

LEHTIKUVA
Hallitus taklaa taantumaa: Työn kannustavuus paranee, investoinneista elinvoimaa, säästöjä ja tehokkaampaa hallintoa – Purra: ”Viimeinen hetki alkaa toimia”
Hallitus käynnistää talouden ryhtiliikkeen ja aloittaa ensi vuonna sopeutustoimet monella sektorilla. Rakenteellisilla uudistuksilla pyritään työn kannustavuuden lisäämiseen. Lisäksi hallitus tavoittelee kasvun vahvistamista uusilla investoinneilla. Valtiovarainministeri Riikka Purra kuitenkin muistuttaa, että valtiontalouden tilannetta ei voida pelastaa yhdellä hallituskaudella ja alijäämät jatkuvat suurina vielä seuraavina vuosina.
Valtiovarainministeriö on käynnistänyt sisäiset budjettineuvottelunsa haastavassa tilanteessa. Valtiovarainministeri Riikka Purra toteaa, että talouskasvu on ollut kituliasta, vienti yskii ja vaihtotase on miinuksella.
Hallitusohjelman tavoitteena on julkisen talouden ryhtiliike, eli hallitus pyrkii vahvistamaan taloutta eri toimenpiteillä ja hidastamaan velkaantumiskehitystä.
Purra kuitenkin korostaa, että vaikka hallitusohjelma ja yksittäiset budjetit puuttuvat tilanteeseen voimakkaasti, tilannetta ei voida pelastaa yhdellä hallituskaudella ja alijäämät jatkuvat suurina vielä tulevina vuosina.
– Velkaantuminen on vielä vuoden 2027 tasossa hyvin korkealla. Nyt vaaditaankin määrätietoisia toimia jokaisessa budjetissa ja toivottavasti myös seuraavalla hallituskaudella. Nyt on kuitenkin viimeinen hetki alkaa toimia, Purra sanoo.
Säästöjä etupainotteisesti
Suorien sopeutuksien osuus hallituskaudella on neljä miljardia, mitä kohti ollaan vähitellen menossa. Purran mukaan hallitus haluaa tehdä säästöjä etupainotteisesti, mikä tarkoittaa sitä, että myös vaikeita asioita pyritään edistämään nopeasti.
– On parempi lähteä liikkeelle nopeasti, sillä vaalikauden loppuun myös aina kasautuu hallituksen esityksiä, jolloin niiden läpivieminen olisi haastavaa.
Heikoimmassa asemassa olevien tilanne huomioidaan siten, että vaikeista säästötoimista tehdään kattavasti vaikutusarvioita.
– Hallitus pyrkii välttämään kohtuuttomia tilanteita. Toki erilaiset toimet kompensoivat toisiaan. Esimerkiksi työtulovähennys on kohdistettu pieni- ja keskituloisille, mikä vaikuttaa käteen jäävään rahaan, Purra sanoo.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että työn vastaanottamisen kannustimien parantamiseksi ansiotuloveron kevennystä painotetaan pieni- ja keskituloisiin korottamalla työtulovähennystä ja ottamalla käyttöön lapsikohtainen korotettu työtulovähennys.
Vahvemmalla työllisyydellä kasvua talouteen
Ensi vuonna sopeutustoimia tulee monelle sektorille. Esimerkiksi hallintoa tehostetaan ja rakenteellisilla uudistuksilla pyritään työn kannustavuuden lisäämiseen.
– Toimilla tavoitellaan työllisyyden paranemista ja siltä suunnalta kasvua julkiseen talouteen.
Sopeutuksien ohella hallitus kuitenkin tavoittelee talouskasvun vahvistamista myös uusilla investoinneilla. Hallitus tulee toteuttamaan esimerkiksi mittavan kolmen miljardin euron infrastruktuuripaketin, joka sisältää niin rautatieverkon kehittämistä eri puolilla maata kuin muitakin työtä, yrittämistä ja teollisuutta tukevia infrahankkeita.
– Investointipaketilla haetaan myös elinvoimaa, työllisyyttä ja vientiteollisuuden toimintamahdollisuuksien vahvistamista koko Suomessa, Purra sanoo.
Verotus uudistuu
Myös verotusta uudistetaan. Purra viittaa hallitusohjelmaan, jonka veroliitteessä on mainittu verojenkiristykset.
– ALV:n kymppikanta siirtyy 14 prosenttiin vuonna 2025. Tupakkavero kiristyy ja nikotiinipussit laitetaan verolle, kiinteistöverotusta uudistetaan ja useita muitakin pienempiä veromuutoksia on tulossa.
Suomen talous luisui lievään taantumaan jo viime syksynä. Purra korostaa, että vaikka epävarmuutta onkin ilmassa, hallitus pyrkii taklaamaan taantumaa monipuolisesti eri toimilla.
– Rakenteellisilla toimilla pyritään lisäämään sitä, että ihmiset käyvät töissä. Toisaalta investoinneilla pyritään lisäämään elinvoimaa sekä sitä, että teollisuudessa on mahdollisuuksia. Seuraamme lukuja tarkasti. Toivottavasti jo ensi vuonna talouskasvussa päästään hieman positiivisempiin lukuihin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työtulovähennys talouden ryhtiliike valtion velkaantuminen työn kannustimet rakenteelliset uudistukset sopeutustoimet elinvoimaisuus Budjettineuvottelut Taantuma Investoinnit Riikka Purra Alijäämä Säästöt Hallinto verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokous Kokkolassa – lue puheenjohtaja Riikka Purran puhe

Purra: Hallitus tavoittelee työtä ja työpaikkoja – vasemmisto-oppositio tavoittelee tuensaajia ja verorahoitteisia oikeuksia

Uusi hallitus on vahvasti sitoutunut korjaamaan julkista taloutta: ”Tavoitteena kilpailukykyinen ja yrittäjämyönteinen Suomi, joka houkuttelee investointeja”

Purra: Me näemme Suomen, jonka hyvinvointi perustuu työlle ja jossa on myös velvollisuuksia

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus julki: Työn ja liikkumisen verotus kevenee, kehitysapuun leikkauksia, merkittäviä panostuksia turvallisuuteen ja hyvinvointiin

Marinin hallitus jätti seuraajalleen perinnöksi valtavat velat – valtion budjetista ensi vuonna 3,2 miljardia pelkästään velan korkomenoihin

Julkista taloutta pakko korjata, että hyvinvointijärjestelmä säilyy – Purra: ”Velkalaivaa käännetään hitaasti, mutta suunta on nyt oikea”

Uusi hallitus siivoaa velkakuplassa eläneen vasemmiston jälkiä – Bergbom: Oppositio voisi katsoa peiliin

Strandman: Hallitusohjelma edistää yrittäjyyttä ja työllisyyttä
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














