Tagi: oleskeluluvat

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi tänään maahanmuuton ajankohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulta ja raportin niistä. Tuloksista käy ilmi, että erityisesti isoista pakolaismaista ja muista Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista kotoisin olevat saavat suhteettoman paljon toimeentulotukea kaikilla pääkaupunkiseudun alueilla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Valtiovarainministeriö julkisti maanantaina laajan katsauksen siitä, mitä julkisia menoja voisi leikata ja mitä veroja kiristää julkisen talouden tasapainottamiseksi. Ministeriö muun muassa katsoo, että osan kolmivuotisesta ammatillisesta koulutuksesta voisi muuttaa takaisin kaksivuotiseksi, ja pitää yhtenä mahdollisena talouden tasapainottamisen keinona EU/ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden nettomaksujen korotusta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää huomautti Facebookissa, että esitti itse samoja toimenpiteitä jo...  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Suomea on ravisuttanut kuluneen reilun vuoden aikana väkivalta-, ryöstö- ja jengirikollisuuden aalto etenkin pääkaupunkiseudulla, mutta myös Turussa, Tampereella ja eräissä muissa Suomen kaupungeissa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että kyse on ilmiöstä, jossa maahanmuuton moninaiset ongelmat kietoutuvat yhteen. – Niin kauan kuin tätä ei hyväksytä ja olla valmiita korjaamaan, tilanne pahenee, Purra sanoo.  Lue lisää >

Eilen keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia vuodelle 2023. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen painotti puheessaan, että perussuomalaiset asettavat talouspolitiikassa suomalaisten edun maailmanparantamisen edelle ja kantavat vastuuta siitä, ettei suomalaisten arki muutu lohduttomaksi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Osaajapulaan vedoten puolueet myös vihervasemmiston ulkopuolella ovat liittyneet kannattamaan nykyistä löysempää maahanmuuttopolitiikkaa. Kansanedustaja Mari Rantanen tarkastelee tuoreessa Facebook-päivityksessään kovaa tilastodataa, joka romuttaa osaajapulan perusteluna maahanmuuttopolitiikan löysentämiselle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten Riikka Purra, Mari Rantanen ja Jussi Halla-aho jättivät tänään hallintovaliokunnassa vastalauseen hallituksen esitykseen, jolla merkittävästi helpotetaan kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa muun muassa opiskelun tai työharjoittelun kautta. Perussuomalaiset esittivät, että koko lakiehdotus hylätään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sisäministeriön kohua herättänyt selvitys oleskelulupien myöntämisestä vuosina 2015–2016 saapuneille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille julkaistiin viime torstaina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee ankarasti jopa hallituksenkin tyrmäämää selvitystä ja vihreiden lannistumatonta intoa jakaa oleskelulupia turvapaikkashoppailijoille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila on jättänyt ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen hallituksen esityksestä, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut ja karkotettavaksi määrätty henkilö voisi saada opiskelijan oleskeluluvan esittämällä selvityksen 6 720 euron varallisuudesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Pääministeri Marinin hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jonka mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut voisi jatkossa hakea opiskelijan oleskelulupaa edellytysten täyttyessä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää pahana virheenä, että hallitus luo uuden väylän laittomasti maassa oleville ja jopa karkotuspäätöksen saaneille jäädä maahan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/ARKISTO

Perussuomalaiset otti tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla kantaa sisäministeriön suunnitelmiin jakaa oleskelulupia tuhansille Suomessa laittomasti oleskeleville henkilöille. Perussuomalaisten mielestä sisäministeriö on romuttamassa koko turvapaikkajärjestelmää ja poistamassa viimeisetkin rajoitteet Suomeen suuntautuvan maahanmuuton hallitsemiseksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset on jättänyt vastalauseen hallituksen esitykseen, jossa kolmansien maiden kansalaiset saisivat pidempiä niin sanottuja d-viisumeita, jos heillä on erityisasiantuntijan tai kasvuyrittäjän oleskelulupa. Lisäksi viisumi myönnettäisiin tällaisten henkilöiden perheenjäsenille, joille on myönnetty oleskelulupa perhesiteen perusteella.  Lue lisää >