Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Eerola luottaa siihen, että kannatus vielä nousee: Moni äänestää vasta vaalipäivänä

23.01.2022 |21:06

Eduskunnan varapuhemies Juho Eerola muistuttaa, että perussuomalaisten kannatusprosentti on tällä hetkellä suurin piirtein sama kuin kannatus oli vuoden 2009 europarlamenttivaalissa.

Hieman ennen iltayhdeksää ääntenlaskun edetessä perussuomalaisilla oli 9,8 prosentin kannatus.

Eduskunnan varapuhemies Juho Eerola muistuttaa, että perussuomalaisten kannatusprosentti on tällä hetkellä suurin piirtein sama kuin kannatus oli vuoden 2009 europarlamenttivaalissa.

– Silloin tulosta pidettiin jopa sensaatiomaisen hyvänä.

Konservatiivista porukkaa

Eerola sanoo luottavansa siihen, että perussuomalaisten kannatus tulee nousemaan ja parantumaan illan mittaan, kun varsinaisen vaalipäivän ääntenlasku etenee, koska monet kannattajat haluavat äänestää vasta virallisena vaalipäivänä.

– Olemme konservatiivinen puolue, ja monilla on perinteenä juoda vaalikahvit ja vetää lippu salkoon äänestyspäivänä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
5.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
6.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
8.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää