Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Oleskeluluvan hakijoiden toimeentulorajat nousevat – nykyiset rajat eivät enää vastaa elinkustannuksia

03.09.2024 |13:01

Maahanmuuttoviraston määrittämät toimeentulorajat nousevat marraskuun alussa. Toimeentulorajoja nostetaan, koska ne on päivitetty viimeksi vuonna 2013 eivätkä enää vastaa nykyisiä elinkustannuksia.

Useimmiten oleskelulupa voidaan myöntää vain siinä tapauksessa, että hakijan toimeentulo on turvattu. Turvattu toimeentulo tarkoittaa, että hakijalla on riittävät varat Suomessa elämiseen. Ulkomaalaislain mukaan toimeentulo katsotaan turvatuksi, kun oleskeluluvan hakijan ei voida olettaa joutuvan nostamaan toimeentulotukea.

Nykyiset toimeentulorajat ovat pienemmät kuin tulot, jotka toimeentulotuen saajilla on keskimäärin. Siten nykyisten toimeentulorajojen ei voida katsoa täyttävän lain edellyttämää toimeentuloedellytystä.

Perheen koko kasvattaa toimeentulorajaa

Marraskuun alusta toimeentulorajat nousevat siten, että esimerkiksi yhdeltä oleskeluluvan hakijalta edellytettävä tuhannen euron vähimmäisvaatimus kuukaudessa nousee 1 210 euroon. Samaan perheeseen kuuluvat aikuiset ja lapset nostavat toimeentulorajaa. Esimerkiksi viisilapsisen perheen toimeentulovaatimus on jo 3 990 euroa kuukaudessa.

Opiskelijan toimeentuloraja on nykyään 560 euroa kuukaudessa. Marraskuun alusta lähtien opiskelijan toimeentuloraja on 800 euroa kuukaudessa. Opiskelijoiden perheenjäsenten toimeentulorajat nousevat samalla tavalla kuin muillakin hakijoilla.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

09.06.2026 |18:57

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää