

LEHTIKUVA
Peltokangas: Hyssyttelyn ja maton alle lakaisun aika on nyt ohi – maahanmuuttopolitiikkaan mallia Tanskasta
Eduskunnassa keskusteltiin opposition välikysymyksestä nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumiseksi maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin. Kansanedustaja Mauri Peltokangas on huolissaan siitä, miten katujengirikollisuus on saanut aivan uusia mittasuhteita.
– Väkivalta on raaistunut ja arkipäiväistynyt. Esimerkiksi teräaseet ovat yleistyneet. Helsingissä nuoria pelottaa pukeutua merkkivaatteisiin, jotta eivät tulisi ryöstetyiksi, ja julkisilla paikoilla liikutaan mielellään kaveriporukoissa, Mauri Peltokangas sanoo.
”Rasisti- ja natsikortit lentelevät”
Ryösteleviin katujengeihin kuuluu pääasiassa maahanmuuttajataustaisia nuoria, joten aihe nivoutuu hyvin tiiviisti nimenomaan maahanmuuttopolitiikkaan.
– Perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet haitallisen maahanmuuton seurauksista, Peltokangas toteaa ja jatkaa:
– Usein viestintuoja on joutunut kovan kritiikin ja haukkumisen kohteeksi, ja rasisti- ja natsikortit lentelevät vieläkin jatkuvasti. Toivottavasti keskusteluilmapiiri asian tiimoilta muuttuisi ja tervehtyisi edes nyt, kun vakavat oireet ovat tulleet esiin.
Vakavuus ymmärretään vaalipuheissa
Hyssyttelyn ja maton alle lakaisun aika on nyt ohi. Peltokangas korostaa, että perussuomalaiset ovat nähneet jo kauan sitten, mihin liian löysä maahanmuuttopolitiikka johtaa Ruotsissa, jonka yhteiskunta on hyvin vertailukelpoinen omaamme nähden.
– Muutkin ovat ainakin nyt vaalipuheissaan jo ymmärtäneet asian vakavuuden. Toivon todella, että tämä ei jää vain jälleen puheeksi.
Ruotsalaiset askeleen edellä
– Samoin asian vakavuuden ovat huomanneet myös ruotsalaiset, sillä valtiopäivävaalit voitti Ruotsin oikeistoblokki, jonka uudessa hallitusohjelmassa on paljon kiristyksiä sekä maahanmuutto- että kriminaalipolitiikkaan, Peltokangas toteaa ja jatkaa:
– Tanskassa edes uusi demarihallitus ei aio tehdä löysennyksiä maahanmuuttopolitiikkaansa vaan ylläpitää vielä Ruotsiakin tiukempaa linjaa. Tämä johtuu siitä, että Tanskan politiikka on tässä asiassa ollut niin onnistunutta, että sitä ei lähde kyseenalaistamaan enää mikään vakavasti otettava puolue vaaleissa.
– Milloin Suomen demarit ottavat mallia ulkomaisista aatetovereistaan? Peltokangas kysyy.
Vihreät jatkaisi samalla linjalla
Peltokankaan mukaan sisäministeri Krista Mikkosen puheista saa sen käsityksen, että ainakin vihreät jatkavat mielellään ihan samaa rataa kuin tähänkin asti.
– Se tarkoittaisi lisää löysennyksiä maahanmuuttopolitiikkaan ja lisää lieveilmiöitä. Tosiasioita ei haluta tunnustaa, vaan aihetta kierrellään vähän asian sivusta.
– Me perussuomalaiset sen sijaan tahdomme antaa poliiseille pakkiin uusia työkaluja, joilla puuttua tähän tilanteeseen heti alkumetreillä, Peltokangas pohtii ja kysyy:
– Miksi emme ottaisi mallia vaikkapa Tanskan onnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta, josta itse asiassa näyttää tulevan uusi pohjoismainen normi?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyssyttely vaalipuheet katujengit Krista Mikkonen leimaaminen haittamaahanmuutto Mauri Peltokangas Tanska Ruotsi Väkivalta vihreät perussuomalaiset Poliisi Rikollisuus nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Simula: Hallitus vain lisää juuri sellaista maahanmuuttoa, joka lisää katuväkivaltaa ja seksuaalirikollisuutta

Leena Meri: Katujengirikollisuus karkaamassa käsistä – Ruotsi ja Tanska varoittavia esimerkkejä

Junnila: Suomettumisesta siirrytty mamutukseen – ”Yhteiskunta sulkee silmänsä ja antaa kansalaisten kohdata pahoinpitelyt, ryöstöt ja raiskaukset”

Vihreät kieltäytyy edelleen tunnustamasta katujengirikollisuuden juurisyytä – Leena Meri huomautti ideologisesta ongelmasta

Tilannekuva haltuun: Humanitaarinen maahanmuutto täytyy viimeistään nyt tunnistaa keskeisimmäksi jengirikollisuuden ja jengiytymisen syyksi

Kiivasta sananvaihtoa katujengeistä eduskunnassa – Rantanen: ”Ilmeisesti vihervasemmisto on syönyt keskustan peräänkuuluttamat jalkapannatkin poikki”

Mäenpää Suomen katujengeistä: ”Mikään ei tunnu herättävän keskustan tukemaa punaviherhallitusta unesta”

Uusi hallitus kiristää otetta: ”Rikollisilla tulee olemaan Ruotsissa todella kurjaa”

Ruotsissa asuu 800 000 luku- ja kirjoitustaidotonta henkilöä
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat

Tavio ehdottaa Suomeen maahanmuuttojarrua: ”Pitäisi olla yläraja”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











