Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Reijonen vaatii hyvinvointialueiden yhdistämistä maakuntahallintoon: ”Poliittista rälssiä on pakko karsia”

23.05.2026 |10:26

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen vaatii hyvinvointialuehallinnon naittamista pakkoavioliittoon maakuntahallinnon kanssa julkishallinnon toiminnan ja kustannustehokkuuden edistämiseksi.

Näin toimimalla saavutettaisiin miljoonaluokan säästöt, kun alueilla olisi vain yksi valtuusto ja hallitus sekä pienempi johtajakaarti, joilla olisi myös parempi kokonaiskuva koko maakunnasta ja sen tarpeista, Minna Reijonen uskoo. Hän teki aiheesta toimenpidealoitteen ja vaatii selvitystöihin ryhtymistä.

– Tästä eivät poliitikot tykkää, mutta Suomen talous on siinä jamassa, että nyt on pakko tätä poliittista rälssiä karsia. Niinpä olen tehnyt aloitteen ja ehdotankin, että uudet hyvinvointialueet ja maakunnat yhdistettäisiin samaksi asiaksi, Reijonen ehdottaa.

– Nyt molemmissa on oma hallinto, paljon virkakuntaa ja omia tiloja. Siinä tulisi valtavia säästöjä koko maan osalta, jos hyvinvointialue ja maakuntahallinto yhdistettäisiin samaksi.

Näin ei voi jatkua

Usein maakuntahallinnossa ja hyvinvointialueilla toimii jopa samoja henkilöitä. Reijonen uskoo, että hallinnonalat yhdistämällä voitaisiin saavutettaa useiden miljoonien eurojen säästöt.

– Ei voi jatkua näin, että poliitikkopaikkoja vain kerätään ja kerätään. Ei voi lähteä siitä, että poliitikoille pitää löytyä suojatyöpaikkoja, vaan oikeasti hallintoa pitää karsia – ja sitä on pakko tehdä nyt, Reijonen vaatii.

– Kiitoksia myös aloitteen allekirjoittaneille perussuomalaisille kansanedustajille Anne Rintamäelle ja Kike Elomaalle!

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?

19.05.2026 |11:50
4.
Suomen uutiset logo

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun

21.05.2026 |11:00
6.
Suomen uutiset logo

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa

18.05.2026 |13:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää