

YLE
Purra muistutti överin ilmastopolitiikan karuista seurauksista – ympäristöministeri Ohisalolle ei kelpaa Nasan tutkimus, joka osoittaa Suomen jo olevan hiilinielu
Ylen suuressa vaalitentissä eilen kävi ilmi, että vihreät suhtautuu denialistisesti tutkittuun tietoon, jos tieto ei ole yhdenmukaista vihreiden ilmastohankkeiden kanssa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra puolestaan huomautti Ohisalolle, että vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteeseen ei ole edes mahdollista päästä muuten kuin muuttamalla hiilinielujen laskentatapaa.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen kunnianhimoisena tavoitteena on hiilineutraali Suomi vuonna 2035, mikä tavoite on kirjattu myös tuoreehkoon ilmastolakiin.
Ylen suuressa vaalitentissä eilen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuitenkin huomautti, että kun otetaan huomioon öljyn ja kivihiilen käyttö nykyisessä energiatuotannossa, vuoden 2035 tavoitteeseen ei ole mahdollista päästä muuten kuin muuttamalla hiilinielujen laskentatapoja.
– Tosin tällä hetkellä siinäkin mennään toiseen suuntaan, koska Suomen hiilinielujen väitetään olevan romahtamassa. Jos mukaan lasketaan Suomen suoalueet tilanne olisi erilainen, Purra sanoi.
EU:n ilmastopolitiikka onkin Suomelle sangen epäedullinen, sillä Suomessa on liki 4 miljoonaa hehtaaria ojittamattomia soita, jotka toimivat metsien tapaan hiilidioksidin varastona. EU:n hiilinielulaskelmaan näitä suovarastoja ei kuitenkaan hyväksytä.
Kaikki eivät voi ostaa sähköautoa
Perussuomalaiset esittää hiilineutraalisuustavoitteen lykkäämistä vuodelle 2050, mikä on myös EU:n tavoite. Purra huomautti, että Suomen koko muuta Eurooppaa kunnianhimoisemmat tavoitteet lisäävät rajusti sekä kotitalouksien että elinkeinoelämän ja yritysten kustannuksia.
Purran mukaan vihreästä siirtymästä on ylipäätään annettu liian ruusuinen kuva, eli että suurin piirtein ”kultaa sataa taivaalta”, kun ollaan mukana vihreässä siirtymässä.
– Sanotaan, että elinkeinoelämä haluaa tätä. No totta kai, jos on tulossa rahaa esimerkiksi EU:n elpymispaketin kautta. Kuitenkin tässä tilanteessa eurot olisi laskettava tarkkaan ja selvittää, millaisia teknologisia innovaatioita nyt tehdään, mitä tavalliselta ihmiseltä ja kotitaloudelta edellytetään, sillä kaikki eivät voi ostaa sähköautoa, tehdä maalämpöremonttia, sillä ei ole rahaa, ei ole tekijöitä, eikä ole materiaalia. Teknisesti ja taloudellisesti tällaista kunnianhimoloikkaa ei vain ole mahdollista tehdä, Purra sanoi.
Suhteellisuudentaju kateissa
Hän painotti, että perussuomalaiset eivät suinkaan ole sitä mieltä, että fossiilisista ei pidä päästä eroon tai että ilmastotoimia ei pidä ollenkaan tehdä, vaan että Suomen toimien on oltava samassa linjassa EU:n ja muiden Suomen oleellisten kilpailijamaiden kanssa.
– Kansantaloudelle hyödyllisiä ilmastotoimia voidaan tietysti hyödyntää. Mutta ei ole järkevää politiikkaa kieltää teknologioita ja potkia itseämme jalkoihin.
Monen mielestä viime vuosina Suomen ilmastopolitiikka on vedetty överiksi. On julistettu paikallisia ilmastohätätiloja, elokapinalaiset tukkivat katuja ja media vyöryttää päivästä toiseen kauhuskenaarioita tulevista ympäristökatastrofeista. Samalla suhteellisuudentaju unohtuu, ja yleensä jätetään mainitsematta, että Suomella ei ole mahdollisuuksia pysäyttää ilmastonmuutosta, joka on globaali ongelma.
Usein myös annetaan ymmärtää, että Suomi muka olisi suuria ilmastopahis, vaikka pitkälti kyse on vain poliittisesta retoriikasta. Purra myös huomautti vaalitentissä kollegalleen, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalolle USA:n avaruushallinnon Nasan uudehkosta satelliittimittauksesta, jonka tuloksien mukaan Suomi ei ole edes hiilineutraali, vaan jo nyt jopa plussan puolella eli Suomi on jo nyt hiilinielu.
Vihreille kelpaa vain oma näkemys
Vihreät julistaa usein ja mielellään, että poliittisten päätösten pitää perustua tutkittuun tietoon. Ylen vaalitentissä kävi kuitenkin taas ilmi, että tutkittu tieto ei kelpaa, jos se ei tue vihreiden poliittisia hankkeita.
Ohisalo väitti aivan pokkana, että Nasan tutkimus, jossa siis on satelliittimittauksilla kerätty maittain tietoja hiilidioksidipäästöistä sekä hiilinielujen määrästä, olisikin virheellinen.
– Se (Nasan tutkimus) ei pidä paikkaansa. Suomen hiilinielut on romahtaneet. Metsiä on hakattu liian rankasti. Maapallo kuumenee, maapallo lämpenee, Ohisalo paasasi.
Purra huomautti Ohisalolle, että ilmastonmuutos on globaali ongelma.
– Hiilidioksidikaasut eivät kunnioita valtion rajoja. Vaikka Suomi sammuttaisi itsensä kokonaan, sillä ei ole tuon taivaallista vaikutusta keskilämpötilaan.
Överillä ilmastopolitiikalla karut seuraukset
Pitäisikö tavan suomalaisen sitten muuttaa maakuoppaan, jotta ilmasto pelastuisi? Jos ilmastopolitiikka Suomessa vedetään överiksi, kuten vihreät haluavat, suomalaisen elintaso laskee Pohjois-Korean tasolle.
Purraa lukuun ottamatta lähes kaikki muut puoluejohtajat suhtautuivat sangen välinpitämättömästi siihen, että vihersiirtymä aiheuttaa valtavia kustannuksia sekä yksityisille että julkisille toimijoille.
Kristillisdemokraattien Sari Essayah kuitenkin kyseli Ohisalolta, demarien Marinilta ja vasemmiston Li Anderssonilta, ovatko nämä valmiita laskemaan suomalaisten elintasoa.
Pääministeri Marin tyylilleen uskollisena ei sanonut sanaakaan vihreän siirtymän kustannuksista, vaan heitti ylimielisesti, että ”kalliimmaksi tulee, jos ei tehdä mitään”.
Orpo pitää kiinni tavoitevuodesta 2035
Anderssonin ratkaisu kustannuksien tasaamiseen on mikäs muukaan kuin lisää sosialismia, sillä Anderssonin mielestä vihreä siirtymä onnistuu, kun veronmaksajilta kerätään rahaa tukiaisiin, joita tarvitaan vihreässä siirtymässä.
Kokoomuksen Petteri Orpo mainitsi, että luonnon kestävyyden ohella poliitikkojen tulee samalla huolehtia ihmisten sietokyvystä. Kuitenkin myös Orpo ilmoitti haluavansa pitää kiinni ilmastotoimien tavoitevuodesta 2035.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- NASA hiilineutraalisuustavoite 2035 ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka tutkimustieto vihreä siirtymä kansantalous kilpailijamaat EU-elvytyspaketti kurjistaminen suhteellisuudentaju hiilinielu kustannukset kotitaloudet Maria Ohisalo Yritykset Riikka Purra Sosialismi Sanna Marin Petteri Orpo Li Andersson vihreät perussuomalaiset Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaati tolkkua ilmastopolitiikkaan kyselytunnilla: ”Jos Suomen ilmastopolitiikka toisi kilpailuetua, mikseivät kilpailijat ota mallia Suomesta?

