
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

PS ARKISTO
Rikolliset pyrkivät Ruotsissa hankkimaan palveluksia yhä nuoremmilta. Huddingessa jengiläiset pyrkivät jo päiväkotilastenkin pakeille. Rahan lisäksi pilteille oli tarjolla uhkauksia. Kerta ei ollut paikkakunnalla ensimmäinen.
Toukokuun alussa Huddingen kunnassa kouluikäiset nuoret yrittivät värvätä päiväkotilapsia avukseen rikosten poluille. Jengiläiset jututtivat eskarilaisia tarhan aidan takaa sekä tarjosivat lapsille rahaa palveluksia vastaan – ja myös uhkailivat näitä.
Päiväkoti on kirjelmöinyt tapahtuneesta lasten vanhemmille ja värväysyrityksestä on tehty rikosilmoitus.
– Olemme olleet yhteydessä kuntalaisten turvallisuudesta vastuullisiin viranomaisiin. Henkilökunnan on tästedes tiiviimmin läsnä päiväkodin pihalla aitojen ja porttien luona. Vartijat kiertävät nyt myös useammin alueella, kertoo esikoulun rehtori Aftonbladetille.
Vanhemmat kertovat olleensa huolissaan alueen turvallisuudesta jo pidemmän aikaa. Ikävänä muistona on tuore tapaus lähellä sijaitsevalta Stuvstan jalkapallokentältä, jossa jengirikollisten epäiltiin yrittäneen rekrytoida 8-vuotiaita lapsia.
Osa vanhemmista onkin huolissaan siitä, että päiväkodin tapahtumat saattoivat olla samanlainen värväysyritys.
Huddingen paikallispoliisialueen vt. apulaispäällikkö Sofie Roxell vahvistaa, että poliisi tutkii tapausta ja pyrkii selvittämään tapahtumain kulun. Rekrytointiepäilyä ei suljeta pois, mutta muitakaan mahdollisia motiiveja ei ole hylätty. Roxell kehottaa asukkaita pysymään valppaina ja ilmoittamaan epäilyttävistä havainnoista viranomaisille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.




Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää