

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vastaanottorahaa pienennetään
Hallitus haluaa muuttaa väliaikaisesti kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annettua lakia.
Vastaanottorahaa pienennetään. Tavoitteena on alentaa taloudellisen tuen tasoa sellaisten henkilöiden tilanteessa, jotka eivät oleskele maassa vakinaisesti, mutta ovat oikeutettuja vastaanottopalveluihin.
Tavoitteena on myös saada aikaan hallitusohjelmassa asetetut taloudelliset säästöt. Vastaanottorahaan kohdistuva säästötavoite on 13 miljoonaa euroa vuodelle 2024 ja 8 miljoonaa euroa vuodelle 2025.
Sidottu kansalliseen sosiaaliturvaan
Esityksessä ehdotetaan, että kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle ja ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntaa, myönnettävän vastaanottorahan ja käyttörahan määrän pienennettäisiin. Vastaanottodirektiivin mukaan vastaanottoraha tulee sitoa kansalliseen sosiaaliturvaan.
Kansallisen sosiaaliturvan vertailukohdaksi ehdotetaan kiireellistä toimeentulotukea, jota myönnetään välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaamiseksi esimerkiksi tilapäisesti Suomessa oleskeleville. Kiireellistä toimeentulotukea myönnetään myös laittomasti maassa oleville.
– Esitys on valmisteltu väliaikaisena. Vastaanottorahan perusosaan kohdistuu vuosina 2024-2027 indeksijäädytys. Esityksen väliaikaisuuden tarkoituksena on varmistaa, että vastaanottorahan perusosan määrä ei jäädytyksen seurauksena laske kiireellisen toimeentulotuen alle. Vastaanottorahan määrä arvioidaan uudelleen keväällä 2024 käynnistyvän vastaanottolain uudistamishankkeen aikana, sisäministeriön tiedotteessa todetaan.
Esitys on parhaillaan lausuntokierroksella.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puolan pääministeri: Emme ota ainuttakaan EU:n pakkosijoittamaa turvapaikanhakijaa maahamme

Rajamenettelylaki lähti lausuntokierrokselle – laki antaa työkaluja muuttoliikkeen hallintaan, mutta ei ole ratkaisu itärajan tilanteeseen

Kylmää kyytiä – Belgia laittaa perheettömät turvapaikanhakijamiehet kadulle

Sisäministeri Mari Rantanen: ”Ilman toimivia palautuksia ei ole toimivaa turvapaikkapolitiikkaa”

Hakkarainen EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: “EU ei voi olla koko maailman syöttökaukalo”

Pakolaiskriisi on täällä taas – Välimeren ylittää yli 2 000 laitonta siirtolaista vuorokaudessa ja luvut lähestyvät vuoden 2015 tasoa

Pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä tiukennetaan

Lehtinen: Vastaanottorahan pienentäminen ei ole ihmisoikeuksien viemistä
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Ruotsin Kela maksaa vuosittain miljardituet vilpillisille kansalaisille – tapausten määrä moninkertaistunut muutamassa vuodessa
Konstit on monet kun kansalaiset huijaavat rahaa hyvinvointivaltiolta. Tukipetosten määrä on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Tyypillinen vilunki on tukien maksaminen henkilölle, joka on jo poistunut maasta. Ruotsin Kelan eli Försäkringskassanin miljardilukuihin on perehtynyt Fokus-media.