Demarit uskoo, että vihreä siirtymä toisi mukanaan talouskasvua – Purra pyysi saada näyttöjä: ”Vihreällä etuliitteellä veronmaksajan raha on aina halpaa”

Koskela: Vihreä siirtymä ja tuulivoima eivät ole ratkaisuja sähkökriisiin tässä tilanteessa

Hallitus nukahti, kun olisi ollut aika vaikuttaa EU:n ennallistamisasetukseen ajallaan – Purra: ”EU-edunvalvonta tuntuu olevan hallitukselle, erityisesti SDP:lle, vastenmielistä ja vaikeaa”

Demarit korjaisi soten rahoitusvajeen laittamalla veroa veron päälle – perussuomalaiset lopettaisi veronmaksajien rahojen kaatamisen ulos Suomesta

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas kehottaa luottamaan Nasan tutkimukseen: ”Suomi on sitonut enemmän hiiltä kuin tuottanut päästöjä”

Berliinistä ei tulekaan hiilineutraali 2030 – kunnianhimoiset ilmastotavoitteet eivät kiinnostaneet kansanäänestyksessä

Kantar selvitti: Suuri enemmistö suomalaisista haluaa ennemmin kohtuuhintaista energiaa kuin pitäytyä ylikireissä ilmastotavoitteissa

SDP:n ilmastokunnianhimolla ei ole mitään rajaa: Vaalien jälkeen väläytetään jo planeetan pelastamista
Viikon suosituimmat

Yhdysvallat otti pakolaisia Etelä-Afrikasta – vasemmistolaiset raivoissaan
Yhdysvaltain hallitus on alkanut ottaa vastaan Etelä-Afrikasta valkoisia buureja pakolaisina. Trumpin mukaan Etelä-Afrikassa on meneillään kansanmurha, josta media vaikenee. Episkopaalinen kirkko kieltäytyy auttamasta valkoisia pakolaisia edes rahasta. Monet toimittajat ja mielipidevaikuttajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että nyt on Afrikasta otettu vastaan aivan väärän värisiä pakolaisia.

Hallitus uudistaa toimeentulotuen: ”Nykyinen malli ei kannusta töihin”
Toimeentulotuen kokonaisuudistus on menossa lausunnoille. Kyse on uudistuksesta, jota valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä on ajanut jo pitkään. - Olen kantanut pitkään huolta vain toimeentulotuen varaan jättäytyneistä, joita Suomessa on paljon. Vihdoin aiheeseen saadaan muutos ja heidät saadaan palveluiden ja työnhaun piiriin, Maanselkä iloitsee.

Puhemies Halla-aho: Hyvin toimeentulevat kärsivät harvemmin maahanmuuton kielteisistä vaikutuksista
Puhemies Jussi Halla-aho painotti EU-puhemiesten konferenssissa, että Euroopan on vahvistettava kykyään huolehtia itsestään ja selviytyä kriiseistä.

Garedewin Facebook-kirjoitus šaria-laista hurjistutti opetusministerin – Junnila: ”Julkinen keskustelu näistä on tervetullutta erityisesti Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew julkaisi lauantaina Facebookissa kirjoituksen, joka sai oikeusministeri Anders Adlercreutzin (r.) näkemään punaista. Edustaja Garedewin mukaan suomalaisten tulee tietää, millaista toimintaa islamilaisen lain eli šarian tulkinnat voivat sallia. Hän mainitsi esimerkkinä naisten ja tyttöjen heikommat oikeudet sekä kunniaväkivallan. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila toivottaa tervetulleeksi näistä asioista keskustelun Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa.

Pudasjärvi ei enää ota kiintiöpakolaisia vastaan – PS-valtuutettu: ”Taloudellinen realismi palasi muihinkin puolueisiin”
Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen Pudasjärvelle on loppunut tämän vuoden alusta. Perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsen Sirkka Pankinaho kertoo, että kaupungin päätöksen taustalla vaikuttivat vahvasti taloudelliset syyt sekä etenkin vuoden alussa voimaan tulleet kotoutumislain muutokset, joilla kotoutumiseen liittyviä valtion korvauksia kunnille vähennetään.

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”
Sisäministeri Mari Rantanen ihmettelee somekirjoittelua, jonka mukaan perussuomalaisten linja on väärä. - Kun luen puolueohjelmiamme, on hallitusohjelma varsin hyvin linjassa. Me ajamme Suomea, jossa työ ja yrittäjyys on hyvinvoinnin perusta. Sosiaaliturva on tukiverkko heikoimmille. Siis niille, jotka eivät ole työikäisiä tai työkykyisiä.

Amerikkalainen laatujulkaisu ylistää porvarihallituksen talouslinjauksia – ”Jättäkää homma pienen mutta sisukkaan Suomen hoidettavaksi”
Amerikkalainen arvostettu talousmedia suitsuttaa surutta Suomen hallituksen talouspäätöksiä ja toteaa ”linjan olevan oikea”. Wall Street Journal tiivistää arvionsa toteamalla, että Suomi ”näyttää nyt muille mallia”. Jospa maamme valtamediakin perehtyisi edes ajoittain ulkomaiseen uutistarjontaan oman agendansa ajamisen sijasta.

Etninen epäsopu leimahti levottomuuksiksi Belgiassa – ”Bryssel on monikulttuurinen persläpi”
Jalkapallo-ottelu päättyi FC Bryggen kannattajien aloittamiin väkivaltaisuuksiin Brysselissä. Kannattajat hyökkäsivät pääasiassa maahanmuuttajien asuttamaan Molenbeekin kaupunginosaan ja saivat vastaansa luoteja. Paikallisen pormestarin mukaan Bryggen kannattajat ”vihaavat Brysseliä, koska se on monikulttuurinen kaupunki”.

Trumpia jahdanneen syyttäjän omat asuntolainat tutkinnassa – syyllistyikö demokraattisyyttäjä itse väärien tietojen antamiseen?
New Yorkin osavaltion pääsyyttäjä on FBI:n esitutkinnassa. Kyse on siitä, syyllistyikö demokraattisyyttäjä itse väärien tietojen antamiseen hakiessaan asuntolainaa vain muutamaa viikkoa ennen kuin käynnisti oikeudenkäynnin Trumpia vastaan samasta asiasta. Nyt katsotaan, päteekö pääsyyttäjän lempilause "kukaan ei ole lain yläpuolella" myös häneen itseensä.

Halla-aho: On keskusteltava myös muiden kuin samanmielisten maiden kanssa
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho pitää tärkeänä, että parlamentaarisessa diplomatiassa keskustellaan myös muiden kuin samanmielisten kanssa. Halla-aho puhui kansanedustajien roolista Suomen ulkopolitiikan tukena eduskunnan kansainvälisten asioiden foorumin kokouksessa keskiviikkona.