytunnilla keskusteltiin muun muassa yrittäjien asemasta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja työ- ja elinkeinojaoston jäsen Jaana Strandman totesi puheenvuorossaan yrittäjyyden kantavan Suomea ja työllistävän mutta korosti, että sen tulee olla kannattavaa. Samalla hän muistutti hallituksen jo tehneen lukuisia yrittäjien elämää helpottavia uudistuksia.

– Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen ja paikallisen sopimisen edistäminen, Strandman luetteli.

Keskustavasemmiston luoma YEL-malli korjataan

Perussuomalaiset näkee, että yksi yrittäjien elämää hankaloittavista epäkohdista kaipaa kuitenkin vielä korjaamista.

– Edellisen keskustavasemmistohallituksen luoma YEL-malli on asettanut yrittäjiä kohtuuttoman maksutaakan alla, Strandman painotti.

Strandman muistutti nykyhallituksen linjanneen puoliväliriihessä, että YEL-järjestelmään tehdään muutoksia siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan.

– Perussuomalaiset pitää välttämättömänä, että YEL-järjestelmä muutetaan jatkossa oikeudenmukaisemmaksi, Strandman korosti.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Jaana Strandman: Pien- ja yksinyrittäjien YEL-maksuja on kohtuullistettava

15.11.2024 |16:09

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
8.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
9.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää