

MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Rami Lehtisellä korjaava ratkaisu lääkäripulaan: ”Lisätään merkittävästi lääkärien koulutusmäärää ja tehdään korjaava malli lääkärikoulutukseen”
Kansanedustaja Rami Lehtinen pitää huolestuttavana kasvaneita hoitojonoja. Kaikkien hyvinvointialueiden jonot ovat kasvaneet, ja elokuun lopussa erikoissairaanhoidon jonoissa oli yli 177 00 ihmistä. Lehtisen mielestä edellisen hallituksen ehdottamaa hoitajamitoitusta ei voida toteuttaa nykyisillä resursseilla, laki kun ei hoida yhtäkään potilasta.
– Nykyisen hallituksen toimilla jonon perälläkin on toivon kipinää. Hallitus tulee lisäämään rahoitusta 335 miljoonaa euroa palveluseteleiden ja Kela-korvausten muodossa, jotta hoitojonoja saadaan purettua, totesi kansanedustaja Rami Lehtinen torstain täysistunnon puheenvuorossaan.
Lääkäriopiskelijat pitkään työjaksoon julkiselle
Lehtinen pitää hallituksen päätöstä lasten ja nuorten terapiatakuusta hyvänä juttuna, mutta nosti samalla keskustelussa esille sen, että terapiatakuun tarjoaminen koko väestölle olisi haasteellista henkilöstöpulan takia. Terapeuttinen hoito vaatii useita hoitojaksoja. Jos terapiatakuu koskisi koko väestöä, niin hoitojaksot jäisivät vajaiksi ja ketään ei saataisi kuntoon. Lehtinen ehdottaakin ratkaisua lääkäripulaan:
– Lisätään merkittävästi lääkärien koulutusmäärää ja tehdään korjaava malli lääkärikoulutukseen, missä velvoitetaan lääkäriopiskelijaa pitkään työjaksoon julkisessa terveydenhuollossa. Näin saadaan lisää työvoiman pysyvyyttä julkiseen terveydenhuoltoon ja henkilöstöpula lieventyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palveluseteli Rami Lehtinen terapiatakuu henkilöstöpula julkinen terveydenhuolto erikoissairaanhoito hyvinvointialueet Kela-korvaus hoitojonot lääkäripula hoitajamitoitus lääkärit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Me näemme Suomen, jonka hyvinvointi perustuu työlle ja jossa on myös velvollisuuksia

Juvonen: Mielenterveyspalvelut kuntoon nopeasti – terapiatakuun aika on juuri nyt

Vantaan tragedia on osoitus suomalaisten karusta todellisuudesta ja mielenterveyspalvelujen kriisistä – ”Kaikki resurssit on laitettava suomalaisten hyvinvointiin”

Pääministeri Marin hoitajapulasta: ”Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa” – Purra: ”Jätetään taloudellisesti haitallinen maahanmuutto pois”

Hallitus palauttaa keliakiakorvauksen – painotus alaikäisissä ja alemman tulotason aikuisissa

Hoitajamitoituksen siirtymäaikaa jatkettava hoitajapulasta johtuen – ”Hoitajamitoituksen nosto ei ratkaise sitä tosiasiaa, että meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hoitoalan henkilökuntaa”

Viivästyneiden syöpädiagnoosien juurisyyt selvitettävä – Juvonen kaipaa Potilasvakuutuskeskukselta valtakunnallista tutkimustietoa asiasta

Sosiaali- ja terveysministeri Juuso: Sairaaloiden ja päivystysten verkostoa koskeva valmistelu etenee

Juvonen: Hallitus kohdentaa 10 miljoonaa euroa vuosittain sairaanhoitajien ja erityisopettajien täydennyskoulutukseen
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.