

LEHTIKUVA
SDP:n ilmastokunnianhimolla ei ole mitään rajaa: Vaalien jälkeen väläytetään jo planeetan pelastamista
Vaalit käytiin eilen, mutta demareille vielä tänäänkin tärkein poliittinen kysymys on ei enempää eikä vähempää kuin ilmaston pelastaminen, jonka väitetään tuovan Suomeen miljardien investoinnit. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ihmettelee, miksi miljardi-investoinnit eivät kiinnosta Yhdysvalloissa tai Kiinassa.
Kansanedustajat, perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja SDP:n Timo Harakka olivat aamulla Ilta-Sanomien ISTV:n vieraina, jossa puhuttiin muun muassa Suomen seuraavasta hallituksesta.
Hallitustunnustelut ovat alkamassa lähiaikoina kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon johdolla. Harakalta kuitenkin kysyttiin, mitkä olisivat mahdollisia demarien omia kynnyskysymyksiä hallitustunnusteluissa.
Harakka ei maininnut esimerkiksi Suomen sisäistä turvallisuutta tai valtion velan lyhentämistä vaan jotain suureellisempaa: ilmaston.
– Kyllä mä olen huolissani ilmastonmuutoksen torjumisen jatkosta, (edellisen) hallituksen rohkea ilmastotavoite on jo tuonut Suomeen merkittävästi uusia investointeja. Ilmastosta huolen kantaminen on siis kaikista kysymyksistä tärkein, Harakka sanoi.
Suomiko muka planeetan ykköstoimija?
ISTV:n juontaja Timo Haapala ihmetteli, miksi ilmastokysymys olisi Harakalle ykkösaihe, koska näissä vaaleissa muun muassa kokoomus on puhunut paljon talouspolitiikasta ja vaatinut talouden tasapainottamista.
Eduskuntavaalien alla onkin puhuttu erityisen paljon taloudesta ja Suomen velkaantumisesta. Demareilla on kuitenkin mielessä suuremmat asiat, koko planeetan tulevaisuus.
– Se, mistä näissä vaaleissa on eniten puhuttu, eivät välttämättä ole niitä asioita, jotka ovat tämän planeetan kannalta keskeisimpiä, Harakka heitti.
– Keskeisimpiä ovat yleensä ne asiat, mistä puhutaan. Voi olla, että ne eivät ole planeetan kannalta keskeisimpiä, mutta voi olla, että myöskään Suomi ei ole planeetan kannalta keskeisin tekijä ratkaisemaan näitä kysymyksiä, Haapala heitti takaisin.
Puheet ja tosiasiat ristiriidassa – taas
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho nappasi kiinni Harakan mainospuheeseen investoinneista, joita Suomeen olisi väitetysti saatu ilmastotoimien vuoksi.
– Onhan se aika mielenkiintoista, että jos maailman kunnianhimoisin hiilineutraalisuustavoite tuo Suomeen miljardien investointeja, kuten usein kuulee väitettävän, niin miten tätä ei ole muualla ymmärretty?
– Eikö amerikkalaisia tai kiinalaisia kiinnosta tällaiset miljardi-investoinnit? Halla-aho kysyi Harakalta.
– Näin se vain on. Tämä on listattu Talouselämä-lehdessä. Meillä on viimeiset neljä vuotta ollut enemmistö, joka hallituksessa on tehnyt linjaukset, Harakka selitti.
– Mutta miksi talous ei sitten kasva, vaikka miljardeja kuulemma sataa ovista ja ikkunoista? Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- planeetta hiilineutraaliustavoite ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka ilmastotoimet miljardit Investoinnit Julkinen talous Timo HArakka Sisäinen turvallisuus Petteri Orpo Kiina Yhdysvallat Velkaantuminen SDP hallitus Jussi Halla-aho eduskuntavaalit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sanna Marin ilmoitti topakasti vastustavansa EU-yhteisvelkapaketteja – Purra: ”Ei ole uskottavaa”

Kantar selvitti: Suuri enemmistö suomalaisista haluaa ennemmin kohtuuhintaista energiaa kuin pitäytyä ylikireissä ilmastotavoitteissa

Orpolla meni pasmat sekaisin – Purra huomautti, että kokoomuksen kannattajille kohtuuhintainen energia on selvästi ilmastokunnianhimoa tärkeämpää

Purra muistutti överin ilmastopolitiikan karuista seurauksista – ympäristöministeri Ohisalolle ei kelpaa Nasan tutkimus, joka osoittaa Suomen jo olevan hiilinielu

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas kehottaa luottamaan Nasan tutkimukseen: ”Suomi on sitonut enemmän hiiltä kuin tuottanut päästöjä”

Leena Meri: Toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi olla, jos talous ei ole terveellä pohjalla

Valiokuntien puheenjohtajuudet jaettu – ”Perussuomalaisten politiikan ydin tulee esille valinnoissa hyvin”

Katso perussuomalaisten vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin

Purra: Hallituksessa joutuu tekemään ikäviä päätöksiä – etenkin punakepuviherhallituksen jäljiltä
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää