

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kokoomus lisäisi integraatiota ratkaisuksi maahanmuuton ongelmiin, perussuomalaiset vaatii tunnustamaan tiettyjen maahanmuuttajaryhmien aiheuttamat ongelmat: ”Muuten emme pysty korjaamaan asioita”
Paisuvan katujengirikollisuuden myötä maahanmuuton ongelmat nousevat taas esiin Suomessa. Perussuomalaisten kansanedustajan Tom Packalénin mukaan suomalaisessa politiikassa, perussuomalaisia lukuun ottamatta, ei ole vieläkään pystytty myöntämään, että on olemassa ryhmiä, jotka eivät integroidu.
Maahanmuuttajataustainen katuväkivalta, rikollisuus ja jengiytyminen piinaavat Ruotsia. Ruotsin uusi pääministeri Ulf Kristersson pyrkii nyt vahvasti korjaamaan maan sisäisen turvallisuuden ongelmia samanaikaisesti useilla eri toimilla, mutta työ on vielä kesken.
Perussuomalaisten kansanedustajan Tom Packalénin mukaan syy on erityisesti maahanmuuttajien huono integroituminen ruotsalaiseen yhteiskuntaan sekä tapa, jolla Ruotsissa on hoidettu maahanmuuttoa.
– Maahanmuuttajia on Ruotsissa sijoitettu omille alueilleen ”poissa silmistä, poissa mielestä” -periaatteella, ja se on merkittävä Ruotsin tilanteeseen vaikuttava osasyy, Packalén sanoi aamulla MTV:n Huomenta Suomessa.
Tekemistä riittää
Paisuvan katujengirikollisuuden myötä Ruotsin ongelmat nostavat päätään nyt Suomessakin.
Packalénin mukaan ongelmat korostuvat erityisesti Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasian maista saapuvien kanssa.
– Näistä lähtömaista tulevien kanssa on aina vaikeampaa kuin esimerkiksi vaikka niiden osalta, jotka tulevat muualta Aasiasta tai läntisestä Euroopasta.
Kansanedustajan mukaan tekemistä on paljon.
– Jos vene vuotaa, se pitää ensin paikata, että vuoto ei jatku. Keskeinen ongelma on se, että suomalaisessa politiikassa ei ole pystytty myöntämään, ehkä perussuomalaisia lukuun ottamatta, että on olemassa ryhmiä, jotka eivät integroidu Suomeen, Packalén sanoi.
Kokoomuksen ratkaisuissa ei mitään uutta
Packalénin mukaan esimerkiksi kiintiöpakolaisia tulisi lähinnä suosia otettavaksi vain maista, joista tulleet ihmiset ovat ennenkin sopeutuneet yhteiskuntaan.
Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi sen sijaan ei näkisi ratkaisuna sitä, että tietyistä ongelmallisiksi tunnetuista maista tulevien määrää pyrittäisiin rajoittamaan.
– Järjestelmän vain pitää toimia. Kun ihminen tulee maahan sisään, häntä integroidaan muun muassa koulutuksen ja työn kautta, Kilpi sanoi.
Packalénin mukaan kokoomuksen ohjelmalliset toimet eivät juurikaan poikkea Suomessa tähän asti harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta.
– Konkretia puuttuu, koska todellisiin ongelmiin ei uskalleta puuttua. Tilanne on kuitenkin se, että jos emme tunnusta, että meillä on isoja ongelmia tiettyjen ryhmien kanssa, emme pysty koskaan korjaamaan asioita.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Marko Kilpi katujengit maahanmuuton ongelmat maahanmuuttajaryhmät katuväkivalta integroituminen Ulf Kristersson Jengirikollisuus Maahanmuuttopolitiikka Integraatio Ruotsi perussuomalaiset Tom Packalén Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää Suomen katujengeistä: ”Mikään ei tunnu herättävän keskustan tukemaa punaviherhallitusta unesta”

Simula: Hallitus vain lisää juuri sellaista maahanmuuttoa, joka lisää katuväkivaltaa ja seksuaalirikollisuutta

Leena Meri: Katujengirikollisuus karkaamassa käsistä – Ruotsi ja Tanska varoittavia esimerkkejä

Peltokangas: Hyssyttelyn ja maton alle lakaisun aika on nyt ohi – maahanmuuttopolitiikkaan mallia Tanskasta

Antikainen: Miksi Suomi tarjoaa Ukrainan sodan varjolla tilapäistä suojelua afrikkalaisille?

Purralta kovaa kritiikkiä kokoomuksen ja SDP:n EU- ja ulkopoliittisille linjauksille: ”Sinipunahallitus ei muuttaisi mitään”

Jengirikollisuuteen puuttunut kunnanhallituksen puheenjohtaja äänestettiin ulos Ruotsissa – jengirikollisten äänillä

Kokoomus ailahtelee eikä osaa päättää, kuinka monta miljardia leikkaisi ensi kaudella valtion menoista – puoluejohdon puheissa numerot vaihtelevat kuin huutokaupassa

Sattuuhan sitä: Jengilähiön kaverukset yrittivät epähuomiossa ryöstää siviilipoliisin
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














