
LEHTIKUVA
Oleskelulupien myöntäminen tiukentui – jatkossa hakijan omalla toiminnalla entistä enemmän vaikutusta
Oleskelulupien myöntäminen tiukentui tämän kuun alusta ulkomaalaislain muutosten astuttua voimaan. Jatkossa oleskeluluvan saamiseen vaikuttaa aiempaa enemmän myös hakijan oma toiminta, esimerkiksi laiton oleskelu Suomessa tai viranomaisten tietoinen harhaanjohtaminen.
Jatkossa kielteisen oleskeluluvan voi saada esimerkiksi silloin, jos hakee ensimmäistä oleskelulupaa Suomesta. Ulkomaalaislain mukaan ensimmäistä oleskelulupaa on haettava ulkomailta. Suomesta ensimmäistä oleskelulupaa voi hakea poikkeustilanteissa, esimerkiksi jos on Suomen kansalaisen perheenjäsen, hakee oleskelulupaa Suomessa syntyneelle lapselle tai hakee opiskelijan tai tutkijan oleskelulupaa tai on opiskelijan tai tutkijan perheenjäsen.
Oleskelulupaa on haettava oman kansallisvaltionsa myöntämällä passilla. Jatkossa oleskelulupaa ei voi enää hakea esimerkiksi Suomen tai muun maan myöntämällä pakolaisen matkustusasiakirjalla tai muukalaispassilla.
Oleskelulupaa ei välttämättä enää jatkossa myönnetä, jos on poistunut Suomesta alle viisi vuotta sitten ja saanut avustusta siihen, että voi asettua kotimaahansa tai muuhun maahan.
Vilppiä ei enää suvaita
Jatkossa kielteisen oleskelulupapäätöksen voi saada myös, jos on esimerkiksi antanut viranomaiselle vääriä tietoja henkilöllisyydestään, kansalaisuudestaan tai Suomessa oleskelun todellisesta tarkoituksesta, toimittanut väärennettyjä asiakirjoja, oleskellut Suomessa laittomasti, tehnyt töitä Suomessa tietoisesti laittomasti eli ilman työnteko-oikeutta, tehnyt selvästi perusteettoman hakemuksen voidakseen jatkaa oleskelua maassa tai muilla tavoin pyrkinyt harhaanjohtamaan viranomaisia.
Lakimuutoksen tarkoitus on estää maahantulosäännösten kiertämistä entistä tehokkaammin ja varmistaa, että oleskelulupaharkinnassa kiinnitetään entistä määrätietoisemmin huomiota moitittavaan menettelyyn, vilpilliseen toimintaan ja väärinkäytöstilanteisiin. Tavoite on myös vahvistaa henkilöllisyyden todentamisen velvoittavuutta ja luotettavuutta sekä ehkäistä erilaisia hyväksikäyttötilanteita.
Lain tuomat tiukennukset koskevat oleskeluluvan hakijaa siinäkin tapauksessa, että hakemus on jätetty ennen syyskuuta, mutta päätöstä ei vielä ole tehty.
Suomen Uutiset
Lue myös
Oleskelulupaa ei enää myönnetä ilman passia – poikkeuksia voidaan tehdä esimerkiksi ihmiskaupan uhreille
Junnila: Demarien maahanmuuttolinja ei perustu työllisyydelle – ”Tämä hallitus edistää vain sellaista maahanmuuttoa, jossa omalla palkalla tulee toimeen”
Demarien Lindtman vaatii lisää työperäistä maahanmuuttoa, elinkeinoministeri Rydman torppaa: ”Ensisijaista pitää olla kotimaisen työttömän saaminen kiinni leivänsyrjään”
Oleskeluluvan hakijoiden toimeentulorajat nousevat – nykyiset rajat eivät enää vastaa elinkustannuksia
Artikkeliin liittyvät aiheet
- väärennetyt oleskeluluvat muukalaispassi opiskelijan oleskelulupa kielteinen päätös oleskeluluvat matkustusasiakirjat laittomasti maassa oleskelevat Ulkomaalaislaki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Alankomaiden turvapaikkapolitiikkaan tiedossa rajuja muutoksia: Hakemuksia rajoitetaan, ilman oleskelulupaa olevat karkotetaan tarvittaessa voimakeinoin

Monikulttuurisuuden vaikutukset länsinaapurissa – kuinka Ruotsi hautasi hyvinvoinnin unelman

Hallitus kiristää kansalaisuuden saamista – ”Suomen kansalaisuus ei ole automaatio”

Sisäministeri Mari Rantanen: EU:ssa on otettava uusi, jämäkkä ote maahanmuuttoon – ”Tarvitaan realismia ja uskallusta haastaa se todellisuus mitä näemme”

Saksa ilmoitti rajuista muutoksista pakolaispolitiikkaansa: Kotimaanlomille lähtevät turvapaikanhakijat karkotetaan ja palautettavien avustukset lasketaan minimiin
Pakolaisen tai turvapaikanhakijan lomamatka kotimaahan johtaa Saksassa tulevaisuudessa pakolaisstatuksen purkamiseen ja karkotukseen. Veitsi-iskujen tekijöille ei myönnetä enää turvapaikkaa. Rikoksiin syyllistyneitä aiotaan palauttaa myös Syyriaan ja Afganistaniin. Väärin perustein maassa olevien turvapaikanhakijoiden avustukset minimoidaan.
Viikon suosituimmat

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Helsingin kaduilla ihannoidaan Hamasin väkivaltaa – Antikainen: Tämä on jo turvallisuusriski
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää viime perjantaina Helsingissä nähtyä Palestiina-mielenosoitusta vakavana hälytysmerkkinä. Mielenosoituksessa kannettiin isoa punaista banderollia, jossa luki “Eläköön aseellinen vastarinta”, ja sen rinnalla heilutettiin palestiinalaislippuja Helsingin ydinkeskustassa.

Kukaan ei kannattanut Kaisa Garedewin muutosesitystä – nyt Keski-Suomen hyvinvointijohtajalle maksetaan muhkea 140 000 euron eroraha
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew esitti vuonna 2022 Keski-Suomen aluehallituksen jäsenenä, että hyvinvointialueen johtajan eroraha olisi kuuden kuukauden sijaan kolme kuukautta tai porrastettu. Esitys raukesi kannattamattomana.

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa
Pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminta takaa järjestöille vuositasolla suhteellisen helposti satojen tuhansien, jopa miljoonien eurojen avustustulot veronmaksajien rahoista. Yksi näistä toimijoista on Suomen Pakolaisapu ry, jonka henkilöstöä toimii myös Suomen ulkopuolella.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.
Uusimmat

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen

Antikainen: Demarit taas kalliimman bensan asialla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










