Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Koponen vastaa Razmyarin rasismisyytöksiin: Kun SDP:ltä puuttuu uskottava talouslinja, se näkee rasisteja jo unissa ja sängyn alla

12.05.2026 |13:19

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar arvioi Iltalehden haastattelussa uskovansa, että perussuomalaiset tulevat tekemään vaalien alla rasistista kampanjaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää puheita hämäyksenä.

Kun omalta puolueelta puuttuu uskottava talouslinja ja ratkaisut suomalaisten arjen ongelmiin, nähdään rasisteja jo unissa ja sängyn alla, Ari Koponen toteaa.

Koposen mukaan perussuomalaisten tavoitteet liittyvät tavallisten suomalaisten arkeen, turvallisuuteen, koulutukseen, työntekoon ja julkisen talouden kestävyyteen, eivät ihmisten ihonväriin.

Tiukka maahanmuuttopolitiikka ei ole rasismia

Ari Koponen listasi somejulkaisussaan perussuomalaisten tavoitteiksi muun muassa peruskoulun laadun parantamisen, osaamisen, innovaatioiden ja työnteon vahvistamisen, lapsiperheiden verotuksen keventämisen, arjen kustannuksia nostavan ilmastopolitiikan purkamisen, sosiaaliturvan kohdentamisen vain Suomen kansalaisille, työntekoon ja yrittämiseen kannustavan verotuksen, vakavien rikosten rangaistusten kiristämisen, kehitysavun lopettamisen, suomalaisen työn suojelemisen halpatyövoimalta, Suomeen sopeutumattomien palautuksen kotimaahan sekä poliisimäärän kasvattamisen ja sisäisen turvallisuuden vahvistamisen.

Koposen mukaan maahanmuuttopolitiikan tulee olla tiukkaa ja tiukalla maahanmuuttopolitiikalla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Koponen kehottaa SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyaria ottamaan mallia sisarpuolueensa maahanmuuttopolitiikasta Tanskasta.

– Tanskassa jopa demarit ovat ymmärtäneet, että holtiton haittamaahanmuutto ei olekaan se rikkaus, miksi sitä on mainostettu, Koponen päättää.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
3.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37
7.
Suomen uutiset logo

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia

10.08.2026 |21:19
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia

06.08.2026 |16:45

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää