Tagi: henkilöstöpula

LEHTIKUVA

Hallitus siirtää 0,7 hoitajan henkilöstömitoituksen voimaantuloa 1.1.2028 saakka. Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää kertoi täysistunnossa tiistaina, ettei hoitajamitoituksen nosto iäkkäiden henkilöiden ympärivuorokautisen hoidon ja huolenpidon yksiköissä ratkaise sitä ongelmaa, ettei Suomessa yksinkertaisesti ole riittävästi hoitoalan henkilökuntaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunta käsitteli keskiviikkona keskustan ja Liike Nytin välikysymystä sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudesta ja hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela oikaisee välikysymystekstissä ja opposition puheenvuoroissa toistunutta väitettä siitä, että sote-palveluista oltaisiin leikkaamassa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Kansanedustaja Rami Lehtinen pitää huolestuttavana kasvaneita hoitojonoja. Kaikkien hyvinvointialueiden jonot ovat kasvaneet, ja elokuun lopussa erikoissairaanhoidon jonoissa oli yli 177 00 ihmistä. Lehtisen mielestä edellisen hallituksen ehdottamaa hoitajamitoitusta ei voida toteuttaa nykyisillä resursseilla, laki kun ei hoida yhtäkään potilasta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Opetusministeri Li Andersson on ehdottanut erityisopettajamitoitusta helpottamaan perusopetuksen haastavaa tilannetta ja inkluusion aiheuttamia ongelmia. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pitää erikoisena, että hallituksessa ei edelleenkään ole opittu, että pelkkä tavoitteiden ja mitoitusten asettaminen ei helpota ongelmaa, vaan voi jopa pahentaa tilanteita entisestään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset huomautti eilen eduskunnan kyselytunnilla, että ikääntyneillä ja varsinkin erilaisista muistisairauksista kärsivillä on erityinen tarve saada hoitoa ja hoivaa omalla äidinkielellään ja tulla ylipäätään ymmärretyksi. Siksi hoitoalan kielitaitovaatimuksia pitää kautta linjan nostaa – ei missään nimessä monikulttuurisuussyihin vedoten laskea.  Lue lisää >