

Matti Matikainen
Hallitus ylimielisenä opposition huolesta suomalaisten pärjäämisen suhteen – Meri: ”Ei oppositiolla ole vaikeaa, vaan kansalla”
Eduskunnassa keskusteltiin siitä, mihin hallitus laittaa tänä vuonna lisää rahaa. Perussuomalaisten kansanedustajat vaativat hallitukselta toimia suomalaisten ostovoiman parantamiseksi, kun kasvavat energiakustannukset ja ruuan hinta vievät yhä isomman osan ihmisten rahoista. Hallituspuolueiden edustajien suhtautuminen oli totutun ylimielinen.
– Sieltä hallituspuolueiden edustajat totesivat, että opposition elämä on vaikeaa. Kyllä minä sanoisin, että pääasiassa ihmisten elämä on vaikeaa. Vaikka myönnettäköön, että kyllä hetkittäin teidän arvovalintojen ja päätöksien kanssa on hankala elää myös täällä oppositiossa, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri totesi eduskunnassa ja jatkoi:
– Älkää viitsikö olla ylimielisiä. Suomalaisten puolesta ja suomalaisten ongelmista me täällä puhumme. Ministeri Saarikko ei vastannut puheenjohtaja Purran eikä edustaja Tavion kysymyksiin siitä, miten te aiotte auttaa tavan ihmisiä bensa-, sähkö- ja ruokalaskujen kanssa. Se, että te neuvotte kiristämään vyötä, ei auta, kun ei ole enää, mistä kiristää.
Keskituloistenkin pärjääminen on koetuksella
Meri kertoi saavansa kansalaisilta koko ajan enemmän viestejä, joiden mukaan keskituloistenkin palkansaajien pärjääminen on koetuksella.
– Ihmiset miettivät, onko kohta enää varaa tai kannattavaa käydä töissä. Perussuomalaiset haluaa tukea ihmisten ostovoimaa ja auttaa suomalaisia arjessaan. Olisin toivonut ratkaisuja näiden ongelmien korjaamiseksi, mutta sellaisia ei hallitus pysty tarjoamaan eikä ministeri Saarikko vastauksessaan luvannut.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiakustannukset työssäkäynnin kannattavuus ostovoiman kasvattaminen hallituspuolueet ostovoima sähkön hinta ruuan hinta palkansaajat Keskituloiset bensan hinta oppositio Annika Saarikko Riikka Purra Leena Meri Ville Tavio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Polttoaine maksaa jo lähes 2,5 euroa litralta – ”Ilmastotoimiin painettava jarrua”

Ruokakriisi, hätätila, maatiloja nurin! – ruoantuottajat vihersiirretään konkurssiin (video)

Huippukallis sähkö ja polttoaine köyhdyttävät kansaa – keskustan johdolta ylimielistä puhetta: ”Sopeutukaa uuteen”

Perussuomalaiset vaatii autoilun kustannusten laskua – Saksassa suuri veroale: ”Suomessa hallitus levittelee käsiään”

Kansanedustaja Mauri Peltokangas varoittaa: Suomen maataloudessa ja maaseudulla on käsillä todellinen kriisi – vihreä siirtymä laitettava jäähylle

Wihonen: Kansalaisia vaaditaan mukautumaan hintojen nousuun – mukautuuko valtio?

Ruuan hinta voi nousta ennakoituakin enemmän – vauhti kiihtyy kesän ja syksyn aikana
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














