

LEHTIKUVA
Ministeri Lintiläkin levittelee vain käsiään: Ruuan hinta nousemassa kaksinkertaiseksi, hallitus jatkaa ilmastotoimiaan – miksi SDP ja keskusta hyväksyvät suomalaisten jatkuvan kurjistamisen?
Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut elinkeinoministeri Mika Lintilä esitti synkän julistuksen kaikille suomalaisille palkansaajille. Jatkossa ruokakuluihin menee yli viidesosa nettotuloista.
Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) mukaan suomalaisten on syytä varautua siihen, että jatkossa yhä suurempi osa palkasta hupenee välttämättömiin elämän perusasioihin.
– Ruuan hinta tulee nousemaan. Maatalouden tila on kriittinen jo ennestään. Me tarvitaan hyvin nopeasti selkeä tukipaketti maataloudelle, joka täytyy olla valtion rahaa, mutta myös markkinoilta tulevaa, Lintilä sanoi tänään Ylellä.
Ministeri ennakoi lähitulevaisuudessa suomalaisten joutuvan maksamaan ruokakassistaan jopa tuplasti sen hinnan, mitä nyt. Pahimmillaan ruokakuluihin menisi jatkossa jo yli viidesosa nettotuloista, eli suomalaisten jo nyt heikko ostovoima on heikentymässä entisestään.
Sortuiko Lintilä hurskasteluun?
Ruuan hintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten Venäjän Ukrainassa aloittama sota. Kotimainen ruuantuotanto on tosin ajautunut kriisiin jo aiemmin, sillä lannoitteet, rehut, sähkö, polttoaineet, koneet ja rakennustarvikkeet ovat kaikki kallistuneet rajusti, eikä monella maatilayrittäjällä ole puskureita toiminnan jatkamisen turvaamiseksi.
Osa viljelijöistä on taloudellisen ahdingon vuoksi jopa jättämässä kevätkylvöjä tekemättä, kun ei ole rahaa edes siementen, lannoitteiden ja polttoaineiden ostoon.
Lintilän Ylellä väläyttämä maatalouden tukipaketti vaikuttaa hurskastelulta, sillä hallituspuolue keskusta ei ollut valmis tukemaan perussuomalaisten eduskunnassa esittämiä muutosehdotuksia kotimaisen maatalouden, huoltovarmuuden ja omavaraisuuden sekä maaseudun kehittämisen varmistamiseksi. Aiemmin tällä viikolla hallitus äänesti kumoon joka ikisen esityksen kotimaisen maatalouden hyväksi.
Kunnianhimoiset ilmastotoimet syövät ostovoimaa
Kuten perussuomalaiset ovat usein muistuttaneet: ruuan omavaraisuus on turvallisuuskysymys, joten kotimaisen maatalouden tukemiselle on vahvat perusteet. Kotimainen maatalous on nyt ajautunut kuilun reunalle, ja maatilojen määrä vähenee koko ajan.
Perussuomalaiset on myös aiemmin kutsunut kaikkia puolueita mukaan hakemaan tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja, jotka turvaavat maatalouden tulevaisuuden.
Ruokakassin kallistumisen taustalla on myös pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka, jonka seurauksena Suomessa on jo pitkään tankattu ennätyskallista bensaa. Räjähtäneet polttoaine- ja energiahinnat siirtyvät suoraan kuluttajahintoihin, ja esimerkiksi ruuan hinta nousee.
Ei ihme, että kansa hämmästelee, miten varsin mitätöntä kannatusta nauttiva vihreät sanelee hallituksessa, mitä tehdään ja isommat – SDP ja keskusta – hyväksyvät kaikki järjettömät esitykset, jotka pöydälle tuodaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoainekustannukset vihreä siirtymä hurskastelu ilmastotoimet kurjistaminen Mika Lintilä ostovoima ruuan hinta ruuantuotanto elinkustannukset suomalaiset Sanna Marin Viljelijät Turvallisuus vihreät perussuomalaiset SDP Maatalous hallitus Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hallituksen politiikka on lose-lose-tilanne suomalaiselle maataloudelle – ”Se on tiettyjen tahojen tarkoituksenakin”

Hallitus esittämässä uusia ilmastotoimia – Purra: ”Ykkösasiamme pitäisi olla oman turvallisuuden ja huoltovarmuuden varmistaminen”

Hallitus suunnittelee taas uusia ilmastorasitteita – Purra: ”Miksi ette tässäkään tilanteessa voi luopua kustannuksia lisäävistä toimista?”

EU:n energiatehokkuusdirektiivi ajaa suomalaiset kotitaloudet taloudelliseen ahdinkoon – ”Tätä on EU:n niin sanottu vihreä siirtymä”

Luukkanen talvisodan rauhasta 13.3.1940: Kirvelevä rauha pelasti Suomen

Polttoainevarkaudet yleistyvät nousevien hintojen myötä – nyt bensat viedään jo henkilöautonkin tankista

Kriiseihin varautumista parannettava – Tavio: ”Suomessakin pitää siirtyä sanoista tekoihin”

Ruokapula uhkaa Suomessakin, maanviljelijät joutuvat ottamaan lainaa päästäkseen kylvötöihin

Perussuomalaiset: Huoltovarmuudesta on puhuttava nyt
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













