

Lehtikuva
Perussuomalaiset: Hallitus parantaa palvelujen saatavuutta sekä Kela-korvausten vaikuttavuutta
Perussuomalaiset edistää palvelujen saatavuutta Kela-korvauksien kohdennuksilla. Oikea-aikainen hoito ja kuntoutus ovat keskeisiä keinoja ehkäistä terveysongelmien mutkistumista, siitä seuraavia välillisiä kustannuksia ja tarvetta runsaammille sote-palveluille.
Gynekologisten oireiden ja sairauksien tunnistaminen perusterveydenhuollossa on osoittautunut paikoin puutteelliseksi. Esimerkiksi endometrioosin diagnostinen viive voi olla jopa 6–9 vuotta. Hoitotakuun mukainen hoitoon pääsy naistentautien poliklinikalle ei toteudu tällä hetkellä kaikilla hyvinvointialueilla.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkärien vastaanottokäyntien korvaustaksa on tarkoitus korottaa erikoistaksaluokkaan eli 30 eurosta arviolta noin 70 euroon. Kansanedustaja Pia Sillanpää pitää muutosta tärkeänä.
– Julkisessa terveydenhuollossa on ollut haastavaa päästä gynekologille, eikä terveyskeskusten yleislääkäreillä ole tarpeeksi tietoa naistentaudeista. Gynekologien vastaanottokäyntien Kela-korvausten korottaminen on suora panostus suomalaisten naisten terveyteen ja sen parantamiseen, Sillanpää toteaa.
Tuki- ja liikuntaelinvaivat maksavat kaksi miljardia joka vuosi
Tuki- ja liikuntaelinongelmat ovat yhä keskeisin syy noin kolmasosaan työkyvyttömyyseläkkeistä. Tähän pystytään vaikuttamaan ajoissa toteutetulla fysioterapialla, mukaan lukien omahoidon ohjaus. Tutkitusti on mahdollista estää tai hidastaa työ- ja toimintakyvyn heikkenemistä ja ongelmien pahenemista. Julkisen terveydenhuollon riittämättömien voimavarojen vuoksi tule-asiakkaita ei ole kuitenkaan pystytty kuntouttamaan perusterveydenhuollossa, ja vuosittain tule-vaivojen vuoksi menetetään noin kahden miljardin euron työpanos.
Fysioterapiakäynneistä saisi ns. suoravastaanotosta korvauksen, ja sen saisi ilman lääkärin lähetettä enintään neljästä käynnistä vuodessa.
– Hallituksen esityksellä pyritään alentamaan kynnystä hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle, ja mielestäni tämä on erinomainen uudistus, kun korvausta maksetaan jatkossa sairauden hoidon lisäksi ennaltaehkäisevän terveydenhoidon palveluihin esimerkiksi oireiden perusteella, jolloin kyseessä on oireenmukainen hoito, kansanedustaja Anne Rintamäki painottaa.
Suun terveydenhuoltoon hakeutumisen kynnys madaltuu
Fysioterapian korvattavuus edistää palvelujen painopisteen siirtymistä ennaltaehkäisevään ja kuntouttavaan suuntaan ja voi osaltaan estää potilaiden ohjautumista turhaan lääkärille.
Kela-korvausten korotusten kohdistamista suun terveydenhuoltoon puoltaa julkisen sektorin jonotilanne. Julkisen terveydenhuollon kapasiteettia ei nykytilanteessa ole edes mitoitettu siten, että se pystyisi huolehtimaan koko väestön suun terveydestä.
– Hammaslääkärin lähetteen vaatimuksesta luopuminen madaltaa kynnystä hakeutua suun sairauksien ennaltaehkäisevään hoitoon ja karsii kustannuksia lisäävää päällekkäistä työtä. Korvauksen saisi ilman hammaslääkärin lähetettä enintään kahdesta käynnistä vuodessa, kansanedustaja Minna Reijonen toteaa.
Lisää valinnanvapautta palvelujen käyttäjille
Hallituksen muutos edistää myös eri ammattiryhmien välistä tarkoituksenmukaista työnjakoa ja hyödyntää eri ammattiryhmien osaamista nykyistä paremmin.
Palvelujen käyttäjille tulee lisää valinnanvapautta.
Sillä, että ainakin osa ihmisistä saa avun varhaisemmassa vaiheessa, on mahdollista estää raskaampien palvelujen tarve. Tällä voidaan arvioida olevan myönteisiä vaikutuksia tavoitteessa hillitä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuki- ja liikuntaelinsairaudet Kela-korvaukset perusterveydenhuolto fysioterapia gynekologi Pia Sillanpää Anne Rintamäki terveysongelmat julkinen terveydenhuolto sote-palvelut hyvinvointialueet hammashoito Minna Reijonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansanedustaja Rami Lehtisellä korjaava ratkaisu lääkäripulaan: ”Lisätään merkittävästi lääkärien koulutusmäärää ja tehdään korjaava malli lääkärikoulutukseen”

Sosiaali- ja terveysministeri Juuso: Ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen avainasemassa sekä ihmisten että sote-palveluiden toimintakyvyn turvaamisessa

Sote-palvelut kuuluvat ensisijaisesti suomalaisille – ”Ei ole meidän yhteiskuntamme etu, että ylläpidämme kalliita palveluita, jotka voivat lisätä halukkuutta jäädä laittomasti maahan”

Perussuomalaiset: Hallituksen työn ja kasvun linja nostaa Suomea
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













