

LEHTIKUVA
Hallitus suunnittelee taas uusia ilmastorasitteita – Purra: ”Miksi ette tässäkään tilanteessa voi luopua kustannuksia lisäävistä toimista?”
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitus on päätymässä esittämään uusia ilmastotoimia. Tietojen mukaan hallitus on esittämässä muun muassa jakeluvelvoitteen kiristämistä, joka nostaa polttoaineiden hintoja pumpulla jopa kymmeniä senttejä litralta. Perussuomalaiset ei voi käsittää suunnitelmia eteenkään nyt, kun Suomessa eletään epävarmuudessa Ukrainan sodan takia.
– Diesel maksaa paikoin jopa 2,50 euroa litralta. Tämä uusin hintapiikki johtuu sodasta ja siihen reagoimisesta, emmekä ole nähneet vielä läheskään kaikkea, mutta hallitus on pahentamassa tilannetta entisestään omilla toimillaan, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra hämmästeli kyselytunnilla.
– Arvoisa vastaava ministeri, voitteko kertoa kansalaisille, paljonko hinnat tulevat kasvamaan teidän toimienne takia ja miksi ette tässäkään tilanteessa voi luopua kustannuksia lisäävistä toimista?
Onko tulossa vai eikö ole?
Liikenneministeri Timo Harakan (sd.) mukaan väite siitä, että hallituksella olisi uusia päätöksiä jakeluvelvoitteen nostosta, ei pidä paikkaansa.
– Tällaista päätöstä ei sellaisenaan ole missään tehty, Harakka muotoili.
Perussuomalaisista huomautetaan, ettei päätöksiä olekaan toki tehty, mutta lehtitietojen mukaan suunnitelmat ovat jo pitkällä.
– Jakeluvelvoitteen kiristämistä ei siis ole tulossa. Tämä on hyvä tietää, sillä lehdistö kertoo asian toisin, Purra kuittasi seuraavassa puheenvuorossaan.
Maataloudelle lisärasitteita – tässä tilanteessa
Purra muistutti, että korkeat energiahinnat eivät vaikuta vain autoilijoihin. Myös suomalainen ruoantuotanto on ennätyskriisissä.
– Myös ruoantuotanto saa hallitukselta osumaa. Maataloudessa ja ruoantuotannossa on suuria ongelmia ja riskejä alkaen lannoitteiden saatavuudesta ja siitä, saadaanko kevätkylvöjä edes tehtyä.
– Ruoan hinta on noussut ja nousee edelleen rajusti. Samaan aikaan Suomen hallitus esittää lehtitietojen mukaan paketissaan kymmenen maatalouteen kohdistuvaa uutta ilmastotoimea! Siis samaan aikaan, kun kuulemme joka päivä, millaisessa kriisissä maatalous on, Purra hämmästeli.
Huoltovarmuus ja turvallisuus ykkösasiaksi
Purra painotti, että Suomen ykkösasian pitäisi olla oman turvallisuuden ja huoltovarmuuden varmistaminen ja se, että suomalaiset pärjäävät.
– Arvoisa ministeri, onko todella nyt oikea hetki esittää maataloudelle uusia ilmastotoimia? Purra kysyi.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kertoi, että hallituksen ensimmäinen ja keskeisin tavoite on nyt turvata huoltovarmuus.
– Emme tarvitse yhtään lisärasitetta suomalaiselle maataloudelle, Leppä sanoi.
Jää nähtäväksi, toteutuuko Lepän toive vai tuleeko hallitukselta lisärasitteita toiveesta huolimatta.
Riikka Purra ja Ville Tavio kommentoivat energian kohoavia hintoja kyselytunnin jälkeen tostaina:
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kevätkylvöt Ukrainan sota lannoitteet maatalouskriisi dieselin hinta energiahinnat jakeluvelvoite polttoaineiden hinnankorotukset ilmastotoimet polttoaineiden hinta ruuantuotanto autoilijat kyselytunti Jari Leppä Riikka Purra Timo HArakka Ruoan hinta Turvallisuus Huoltovarmuus perussuomalaiset Maatalous hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskela ehdottaa luvan saaneiden turvetuotantoalueiden käyttöönottoa: Kunnianhimoisen ilmastopolitiikan sijaan nyt on kiinnitettävä huomio realiteetteihin

Sitra-pomo paheksuu Venäjää, ei kuitenkaan hyökkäyksestä Ukrainaan vaan vaisuista ilmastotoimista – sai täyslaidallisen Twitterissä: ”Häpeäisin”

Hallitus esittämässä uusia ilmastotoimia – Purra: ”Ykkösasiamme pitäisi olla oman turvallisuuden ja huoltovarmuuden varmistaminen”

Tavio: Polttoaineiden arvonlisäveroa alennettava

Ranne: Ydinvoiman alasajo ja tuulivoimauskonto ovat ajaneet eurooppalaisen energiamarkkinan kuilun reunalle

Sota riehuu Ukrainassa, hallitus pelastelee ilmastoa

Wihonen: Ymmärretäänkö räjähdysmäisesti nousevan polttoaineen hinnan vaikutukset yhteiskunnalle?

Perussuomalaiset teki eduskunnassa 19 esitystä suomalaisen maatalouden pelastamiseksi – hallitus äänesti kaikki kumoon

Ministeri Lintiläkin levittelee vain käsiään: Ruuan hinta nousemassa kaksinkertaiseksi, hallitus jatkaa ilmastotoimiaan – miksi SDP ja keskusta hyväksyvät suomalaisten jatkuvan kurjistamisen?
Viikon suosituimmat

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













