

LEHTIKUVA
Jos kaipaat lisää velkaa ja lisää veroja, äänestä demareita – Sanna Marinin mielestä palkasta ei saa jäädä mitään säästöön
Ylen puoluejohtajien vaalitentissä eilen kävi jälleen ilmi, että vasemmistopuolueet eivät suostu edes maltillisiin veronkevennyksiin pelkästään vain siitä syystä, että tavan keskituloiselle palkansaajalle saattaisi jäädä enemmän rahaa käteen omista ansiotuloistaan. Sen sijaan perussuomalaisten tavoitteena on keventää verotusta kaikilta, myös keskituloisilta. Sitä ennen julkinen talous on kuitenkin saatava kuntoon.
Perussuomalaiset tavoittelee kokonaisverotuksen alentamista, ja osana sitä perussuomalaiset haluaa keventää etenkin keskituloisten tuloverotusta. Veronalennuksiin ei kuitenkaan ole mahdollista mennä heti, vaan sitä ennen julkinen talous on tasapainotettava menoleikkausten kautta.
Valtion menoja on supistettava
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi Ylen puoluejohtajien vaalitentissä eilen, että julkisen talouden alijäämää ei tule enää pahentaa nykyisestä millään toimilla.
– Verotusta on alennettava paitsi arjen välttämättömien kustannusten myös palkan verotuksen osalta. Se kuitenkin edellyttää että ensin kyetään päättämään siitä, mistä karsitaan valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden tehtäviä. Me emme halua tehdä veronalennuksia velaksi, Purra sanoi.
Hän jo aiemmin esittänyt, että seuraavaan hallitusohjelmaan tulee ottaa selkeät kirjaukset siitä, mitä valtion menoja supistetaan. Perussuomalaisten vaihtoehdossa leikkaukset painottuisivat toissijaisiin menoihin, kuten muun muassa Sitraan, Yleisradioon, kehitysapuun ja maahanmuuttoon
Ruotsissakin alennettiin tuloverotusta
Tuloverotuksen alentaminen olisi paikallaan erityisesti siksi, että sillä vahvistetaan keskituloisten ja muidenkin tuloluokkien ostovoimaa. Purra kuitenkin huomautti, että veroale olisi paikallaan myös Pohjoismaisessa vertailussa.
– Esimerkiksi Ruotsissa keskituloisten palkansaajien tuloverotus on selvästi alemmalla tasolla kuin Suomessa.
Purra huomautti, että verotuksen keventämisellä on paljon hyötyjä paitsi palkansaajalle itselleen myös talouden kokonaisuudelle.
– Verokiila kapenee, talouden dynamiikka kasvaa, kulutus lisääntyy ja tämä kaikki vaikuttaa myös työllisyyteen. Samaan aikaan kun julkista taloutta supistetaan, yksityinen sektori voi kasvaa, koska julkisen sektorin supistamisella vapautuu työvoimaa yksityiselle sektorille, jonka sanotaan kärsivän työvoimapulasta.
Li Anderssonilta perinteistä kateuspuhetta
Ylen puoluejohtajien vaalitentissä eilen kävi jälleen ilmi, että vasemmistopuolueet eivät suostu edes maltillisiin veronkevennyksiin pelkästään vain siitä syystä, että tavan keskituloiselle palkansaajalle jäisi enemmän rahaa käteen.
Vasemmistoliiton Li Anderssonin mielestä veronalennukset eivät juurikaan hyödyttäisi taloutta ja niihin ei siksi muka kannattaisi mennä. Anderssonin älynväläys oli sanoa ääneen, että veronalennukset hyödyttävät palkansaajaa vain, jos hän maksaa tuloveroa.
– Kun sanotaan, että alennetaan kaikkien veroa, se ei pidä paikkaansa. Pienipalkkaisimmat hyötyisivät hyvin vähän, hyvätuloisimmat voisivat hyötyä enemmän. Veronalennukset vain lisäävät painetta leikata sosiaaliturvasta, Andersson päästeli.
Demarilandiassa kukaan ei tarvitse säästöpossuja
Myös demareiden linja on se, että veronalennuksia ei voi tehdä, koska verouudistus saattaisi hyödyttää keskituloista palkansaajaa – ja mikä kamalinta: myös hyvätuloista. SDP:n mielestä tämä ei olisi ”oikeudenmukaista”.
– Jos me laskisimme tuloverotusta kaikista tuloluokista, niin eniten euroja menisi hyväosaisille ihmisille, pääministeri Sanna Marin sanoi.
Marinin mielestä Suomen talouskasvulle ei olisi hyväksi se, että kaikille jäisi enemmän käteen palkastaan. Demareiden mallissa palkkatuloista ei myöskään saisi jäädä kenellekään mitään säästöön.
– Kun hyväosaisille jää enemmän rahaa käteen, se ei näy talouskasvussa, vaan se raha menee pankkitilille säästöön, Marin heitti.
SDP:n talousmallissa säästäväisyys ei siis ole hyve, vaan mieluummin kansalaisen tulee olla riippuvainen valtion tukiaisista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kokonaisveroaste menoleikkaukset veronalennukset hintojen nousu vasemmistopuolueet palkansaajat elinkustannukset Keskituloiset tulonsiirrot Riikka Purra Sanna Marin Talouskasvu Li Andersson perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Orpolla meni pasmat sekaisin – Purra huomautti, että kokoomuksen kannattajille kohtuuhintainen energia on selvästi ilmastokunnianhimoa tärkeämpää

Purra moittii Marinin hallitusta siitä, että se ei kykene luopumaan mistään: ”Jokainen hallituspuolue saanut omat lempilehmänsä”

Perussuomalaiset haluaa viedä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa Tanskan mallin suuntaan – ”Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa”

Demarit haluaa verottaa yhä lisää – Purra: Veronkiristyksillä flirttailu on huolestuttavaa – ”Ostovoiman heikentäminen vain näivettää taloutta”

Suomalaiset asetettava viimein etusijalle: ”Tässä maassa monet ajattelevat, että he ovat toisen luokan kansalaisia omassa maassaan – näin ei saa olla”

Purra tyrmää vanhojen puolueiden selitykset työvoimapulasta: Työmarkkinoiden ongelmien syynä työn heikot kannustimet

Varsinais-Suomi puolustaa ykköspaikkaansa ja tavoittelee viidettä kansanedustajaa – ”Äänestämättä jättäminen on ääni SDP:lle”

Leena Meri: Toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi olla, jos talous ei ole terveellä pohjalla
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














