

Mielenosoitus turvapaikanhakijoiden palautusta vastaan Helsinki-Vantaan lentokentällä heinäkuussa 2017. / LEHTIKUVA
Pohjoismaiden maahanmuuttoministerit pääsivät yhteisymmärrykseen laittomasti maassa olevien palautuksista
Pohjoismaiset maahanmuuttoasioista vastaavat ministerit olivat koolla Kööpenhaminassa. Suomea kaksipäiväisessä kokouksessa edusti sisäministeri Mari Rantanen. Pohjoismaiden ministerit sopivat muun muassa paluuasioihin liittyvän yhteistyön tiivistämisestä.
Kokouksessa Pohjoismaiden maahanmuuttoministerit sopivat tiivistävänsä yhteistyötä koskien maahanmuuttajien palautuksia. Palautukset liittyvät tilanteisiin, joissa ihmiselle ei myönnetä laillista oikeutta oleskella tulomaassa esimerkiksi siitä syystä, että turvapaikkapäätös on kielteinen.
Suomea kokouksessa edusti sisäministeri Mari Rantanen. Rantasen mukaan Pohjoismaat jakavat yhteisen tilannekuvan, mikä on hyvä lähtökohta yhteistyön tiivistämiselle.
Pohjoismaiset maahanmuuttoasioista vastaavat ministerit kokoontuvat säännöllisesti. Tänä vuonna yhteistyön puheenjohtajana toimii Tanska.
Tukee hallituksen tavoitteita
Ministerit sopivat samalla kolmesta aloitteesta, joilla vahvistetaan ja laajennetaan yhteistyötä. Yksi aloitteista perustuu vapaaehtoisen paluun edistämiseen yhdessä lähtömaiden kanssa.
Suomen hallitusohjelmassa todetaan, että kielteisen päätöksen saaneet palaavat tai heidät palautetaan lähtömaihin mahdollisimman nopeasti. Pohjoismainen yhteistyö tukee tätä tavoitetta.
Palautuksia koordinoidaan yhteisillä palautuslennoilla
Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo myös somekanavillaan Pohjoismaisen yhteistyön tiivistämisestä.
Pohjoismainen yhteistyö:
Pohjoismaiden maahanmuutto- ja oikeusministerit sopivat yhdessä tehostavansa maahanmuuttajien palautuksia ja karkottamisia lähtö- ja kolmansiin maihin. Palautuksia koordinoidaan esimerkiksi laittomasti maassa oleskelevien yhteisillä palautuslennoilla.
— Riikka Purra (@ir_rkp) October 31, 2023
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yhteistyö laittomasti maassa oleskelevat karkotukset Pohjoismaat pakkopalautukset Riikka Purra Mari Rantanen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri Mari Rantanen: ”Ilman toimivia palautuksia ei ole toimivaa turvapaikkapolitiikkaa”

Ruotsin hallitus haluaa vauhtia paluumuuttoon – kannustaa Somalian hallitusta yhteistyöhön mahdollisella kehitysavun leikkauksella

Laittomasti maassa oleskellut tunisialainen ”kosti muslimien puolesta” – kaksi ruotsalaista kuoli luoteihin Brysselissä

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: ”Karut vaikutukset joka sektorille”

Kaukaiset kriisit muuttumassa paikallisiksi – Lähi-idän sotaa käydään nyt ruotsalaisissa luokkahuoneissa

Ruotsin jengisota levisi maan rajojen ulkopuolelle – Foxtrot-rikollisryhmän oletettu jäsen ammuttiin hengiltä Sarajevossa

Suomen Perustan toiminnanjohtaja tyrmää Hesarin Kuukausiliitteen maahanmuuttoluvut: Maahanmuutolla ei voi ratkaista ikärakennemuutoksen aiheuttamaa kestävyysvajetta

Raiskaaja onnistuttiin karkottamaan kahdeksan vuoden oikeustaistelun jälkeen – ehtona luksushotelli Mogadishussa brittiveronmaksajien kustannuksella

Sisäministeriö esittää kansainvälisen suojelun lupien pituuden lyhentämistä
Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














