

LEHTIKUVA
Sisäministeri Mari Rantaselta tyly viesti katujengiuraa suunnitteleville nuorille: ”Kadut eivät kuulu jengeille, joten tänne on turha tulla hillumaan – Suomessa on tehokas poliisi”
Sisäministeri Mari Rantanen katsoo, että katujengiongelmaan tulee voida puuttua monipuolisesti paitsi rikosoikeudellisilla keinoilla, myös ennalta ehkäisevästi lastensuojelullisilla toimilla. – Rikoskierteen katkaisemiseksi poliisin toimivaltuuksien pitää olla kunnossa. Myös lastensuojelulain pitää olla ajan tasalla, jotta vakavat rikoskierteet saadaan katki, Rantanen kertoo Suomen Uutisille.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kommentoi ajankohtaisia kysymyksiä tänään Suomen Uutisten haastattelussa (juttu jatkuu videoikkunan alla):
Youtube, 25 min 27 sek. Rantasta haastattelee Juhani Huopainen.
Uusi hallitus on puuttumassa päättäväisesti Suomea piinaavaan katuväkivaltaan ja maahanmuuttajataustaiseen jengirikollisuuteen. Kansalaisuuden saannin ehtoja kiristetään, kansalaisuuskoe on tulossa ja katujengiläisille ylipäätään näytetään kaapin paikka.
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan ongelma tunnistettiin jo hallitusneuvotteluissa.
– Hallitusohjelmaan saatiin useita kirjauksia katujengien ja nuorisorikollisuuden torjumiseksi ja rangaistusten kiristämiseksi. Useita lainsäädäntöhankkeita on lähtenyt jo käyntiin.
Rantasen mukaan ennen keinojen löytämistä olennaista on tunnistaa varsinainen ongelma.
– Esimerkiksi katujengi-ilmiössä maahanmuuttajatausta on vahvasti läsnä. Nykyään myös Ruotsissa tunnustetaan, että maahanmuutto, huono kotoutuminen ja rikollisuus liittyvät yhteen. Kun asioiden yhteyden tunnustaa, myös juurisyihin on mahdollista puuttua. Katujengi-ilmiö on yhteyksissä maahanmuuttoon.
Suomen poliisi erinomaisen hyvä
Rantanen kiinnittää huomiota siihen, että monet jengiläiset ovat toisen polven maahanmuuttajia.
– He ovat muun muassa käyneet suomalaiset koulut. Kysymys kuuluukin, voidaanko pelkällä kotouttamisella päästä käsiksi katujengi-ilmiöön. Vai olisiko aiheellisempaa suoraan rajoittaa mahanmuuttoa.
Naapurimaassamme Ruotsissa, monissa ruotsalaiskaupungeissa, asukkaat ovat jo todellisessa hengenvaarassa maahanmuuttoon kytkeytyvän rikollisuuden ja maahanmuuttajista koostuvien katujengien kanssa.
Rantanen korostaa, että hallitusohjelman kirjauksia edistetään juuri siitä syystä, että Suomi ei joutuisi Ruotsin tielle.
– Onneksi Suomessa olemme vielä kaukana tilanteesta, jossa jatkuvasti saadaan lehdistä lukea siitä, miten sivullisiakin joutuu ammutuiksi jengitaisteluiden välienselvittelyissä. Ruotsissa tilanne on jo kammottava. Suomessa tilanne ei ole yhtä paha, vaikka viitteitä jo on, Rantanen sanoo.
Hän muistuttaa, että Suomessa poliisiin voi luottaa.
– Suomessa on erinomaisen hyvä poliisi, joka tietää mitä kentällä tapahtuu. Hallitus on myös lisäämässä poliisien määrää. Se tarkoittaa lisää poliiseja paitsi katupartioihin myös rikostutkinnan puolelle.
Nuorten vanhemmilla on ratkaiseva vastuu
Rantanen korostaa, että katujengiongelmaan tulee voida puuttua rikosoikeudellisten keinojen lisäksi myös ennalta ehkäisevästi lastensuojelun toimilla.
– Lastensuojelulaissa on aukkoja. Rikoskierteen katkaisemiseksi paitsi poliisin toimivaltuuksien pitää olla kunnossa, myös lastensuojelulain pitää olla ajan tasalla, jotta vakavat rikoskierteet saadaan katki.
Rantanen korostaa myös vanhempien vastuuta.
– Lapset eivät suinkaan ole yhteiskunnan lapsia vaan omien vanhempiensa lapsia ja vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu. Siksi nuorten vanhemmat tulee ottaa mukaan katujengiongelman torjumiseen.
Rantanen lähettää katujengiuraa suunnitteleville tylyn viestin.
– Suomessa kadut eivät kuulu jengeille, joten tänne on turha tulla hillumaan. Suomessa on tehokas poliisi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansalaisuuskoe katujengit perheet lainsäädäntö vanhemmat lapset Mari Rantanen Kotoutuminen Ruotsi Väkivalta Poliisi Rikollisuus maahanmuutto lastensuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Perussuomalaisten tavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa ja budjetissa selkeästi

Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen

Tilannekuva haltuun: Humanitaarinen maahanmuutto täytyy viimeistään nyt tunnistaa keskeisimmäksi jengirikollisuuden ja jengiytymisen syyksi

Suomalaislapset maksavat kovaa hintaa epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta – Rantanen vaatii toimenpiteitä lasten väkivallan kitkemiseksi

Pääkaupunkiseutu ajautumassa kaaokseen maahanmuuton takia: ”Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan suuntaa”

Ruotsidemokraatit haluavat Hamasin hännystelijät ulos maasta – maahanmuuttoministeri on samaa mieltä

Tanska repii ongelmalähiöt maan tasalle – rinnakkaisyhteiskunnat jäävät historiaan asukkaiden muuttaessa muualle

Ruotsi on nyt tutkitustikin Pohjolan pahin järjestäytyneen rikollisuuden pesä – poliisipäällikön mukaan tilanne on ennen näkemätön

Kettu katosi kurdimaahaan – Ruotsin etsityimmän rikollisen olinpaikka edelleen arvoitus
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













