

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset haluaa viedä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa Tanskan mallin suuntaan – ”Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa”
Talous kuntoon, enemmän kansallista päätösvaltaa Suomeen, tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja järjellisempää ilmastopolitiikkaa, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vastasi Iltalehden vaalitentissä, kun häneltä kysyttiin, mitä asioita hän ensiksi haluaisi Suomessa muuttaa.
Iltalehden vaalitentissä tänään vieraillut perussuomalaisten Riikka Purra sanoo, että kaikki tärkeät uudistukset nojaavat siihen, että valtion talous saadaan kuntoon, ja että Suomella on taloudellinen päätösvalta omissa käsissä.
Osa perussuomalaisten vaatimuksista ja tavoitteista on mahdollista toteuttaa hyvinkin nopeasti. Purra sanoo, että hän haluaisi ensiksi peruuttaa uuden maahanmuuttajien kotoutumislain, jota voitaisiin kutsua myös hyysäämislaiksi.
– Hallitus vei kotouttamislain läpi kauden loppusuoralla. Kotouttamislaki on epäonnistunut laki, joten peruuttaisin sen. Suomen kotouttamispolitiikkaa tulee päin vastoin viedä velvoittavampaan suuntaan Tanskan mallin mukaisesti.
Suomen etua valvottava paremmin EU:ssa
Purra sanoi myös että keskeistä seuraavalla kaudella olisi valvoa Suomen etua paremmin EU:ssa.
– EU:sta tulee meille pakkoremonttia, ennallistamisasetusta, energian vähennysdirektiiviä ja paljon muuta. Suomen tulisi EU:ssa toimia vähintään yhtä terävästi kuin Ruotsi, joka omalla EU-puheenjohtajuuskaudellaan on ilmoittanut, että ei hyväksy tällaisenaan kaikkea EU-lainsäädäntöä.
Purran mukaan suurimmat ongelmat EU:ssa liittyvät elvytyspaketin ja suvereniteettirahaston kaltaisiin toimiin ja raskaisiin vastuisiin, joita Suomella on suhteessa unioniin.
Purra huomautti myös, että Suomen EU-politiikan suurin ongelma on tällä hallituskaudella ollut se, että hallitus ei ole kyennyt ajallaan muodostamaan yhtenäisiä kantoja EU-asioihin.
– Se on aiheuttanut sen, että Suomi ei ole Brysselissä voinut edistää kantojaan. Kuulemma virkamiehistössäkin on oltu ymmällään, koska Suomen kanta ei ole ollut tiedossa.
Haitallista maahanmuuttoa on rajoitettava
Perussuomalaisille kynnyskysymys on se, että haitallista maahanmuuttoa on selvästi rajoitettava. Perussuomalaiset haluaakin viedä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa Tanskan suuntaan, eli tavoitteena on edelleen nolla turvapaikanhakijaa.
– Tavoitteen toteutuminen riippuu monesta asiasta. Nyt esimerkiksi me autamme ukrainalaisia, he saavat täällä tilapäistä suojelua. Tilapäinen suojelu tulisi olla mahdollista myös muille turvapaikkaa hakeville, koska tällä hetkellä turvapaikka johtaa lähes aina pysyvään siirtolaisuuteen.
Perussuomalaiset ei myöskään kannata EU:n ulkopuolelta tulevaa, sosiaaliturvaan nojaavaa maahanmuuttoa eli kouluttamattoman tai vähän koulutetun väestön maahanmuuttoa.
Suomalaiset töihin kannustimilla
Suomessa on satojatuhansia vailla työtä olevia ihmisiä ja vajaatyöllistettyjä, jotka haluaisivat tehdä enemmän töitä. Iso määrä suomalaisia ei osallistu työelämään. Heidät perussuomalaiset haluaisi ottaa takaisin työelämään laajalla keinovalikoimalla.
– Tässä tulee puuttua kohtaanto-ongelmaan ja työn heikkojen kannustimien ongelmaan. Tarvitaan kannustavaa sosiaali- ja veropolitiikka. Sitä, että ihminen tulee palkallaan toimeen.
Perussuomalaiset haluaa myös alentaa verotusta, mutta Purran mukaan se on mahdollista vasta sen jälkeen kun julkisia menoja on saatu leikattua.
Suomen ammatillinen koulutusjärjestelmä on tyhjäkäynnillä ja vaatii tehostamista, jotta Suomessa on jatkossa saatavilla kotimaisia osaajia.
– Tärkeää on myös kehittää järjestelmää siihen suuntaan, että Suomessa koulutetaan nuoria niille aloille, joilla on työvoiman tarvetta, Purra sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-elvytyspaketit vajaatyöllistetyt ennallistamisasetus työn kannustimet tilapäinen suojelu pakkoremontit julkiset menot päätösvalta ammatillinen koulutus työvoima valtion talous tulonsiirrot EU-politiikka Turvapaikkapolitiikka Riikka Purra Tanska perussuomalaiset työllisyys verotus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Orpolla meni pasmat sekaisin – Purra huomautti, että kokoomuksen kannattajille kohtuuhintainen energia on selvästi ilmastokunnianhimoa tärkeämpää

Purra moittii Marinin hallitusta siitä, että se ei kykene luopumaan mistään: ”Jokainen hallituspuolue saanut omat lempilehmänsä”

Kokoomus lisäisi integraatiota ratkaisuksi maahanmuuton ongelmiin, perussuomalaiset vaatii tunnustamaan tiettyjen maahanmuuttajaryhmien aiheuttamat ongelmat: ”Muuten emme pysty korjaamaan asioita”

Humanitaaristen maahanmuuttajien kotouttamisesta on siirryttävä kotiuttamiseen – perussuomalaiset haluaa alkaa vauhdittaa vapaaehtoista muuttoa maasta pois

Jos kaipaat lisää velkaa ja lisää veroja, äänestä demareita – Sanna Marinin mielestä palkasta ei saa jäädä mitään säästöön

Suomen Perustan Simo Grönroos tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa: Humanitaarinen maahanmuutto lopetettava – turvapaikkajärjestelmästä tullut hallitsemattoman elintasosiirtolaisuuden väylä

Uusi kansanedustaja Miko Bergbom: ”Äärimmäisen kiitollinen fiilis”

Leena Meri: Toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi olla, jos talous ei ole terveellä pohjalla

Turismi kriisialueille kukoistaa – 100 000 matkaa vuodessa turvapaikanhakijoiden tavallisimpiin lähtömaihin pelkästään Ruotsista
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.















