

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: Hallituksen maatalouspaketti on pelkkä mahalasku
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kertoi eilen iltapäivällä tulevasta hallituksen kriisipaketista mm. alkutuottajille. Hallituksen puheet antoivat odottaa suuria, mutta lopputulos oli pettymys.
Kokonaisuudessaan kotimaisen ruuantuotannon tukemiseksi osoitetaan nyt yhteensä noin 300 miljoonaa euroa, ja summaa täsmennetään kevään 2022 lisätalousarvioesitykseen sekä vuosien 2023–2026 julkisen talouden suunnitelmaan.
– Hallituksen esitys on edelleen laiha kompromissi maamme maatalouden auttamiseksi – olkoonkin, että osa esityksistä oli vielä esimerkiksi perussuomalaisilta lainattua. Emme myöskään vakuuttuneet millään tavalla siitä, että elintarvikemarkkinoiden toimivuus tehostuu esityksellä kestävästi, summaa valiokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.
– Tällaisenaan esitys jää pelkästään hyvän tahdon varaan. Lisäksi kylvöjen pitäisi alkaa nyt; tuet tulevat viljelijöiden näkökulmasta aivan liian myöhään.
Hallituksella pallo edelleen hukassa
Perussuomalaisten maa- ja metsätalousvaliokuntaryhmä ei usko investointitukien autuaaksi tekevään voimaan. Näyttää siltä, että hallituksen pallo on edelleen hukassa akuutin maatalouskriisin keskellä.
– Näemme kyllä, että nyt tässä tilanteessa 300 miljoonan tukipaketti on erittäin kannatettava, mutta olisin toivonut, että sitä olisi enemmän kohdennettu niille peltohehtaareille, joilla tuotetaan ruokaa. Tämä olisi ollut meidän huoltovarmuudellemme, mikä on kaikki kaikessa, erittäin tärkeä asia. Silloin tämä paketti olisi painottunut tulevaisuuteen, toteaa valiokunnan jäsen, kansanedustaja Mikko Lundén.
– Nyt tämä ei valitettavasti toteudu, ja pelolla ajattelen, mitä huoltovarmuudellemme on tapahtumassa ensi syksystä lähtien.
Tämäkin ongelma sysätään seuraavalle hallitukselle
Väistyvän maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän toimenpidelista ei pureudu käsillä olevaan maatalouskriisiin, vaan se on ennemminkin pitkän tähtäimen ympäristöohjelma. Toimenpiteitä on pitkä lista, mutta niiden vaikuttavuus ei vakuuta.
– Kevätkylvöjen turvaamiseksi viljelijöille olisi pitänyt saada nopeita toimia jo yli kuukausi sitten, mutta hallitus ei siihen kyennyt. Tämäkin ongelma sysätään seuraavalle hallitukselle, mutta miten käy suomalaisen alkutuottajan? pohtii puolestaan valiokunnan jäsen, kansanedustaja Jenna Simula.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- investointituet elintarvikemarkkinat kriisipaketti kevätkylvöt maatalouskriisi alkutuottajat Tukipaketti maa- ja metsätalousvaliokunta Mikko Lunden ruuantuotanto julkisen talouden suunnitelma lisätalousarvio Jari Leppä Ritva ”Kike” Elomaa Viljelijät Jenna Simula Huoltovarmuus Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ministeri Lintiläkin levittelee vain käsiään: Ruuan hinta nousemassa kaksinkertaiseksi, hallitus jatkaa ilmastotoimiaan – miksi SDP ja keskusta hyväksyvät suomalaisten jatkuvan kurjistamisen?

Immonen: Ruuan- ja energiantuotannon huoltovarmuus turvattava – ”Isänmaan etu kaiken muun edelle”

Koskela: Maatalouden jatkuvuuden turvaamiseksi maatalousyrittäjille pitäisi taata nykyistä huomattavasti vakaampi toimintaympäristö

Hallituksen toimet maatalouskriisiin edelleen riittämättömät – Simula: Lainojen lyhennysvapaa ja alville koroton maksuaika turvaisivat kevätkylvöt

Maatalouden huoltovarmuus varmistettava – 1 197 maatilaa lopetti viime vuonna

Maatalouden kriisi on kärjistynyt siihen pisteeseen, että tukea tarvitaan välittömästi – ”Suomen maatalouden tulevaisuudesta päätetään nyt”

Reijonen: Saavatko maatalousyrittäjät varaosia tässä maailmantilanteessa vai pysähtyykö tuotanto?

Ruoantuottajien jaksamista on tuettava – Elomaa: ”Pelissä on valtavat panokset”

Hollantilainen EU-komissaari alkoi opastaa Hakkaraista metsien käytöstä – kuittasi takaisin: ”Neuvommeko me suomalaiset teitä tulppaanin kasvatuksessa?”
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













