Tagi: työn kannustimet

LEHTIKUVA

Hallitus käynnistää talouden ryhtiliikkeen ja aloittaa ensi vuonna sopeutustoimet monella sektorilla. Rakenteellisilla uudistuksilla pyritään työn kannustavuuden lisäämiseen. Lisäksi hallitus tavoittelee kasvun vahvistamista uusilla investoinneilla. Valtiovarainministeri Riikka Purra kuitenkin muistuttaa, että valtiontalouden tilannetta ei voida pelastaa yhdellä hallituskaudella ja alijäämät jatkuvat suurina vielä seuraavina vuosina.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Nobelisti Bengt Holmström kiittelee Kauppalehden haastattelussa uutta hallitusohjelmaa, joka vastaa siihen huutoon, että työntekoon tulee kannustaa eikä tukia saa vastikkeetta. Holmström myös katsoo, että yksilöiden liiallinen riippuvuus valtiosta on omiaan lisäämään ahdistusta tai yksinäisyyden kokemusta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi hetki sitten tiedotustilaisuudessa, että lähtökohta hallitusneuvotteluille ja uuden hallituksen työlle on ollut julkisen talouden kehno tilanne, joka on myös vaikeuttanut työtä. Uuden hallituksen ohjelman keskeisiin osiin kuuluu Kasvun kaava. Se sisältää massiivisen paketin toimenpiteitä. – Me päätyimme lähteä urakkaan, koska jonkun siihen on pakko tarttua.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

– Tässä me nyt yhdessä seisomme. Yhdessä on ehditty kokea jo paljon, ja nyt se varsinainen urakka vasta alkaa. Onhan tässä kipinöitä sinkoillut, mutta niin käy aina, kun kantavia teräsrakenteita hitsataan yhteen. Kipinöitä ei pidä säikähtää, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuvaili tunnelmia hallitusohjelman julkaisutilaisuudessa. – Me kaikki puolustamme tavoitteitamme ja etsimme tapoja niiden toteuttamiseksi. Etsimme...  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tuoreessa työ- ja elinkeinoministeriön raportissa palastellaan kotimaisen työvoiman saatavuuden vaikeuksia eri osa-alueisiin ja analysoidaan laajasti työmarkkinoiden ongelmia. Raportin tuloksista on selvästi havaittavissa, että työntekijöiden palkkaamisen vaikeudet johtuvat usein muista syistä kuin siitä, että tarvittavaa työvoimaa ei olisi saatavilla. Työperäistä maahanmuuttoa raportissa esitetään kohdennettavaksi vain korkean tuottavuuden aloille, joissa palkkataso on vähintään 85 prosenttia suomalaisten mediaanipalkasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sunnuntaina äänestyskopissa on mahdollista ottaa kantaa siihen, ryhdytäänkö Suomen työmarkkinoille, lähinnä palvelualojen töihin, tuomaan yhä lisää ja lisää ihmisiä maailman toiselta puolelta vai parannetaanko sen sijaan työnteon kannustimia ja korjataanko koulutuspolitiikkaa, jotta jatkossa oppilaitoksista valmistuu ammattitaitoisia osaajia juuri niihin tehtäviin, joihin kotimaisissa yrityksissä on tarvetta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskuntavaalien alla vanhat puolueet hokevat päivästä toiseen, miten Suomessa muka on valtava työvoimapula, joka ratkeaa vain tuomalla Suomeen satoja tuhansia maahanmuuttajia EU:n ulkopuolelta. Perussuomalaisten Riikka Purra muistutti aamulla Radio Rockin haastattelussa, että työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat johtuvat usein muista syistä kuin siitä, että työvoimaa ei olisi saatavilla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Useilta eduskuntapuolueiden johtajilta kuultiin MTV:n puheenjohtajatentissä todellisuudesta irrallaan olevaa maahanmuuttopuhetta. Petteri Orpo, Sanna Marin, Annika Saarikko ja Li Andersson ilmoittivat olevansa valmiita jopa kolminkertaistamaan Suomeen saapuvien maahanmuuttajien määrän – tällä kertaa sillä verukkeella, että Suomeen saataisiin lisää työikäistä väestöä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaiset haluaa seuraavalla eduskuntakaudella vahvistaa työn kannustimia ja parantaa kansalaisen ostovoimaa, sillä nykyisessä inflaatiokierteessä rahat eivät monella enää riitä liikkumiseen, asumiseen ja ruokaan. Perussuomalaisten mielestä tavallisen palkansaajan taloushuolista puhutaan eduskuntavaalien alla muutenkin liian vähän.  Lue lisää >