Helsingin poliisilaitos tutkii kansanedustajien asuntoihin kohdistuneita epäiltyjä tunkeutumisia törkeinä varkauden yrityksinä. Poliisi tiedotti asiasta tänään.
Poliisin mukaan se on kuullut tapauksiin liittyviä henkilöitä osana aktiivisesti jatkuvaa esitutkintaa.
Helsingin poliisilaitos tekee tutkintaa tiiviissä yhteistyössä eduskunnan ja keskusrikospoliisin kanssa. Tarvittaessa yhteistyöhön osallistuu myös suojelupoliisi.
– Helsingin poliisilaitoksen ei ole mahdollista kommentoida epäiltyjä rikoksia tai niiden tutkintaa tarkemmin, jotta esitutkinta ei vaarannu, poliisi toteaa tiedotteessaan.
Poliisi ei arvioi tekijöitä tai motiiveja
Tässä vaiheessa poliisi ei arvioi tapahtumien taustoja, epäiltyjä tekijöitä tai motiiveja. Poliisin mukaan kyseessä on laaja esitutkintakokonaisuus, jonka tutkiminen vie aikaa.
Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta lisää, kun se on mahdollista.
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho ja varapuhemies Paula Risikko kertoivat epäillyistä tunkeutumisista tiedotustilaisuudessa tämän kuun alussa. Halla-ahon mukaan tiedossa olevat tapaukset ajoittuvat noin vuoden ajalle. Ensimmäiset tiedot niistä saatiin hänen mukaansa syyskuussa.
Junnilalta terveiset kokoomusedustajalle
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mielestä myös yksittäisten kansanedustajien olisi syytä olla avaamasta asiaa tässä vaiheessa.
Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell kertoi Iltalehdelle, että hänen kotiinsa oli tunkeuduttu. Junnilan mielestä Limnellin avautuminen on malliesimerkki siitä, miten ei kannata toimia.
– Toivoisi, että harkintakykyä löytyisi julkisuudenkaipuuta enemmän.