Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen hämmästelee Kelan hallituksen päätöstä olla ottamatta mahdollisimman aktiivista roolia järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa sosiaaliturvan väärinkäytösten kohdalla.
Iltalehden tietojen mukaan Kelan hallitus päätti niukasti äänin 5–4 mallista, jossa Kela ei voisi luovuttaa tietoja oma-aloitteisesti uudelle järjestäytyneen rikollisuuden analyysikeskukselle niin tehokkaasti kuin olisi mahdollista.
– On vaikea ymmärtää, miksi Kela haluaa jäädä sivustakatsojaksi tilanteessa, jossa Ruotsi varoittaa Suomea sosiaaliturvan väärinkäytösten ja järjestäytyneen rikollisuuden kasvavasta yhteydestä, Ari Koponen sanoo.
Takaovi auki järjestäytyneelle rikollisuudelle
Koposen mukaan Kelan hallituksen niukka enemmistö jättää järjestäytyneelle rikollisuudelle takaoven auki ja kysyykin, että miksi ihmeessä näin.
– Tämä on täyttä hulluutta, Koponen kuittaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?