

KUVAKAAPPAUS/YLE
Leena Meri: Toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi olla, jos talous ei ole terveellä pohjalla
Eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kokonaiskannatus nousi yli 20 prosenttiin, eli useampi kuin joka viides äänestäjä antoi tukensa perussuomalaisille. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri katsoo, että eduskuntavaalin tulos oli vahva osoitus tyytymättömyydestä Sanna Marinin (sd.) hallituskaudella harjoitettuun politiikkaan.
Leena Meri katsoo, että kansan kyllästyminen nykymenoon näkyy vaalin lopputuloksesta.
– Näin siitäkin huolimatta, että SDP ei suoraan joutunut kärsijäksi, vaan äänestystulos osui pitkälti muihin hallituspuolueisiin. Viesti oli kuitenkin selvä: Tästä politiikasta ei ole pidetty, Meri sanoo. Hän oli eilen Ylen A-studiossa analysoimassa vaalitulosta edustajakollegoidensa Antti Häkkäsen (kok.) ja Antti Lindtmanin (sd.) ohella.
Meri korostaa, että ensimmäistä kertaa perussuomalaisten kokonaiskannatus nousi yli 20 prosenttiin, eli useampi kuin joka viides äänestäjä antoi tukensa perussuomalaisille. Lisäksi puoluejohtaja Riikka Purra nousi koko maan äänikuningattareksi päihittäen äänimäärässä jopa pääministeri Sanna Marinin.
– Se oli selvä mandaatti, vaikka ykköspaikkaa puolueena emme saaneetkaan. Kansa selvästi kuitenkin halusi äänestää myös pääministeristä.
Maahanmuuttopolitiikkaa pakko alkaa kiristää
Hallitustunnustelut aloittaa pääsiäisen jälkeen kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Meri toteaa, että perussuomalaiset on valmis yhteistyöhön, kunhan perussuomalaisille tärkeiden asioiden edistäminen, kuten maahanmuuttopolitiikan kiristäminen, onnistuu.
– Perussuomalaisille yksi kynnyskysymys on puuttuminen humanitaarisen maahanmuuton edellytyksiin ja kiristyksien tekeminen pohjoismaisen tason mukaiseksi. Lisäksi katsomme, että sosiaaliturvaan nojaavaa, työperäiseksi sanottua maahanmuuttoa tulee hillitä.
Perussuomalaiset haluaa myös leikata toissijaisista julkisista menoista. Perussuomalaisten arvion mukaan leikkaustarve alkavalla kaudella on 2,5-3,5 tai jopa 4 miljardia. Perussuomalaiset esittää kuitenkin muitakin toimia kuin vain leikkauksia, kuten esimerkiksi veropohjan laajennuksia suursäätiöiden yhdistysten kohdalla.
Perussuomalaiset ei leikkaa sotesta
Lindtman heitti, että mikäli kokoomus haluaa ”oikeudenmukaista” linjaa, silloin kokoomuksen tulisi valita hallitukseen SDP perussuomalaisten sijaan.
SDP usein korostaa terveydenhuollon ja koulutuksen merkitystä. Meri huomautti, että perussuomalaiset eivät suinkaan olisi leikkaamassa koulutuksesta tai sotesta.
– Ehkä tässä kohtaa ei pitäisi moittia muita epäoikeudenmukaisiksi, koska yhdenkään puolueen ohjelmissa ei sellaista lue.
Sopeutukset kansan toiveiden mukaisesti
Meri sanoi, että mikäli perussuomalaiset on mukana seuraavassa hallituksessa, puolue on valmis ottamaan valtiovarainministerin tehtävän.
Sopeutuksia ja leikkauksia voidaan tehdä myös kansalaisten toiveiden mukaisesti.
– Kyse on siitä, mistä leikataan ja mitä verotetaan enemmän. Vaaleja ennen on julkaistu laajoja tutkimuksia, joista käy ilmi, että menokohteista esimerkiksi kehitysapu, haitallinen maahanmuutto, hallinto ja Yle-vero ovat kansan hyväksymiä kohteita leikkauksille.
– Nämä vastaavat myös perussuomalaisten näkemyksiä. Meillä ei voi olla toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa, jos talous ei ole terveellä pohjalla.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- haitallinen maahanmuutto eduskuntavaalit 2023 perussuomalaisten kannatusprosentti sopeutustoimet hyvinvointiyhteiskunta vaalitulos humanitaarinen maahanmuutto Antti Häkkänen Yle-vero Maahanmuuttopolitiikka Riikka Purra Antti Lindtman Sanna Marin Leena Meri Petteri Orpo leikkaukset perussuomalaiset SDP talous Kokoomus kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Riikka Purra: Rakas Suomi, mikä on kaikkein tärkeintä

Demarit haluaa verottaa yhä lisää – Purra: Veronkiristyksillä flirttailu on huolestuttavaa – ”Ostovoiman heikentäminen vain näivettää taloutta”

Purra moittii Marinin hallitusta siitä, että se ei kykene luopumaan mistään: ”Jokainen hallituspuolue saanut omat lempilehmänsä”

Perussuomalaiset haluaa viedä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa Tanskan mallin suuntaan – ”Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa”

Jos kaipaat lisää velkaa ja lisää veroja, äänestä demareita – Sanna Marinin mielestä palkasta ei saa jäädä mitään säästöön

Vigelius: SDP voisi ottaa maahanmuuttopolitiikassa oppia Tanskan sosialidemokraateilta

Valiokuntien puheenjohtajuudet jaettu – ”Perussuomalaisten politiikan ydin tulee esille valinnoissa hyvin”

Katso perussuomalaisten vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin

Perussuomalaiset: Suomi ei saa hyväksyä eikä edistää EU:n uutta yhteisvelkaa tai tulonsiirtopaketteja
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













