Päiväkoti

Kokoomus ja demarit haluavat romuttaa kotihoidontuen – Antikainen: Isku suomalaisille lapsiperheille

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen tyrmää kokoomuksen 19.8. julkistaman esityksen kotihoidontuen poistamisesta. Antikaisen mukaan kokoomus ja demarit ovat nyt löytäneet yhteisen linjan, joka kurittaa suoraan lapsiperheitä. 

20.08.2026 |12:01

Rikollisjengit palkkaavat jo päiväkodista – eskarilaisia houkutellaan laittomuuksiin rahalla ja uhkauksilla

Rikolliset pyrkivät Ruotsissa hankkimaan palveluksia yhä nuoremmilta. Huddingessa jengiläiset pyrkivät jo päiväkotilastenkin pakeille. Rahan lisäksi pilteille oli tarjolla uhkauksia. Kerta ei ollut paikkakunnalla ensimmäinen.

19.05.2026 |10:30

Naisten kokoaikatyö ja vahva osallistuminen työelämään tekevät maastamme esimerkillisen Euroopassa

Naisten työllisyysaste on Suomessa käytännössä sama kuin miehillä, ja valtaosa naisista tekee kokoaikatyötä. Tämä erottaa Suomen monista muista Euroopan maista, joissa naisten työpanos usein on osa-aikainen. Ero ei ole vain tilastollinen, vaan se kertoo osaltaan käytännön tasa-arvosta. Tekemistä tosin olisi edelleen, sillä kuilu kantaväestön ja maahanmuuttajanaisten välillä on merkittävä.

27.04.2026 |10:00

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi