Sudanissa alkoi kolmen vuorokauden tulitauko tiistain vastaisena yönä. Se pitää tai sitten ei. Länsimaille näyttää olevan tärkeätä saada väkensä ulos maasta, ennen kuin loppunäytös voi alkaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Sudanissa alkoi kolmen vuorokauden tulitauko tiistain vastaisena yönä. Se pitää tai sitten ei. Länsimaille näyttää olevan tärkeätä saada väkensä ulos maasta, ennen kuin loppunäytös voi alkaa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Osa Suomesta turvapaikan saaneista henkilöistä lomailee tai vierailee omassa lähtömaassaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen kyseenalaistaa kansainvälisen suojelun tarpeen kyseisten henkilöiden kohdalta ja vaatii heidän oleskelulupansa peruuttamista. Lue lisää >
LEHTIKUVA
EU:n sisäministerit olivat perjantaina koolla etsimässä ratkaisua kriisiksi yltyneisiin laittoman maahanmuuton ongelmiin. Päällimmäisenä oli Afrikasta Välimeren ylitse saapuvan ja alati kasvavan väkijoukon aiheuttama eripura Italian ja Ranskan välillä. Viisasten kiveä ei löytynyt tälläkään kertaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Eduskunnan lähetekeskustelussa oli eilen kansalaisaloite, jolla vaaditaan nelivuotisen jatkuvan oleskeluluvan myöntämistä laittomasti Suomessa oleskeleville henkilöille. Perussuomalaiset antoi aloitteelle täystyrmäyksen. Puoluejohtaja Riikka Purra painottaa, että suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ei tule ohjata suuntaan, jossa laittomasti maassa olevien haluttomuus poistua Suomesta palkitaan oleskeluluvalla. Lue lisää >
PS ARKISTO
Hallintovaliokunnan lausunto ajankohtaisselonteosta turvallisuusympäristön muutoksesta valmistui tänään, ja se on yksimielinen. Lausunnossa käsitellään laaja-alaisesti kyberturvallisuutta, kriittisen infrastruktuurin suojaamista, informaatiovaikuttamisen torjuntaa ja väestönsuojelua, mutta erityisesti rajaturvallisuutta ja valtion mahdollisuuksia torjua siirtolaisia käyttävää hybridioperaatiota. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Marinin hallitus on tilannut ihmisoikeusjuristeilta selvityksen siitä, miten Sipilän hallituksen kaudella ulkomaalaislakiin tehdyt tiukennukset ovat vaikuttaneet ja miten ne saataisiin kumottua. Työryhmän antamat suositukset tarkoittavat Maahanmuuttoviraston ex-ylijohtajan mukaan koko turvapaikkaprosessin romuttamista. Lue lisää >
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä kysyi eilisessä täysistunnoissa hallitukselta, miksi rajat on suljettu tavallisilta kansalaisilta, mutta turvapaikanhakijoille ne pidetään edelleen auki. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra muistutti eilen A-studiossa, että vaikka Turkki onkin avannut rajan Eurooppaan, Turkin ja EU:n välinen sopimus pakolaisista on edelleen voimassa. – EU:n on nyt tärkeintä saada sopimus uudelleen toimivaksi. Siitä me maksamme. Turkki on edelleen turvallinen maa, joten Turkissa olevat ihmiset voivat hakea turvapaikkaa myös Turkista. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra arvostelee ankarasti tulevan hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa. Lue lisää >
”Kun vaalit lähestyvät, kokoomuksesta, keskustasta ja demareista aletaan (aina) jyrähdellä, että maahanmuuton ongelmiin pitää puuttua. Konkreettiset ehdotukset kuitenkin osoittavat, että päättäjät ovat aivan pihalla sekä ongelmien luonteesta että voimassaolevasta lainsäädännöstä.” Näin kirjoittaa puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.). Halla-aho viittaa puhemies Paula Risikon (kok.) kommentteihin siitä, että rikoksiin syyllistyneiden oleskelulupia pitäisi voida purkaa nykyistä helpommin. Lue lisää >