Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki on tyytyväinen alkavista talouskasvun merkeistä ja odottaa, että talouden parempi vire alkaa näkyä yhä vahvemmin myös työpaikkoina, investointeina ja ihmisten arjessa. Vähämäki luettelee Facebookissa useita merkkejä siitä, että talouden osalta käänne parempaan on tapahtunut.
– Vaihtotase on vahvistunut: Suomi on jälleen plussalla ulkoisen tasapainon mittareissa. Kansantalouden tuotanto kasvoi 1,3 prosenttia vuodentakaisesta. BKT kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kulutus on lähtenyt kasvuun maksukorttidatan perusteella, Vähämäki kirjoittaa.
– Arvonlisäverokertymä on kehittynyt myönteisesti, mikä kertoo talouden aktiviteetin piristymisestä. Korjausrakentaminen on piristymässä pitkän heikon jakson jälkeen. Vähittäiskauppa on kääntynyt keväällä nousuun neljän laskuvuoden jälkeen. Majoitus- ja tapahtuma-alalla näkyy hyvää virettä, ja lähimatkailu tukee kesän näkymiä.
Suunta on rohkaiseva
Myös kuluttajien luottamus ja ostovoima ovat vähitellen vahvistumassa, Vähämäki jatkaa. Teollisuustuotanto on ylittänyt odotuksia ja noussut korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2008. Puhtaan siirtymän investoinneissa valmistui vuonna 2025 ennätykselliset yli 8 miljardin euron hankkeet. Uusia puhtaan siirtymän hankkeita tuli vireille 24 miljardin euron arvosta.
– Suomeen sijoittui 527 ulkomaista projektia, mikä on 160 enemmän kuin vuotta aiemmin. Edullinen ja lähes päästötön sähkö vahvistaa Suomen asemaa houkuttelevana investointikohteena.
– Suunta on rohkaiseva. Seuraavaksi tärkeintä on, että talouden parempi vire alkaa näkyä yhä vahvemmin myös työpaikkoina, investointeina ja ihmisten arjessa, Vähämäki pohtii.