
PS ARKISTO
Ministeri Ranne: Turvallisuutta ja taloutta vahvistavat tiehankkeet nuijittu riihessä
Hallitus käynnistää useita merkittäviä liikenneinfrainvestointeja koko Suomessa vuonna 2025. Uusista infrainvestoinneista sovittiin hallituksen budjettiriihessä tänään 3.9.2024.
Hallitus panostaa merkittävästi tieliikenteen infran parantamiseen.
– Keväällä sovituilla uusilla tiehankkeilla vahvistamme koko Suomen turvallisuutta ja huoltovarmuutta, huolehdimme elinkeinoelämän tarpeista ja parannamme poikittaisyhteyksiä. Pidämme kiinni sovitusta ja uusien hankkeiden Vt15, Vt12 ja Vt21 urakkavalmistelut käynnistetään välittömästi, toteaa liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne.
Hankkeet esitetään rahoitettavaksi pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman investointiohjelmasta.
Valtatie 15 Rantahaka (Kotka) – Kouvola
Hankkeen toteuttamiselle ehdotetaan 122 miljoonan euron valtuutta ja vuodelle 2025 1,0 miljoonan euron määrärahaa. Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta sekä kuljetusten ja henkilö- ja työmatkaliikenteen sujuvuutta.
Hanke hyödyttää erityisesti elinkeinoelämää. Tien vaikutusalueella on mm. Suomen suurin satama HaminaKotka. Kyseessä on myös huoltovarmuuden kannalta keskeinen yhteysväli.
Valtatie 21 Palojoensuu-Maunu
Hankkeen osittaiselle toteuttamiselle ehdotetaan 30,0 miljoonan euron valtuutta ja vuodelle 2025 1,0 miljoonan euron määrärahaa. Tieosuus on tärkeä kansainvälinen yhteys (E8) Pohjois-Norjaan ja Jäämerelle.
Hankkeen tavoitteena on ylläpitää ja parantaa pitkämatkaisen tavara- ja henkilöliikenteen sujuvuutta, toimintavarmuutta ja matka-aikojen ennustettavuutta. Lisäksi hankkeella turvataan erikoiskuljetusten reitti valtatiellä 21 ja turvataan elinkeinoelämän toimintaedellytykset.
Valtatie 12 Mankala-Tillola
Hankkeen toteuttamiselle ehdotetaan 92,0 miljoonan euron valtuutta ja vuodelle 2025 1,0 miljoonan euron määrärahaa. Hankkeen tavoitteena on parantaa pitkämatkaisten kuljetusten ja henkilöliikenteen turvallisuutta, sujuvuutta, toimintavarmuutta ja matka-aikojen ennustettavuutta.
Valtatien 12 yhteysväli Lahti–Kouvola on tärkeä osa itä-länsi-suuntaista valtatieverkkoa ja merkittävä yhteys elinkeinoelämän kuljetuksille. Määrärahan käytön edellytyksenä on Lahden seudun MAL-sopimuksen allekirjoittaminen.
Valtatie 5 Leppävirta-Kuopio
Hankkeelle ehdotetaan vuodelle 2025 11,0 miljoonan euron määrärahaa jo aiemmin myönnetyn 180,0 miljoonan euron valtuuden lisäksi. Hankkeen tavoitteena on vähentää liikennekuolemia ja henkilövahinko-onnettomuuksia merkittävästi ja varmistaa joukkoliikenteen toimintaedellytykset ja turvalliset yhteydet pysäkeille.
Lisäksi hanke parantaa elinkeinoelämän kuljetusten ja henkilöliikenteen sujuvuutta, toimintavarmuutta sekä matka-aikojen ennustettavuutta.
Valtatie 23 Karvion kanavan kohdalla
Hankkeen toteuttamiselle ehdotetaan 14,0 miljoonan euron valtuutta ja vuodelle 2025 1,0 miljoonan euron määrärahaa. Hankkeen tavoitteena on elinkeinoelämän logististen yhteyksien parantuminen. Valtatie 23 toimii keskeisenä väylänä Pohjois-Karjalan alueen ja Varkauden seudun elinkeinoelämän raaka-aine- ja tavarakuljetuksille.
Tavoitteena on edistää kuljetusten sujuvuutta, toimintavarmuutta ja matka-aikojen ennustettavuutta. Lisäksi tavoitteena on parantaa kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä sekä liikenneturvallisuutta.
Karjalanrata
Hankkeen toteuttamiselle ehdotetaan 90 miljoonan euron valtuutta ja 10,5 miljoonan euron määrärahaa vuodelle 2025. Hankkeessa edistetään Lappeenrannan liikennepaikan kehittämistoimenpiteiden toteuttamista sekä kaksoisraiteen Luumäki–Joutseno toimenpiteitä.
Tavoitteena on parantaa radan toimintavarmuutta ja kapasiteettia, ja tätä kautta toimintaedellytyksiä, täsmällisyyttä ja palvelutasoa. Luumäki–Imatra-rataosuus on nykytilanteessa eräitä vilkkaimmin liikennöidyistä yksiraiteisista rataosuuksista.
Maantien 642 (Äänekoskentie)
Äänekosken sillan uusiminen ja liittymäjärjestelyt.
Hankkeelle ehdotetaan 15,0 miljoonan euron valtuutta ja vuodelle 2025 1,0 miljoonan euron määrärahaa. Hankkeen keskeisinä tavoitteina on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä tukea alueen teollisuuden kehitystä.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne budjettiriihestä: ”Asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa”
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne kyselytunnilla: Hallitus saa taitettua teiden korjausvelan
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tietyömailla urakoidaan ennätyksiä ja vahvistetaan Suomea
Itäinen Suomi mielissään valtatie 15:n hankerahoituksen toteutumisesta – Sheikki Laakso: ”Vihdoinkin kuokka iskee maahan”
Rakennusteollisuus kehuu hallitusta fiksusta suunnasta: ”Tämän budjettiriihen myötä tiestön korjausvelan kasvu hyytyy ja merkittävä joukko keskeisiä investointihankkeita saadaan liikkeelle”
Ministeri Ranne: Hallituksen satsaukset kumipyöriin jatkuvat – tämän vuoden aikana teitä päällystetään 4 000 kilometriä
Itäinen Suomi mielissään valtatie 15:n hankerahoituksen toteutumisesta – Sheikki Laakso: ”Vihdoinkin kuokka iskee maahan”
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Puheenjohtaja Riikka Purran puhe eduskuntaryhmän kesäkokouksessa – ”Yritysten on Suomessa välttämätöntä kyetä toimimaan ja kasvamaan”

Purra: Hallitus tavoittelee työtä ja työpaikkoja – vasemmisto-oppositio tavoittelee tuensaajia ja verorahoitteisia oikeuksia

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Liikenneinvestointien on vahvistettava turvallisuutta

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tietyömailla urakoidaan ennätyksiä ja vahvistetaan Suomea
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Koponen vastaa Razmyarin rasismisyytöksiin: Kun SDP:ltä puuttuu uskottava talouslinja, se näkee rasisteja jo unissa ja sängyn alla
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar arvioi Iltalehden haastattelussa uskovansa, että perussuomalaiset tulevat tekemään vaalien alla rasistista kampanjaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää puheita hämäyksenä.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.















