

LEHTIKUVA
Mäenpää Suomen katujengeistä: ”Mikään ei tunnu herättävän keskustan tukemaa punaviherhallitusta unesta”
Eduskunnassa keskusteltiin maanantaina opposition välikysymyksestä nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumisesta maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää huomauttaa, että löysään maahanmuuttopolitiikkaan juurensa juontavat katujengiongelmat eivät ole tulleet yllätyksenä.
Erityisesti lähiöväkivallan yleisyys Ruotsissa on tarjonnut esimerkin siitä, mihin tilanne Suomessakin kehittyy ilman radikaalia suunnanmuutosta.
– Yle uutisoi yli vuosi sitten marraskuussa 2021 ruotsalaisesta, maan jengiväkivaltaan keskittyvästä kirjasta. Ruotsin yleisradion SVT:n tutkiva rikos- ja oikeustoimittaja Diamant Salihu käsitteli siinä Tukholman Rinkebyn alueen väkivaltaisuuksia. Kirjan nimi on puhutteleva: ”Tills alla dör” eli suomeksi ”Kunnes kaikki kuolevat”, Juha Mäenpää muistuttaa.
Jengirikollisuus nousi poliittisessa keskustelussa nykymuodossaan pinnalle erityisesti lokakuussa 2022, kun edustaja Mäenpää otti aiheen esille eduskunnan suullisella kyselytunnilla. Hän kysyi jengirikollisuuden lisääntymisestä ja sen yhteydestä maahanmuuttoon.
Ruotsissa rikokset yhä ammattimaisempia
Vuodesta 2018 alkaen noin 90 000 asukkaan Järvan alueella on ollut 17 kuolemaan johtanutta ampumista, joista vain yhdestä on annettu tekijälle tuomio. Tämä oli siis tilanne Ylen jutun ulostulon aikaan loppuvuonna 2021. Jo tuolloin ammuskelut olivat Ruotsissa arkipäivää.
Ruotsissa rikosten selvittämistä vaikeuttaa se, että ne ovat muuttuneet ammattimaisiksi. Rikokset ovat suunnitelmallisia, ja ne toteutetaan naamioituneena, jälkiä jättämättä. Mahdolliset todistajat eivät uskalla puhua poliisille, koska he pelkäävät jengien kostoa. Toimittaja Salihu kertoo karusta ajattelumallista: ongelma-alueella asuvat ajattelevat, ettei heidän kannata riskeerata omaa tai lastensa turvallisuutta puhumalla poliisille, koska poliisi ei pysty selvittämään rikoksia.
– Ylen uutisessa avattiin muutenkin maahanmuuttajalähiöiden ongelmia: Maahanmuuttajataustaisten asukkaiden voi tällaisilla alueilla olla haastattavaa oppia kunnolla ruotsia, koska suuri osa asukkaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä. Ilman kunnon kielitaitoa on vaikeaa työllistyä tai menestyä koulussa, Mäenpää lainaa.
Mäenpään mielestä kyseessä on täydellinen malliesimerkki siitä, miten laajamittainen lähiöt pääasiassa ulkomaalaistaustaisilla ihmisillä täyttävä maahanmuutto on monien ongelmien juurisyy.
Kirjan tekijä varoitti Suomea jengeistä
Toimittaja Salihun mukaan on todella tärkeää ymmärtää, että tilanne voi radikalisoitua äkkiä. Hänen mukaansa Suomesta kerrotut esimerkit (mm. helsinkiläiseen yökerhoon suunniteltu väkivaltainen isku, rikollisryhmä Mantaqa ja orastavat katujengit pääkaupunkiseudulla) kuulostivat varhaisilta varoitusmerkeiltä, jollaisia Ruotsissa oli useita vuosia sitten. Tilanne kuningaskunnassa paheni nopeasti ensimmäisten ampumisten jälkeen.
Mäenpää näkeekin kaiken edellä kerrotun valossa kummallisena, että nyt, yli vuoden päästäkään Ylen jutun julkaisusta, ei ongelman juurisyyhyn eli lepsuun maahanmuuttopolitiikkaan ole tehty suunnanmuutosta.
– Mikään ei tunnu herättävän keskustan tukemaa punaviherhallitusta unesta! Mäenpää tuhahtaa.
– Päinvastoin vihreä sisäministeri Krista Mikkonen ehdottaa jopa löysennyksiä jo ennestään leväperäiseen ja pohjoismaalaisittainkin pikkuhiljaa vähemmistöön jäävään maahanmuuttopolitiikkaan! Ei tätä kerrassaan voi käsittää! Mäenpää jatkaa.
Mäenpään mukaan jääkin edelleen epäselväksi, näkeekö hallitus nuoriso- ja jengirikollisuuden lisääntymisellä yhteyden Suomessa viime vuosikymmenet harjoitettuun löyhään maahanmuuttopolitiikkaan ja yksilöä olemattomasti velvoittavaan kotouttamispolitiikkaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kriminaalipolitiikka katujengit Diamant Salihu kotouttamisen ongelmat välikysymyskeskustelu Ruotsin tie punavihreä hallitus maahanmuuttajalähiöt nuorisorikollisuus Rinkeby Jengirikollisuus Maahanmuuttopolitiikka Juha Mäenpää Yle Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra esitti epäluottamusta: Suomalaiset ovat kyllästyneet haittamaahanmuuton ongelmiin, mutta hallitus ei edelleenkään kehtaa myöntää nuoriso- ja katurikollisuuden juurisyitä

Simula: Hallitus vain lisää juuri sellaista maahanmuuttoa, joka lisää katuväkivaltaa ja seksuaalirikollisuutta

Leena Meri: Katujengirikollisuus karkaamassa käsistä – Ruotsi ja Tanska varoittavia esimerkkejä

Peltokangas: Hyssyttelyn ja maton alle lakaisun aika on nyt ohi – maahanmuuttopolitiikkaan mallia Tanskasta

Monikulttuurisessa Berliinissä kaoottinen ja verinen uusivuosi: Poliisiin ja pelastuslaitokseen iskuja raketeilla ja palopommeilla, useita loukkaantui vakavasti

Kokoomus lisäisi integraatiota ratkaisuksi maahanmuuton ongelmiin, perussuomalaiset vaatii tunnustamaan tiettyjen maahanmuuttajaryhmien aiheuttamat ongelmat: ”Muuten emme pysty korjaamaan asioita”

Suomalaislapset maksavat kovaa hintaa epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta – Rantanen vaatii toimenpiteitä lasten väkivallan kitkemiseksi

Maahanmuuttopolitiikan hintaa maksavat nyt lapset – ”Suomi on aikaisempaa turvattomampi ja vaarallisempi maa erityisesti lapsille ja nuorille”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.