

LEHTIKUVA
Antikainen: Vasemmistolainen rajapolitiikka on turvallisuusriski – Suomen on suojattava rajansa Venäjän hybridihyökkäyksiltä
Keskustelu rajaturvallisuuslain jatkosta on alkanut jälleen. Sisäministeriö valmistelee parhaillaan lain voimassaolon jatkamista. Rajaturvallisuuslaki, joka tuli voimaan heinäkuussa 2024, antaa Suomelle mahdollisuuden rajoittaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamista kriisitilanteissa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että lain tarkoituksena on torjua Suomen painostamista ihmisiä välineellistämällä. Hän huomauttaa, että sen jatkoa vastustavat tutut tahot: vasemmistoliitto ja oletettavasti vihreät ja osa demareista.
– Vasemmistoliitto äänesti jo viime vuonna poikkeuslakia vastaan ja on ilmoittanut vastustavansa sitä myös tällä kertaa. Tämä linjaus vaarantaa Suomen turvallisuuden ja osoittaa käsittämätöntä piittaamattomuutta siitä, mihin Venäjä pystyy ja mitä se haluaa tehdä, Antikainen kritisoi.
Tiedotusvälineissä uutisoitiin 11.1.2025 Venäjän rajaviranomaisten pysäyttäneen seitsemän henkilöä Sortavalan ja Lahdenpohjan seuduilla heidän pyrkiessään Suomen rajaa kohti.
– Uutinen on käytännön osoitus siitä, kuinka Venäjän rajaviranomainen toimii FSB:n alaisuudessa. He hallitsevat täysin sitä, kuka pääsee maasta ulos. Erityisesti kriisiaikoina mikään liike ei tapahdu ilman heidän lupaansa. Jokainen Suomen rajalle tuleva henkilö on FSB:n hyväksymä ja mahdollisesti heidän valikoimansa. Tämä tarkoittaa, että jokainen rajan yli pyrkivä mies on turvallisuusriski, Antikainen muistuttaa.
Venäjä käyttänyt siirtolaisasetta toistuvasti
Antikainen huomauttaa, että Venäjä on toistuvasti käyttänyt maahan pyrkiviä ihmisiä poliittisen painostuksen välineenä osana hybridioperaatioitaan.
– Rajakriisin aikana varoitimme tästä uhasta ja kerroimme, kuinka tulijat ovat Kremlin alaisuudessa toimivan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n hyväksymiä ja jopa valitsemia, mutta vihervasemmisto vähätteli turvallisuusriskejä ja väitti kyseessä olevan vain yksittäisiä matkustajia. Tämä oli joko naiivia tietämättömyyttä tai täysin tahallista ideologista sokeutta – tai mikä pahinta, tahallista ja laskelmoitua maamme kansallisen turvallisuuden vaarantamista.
– Nyt, kun Venäjän toiminta on ilmeistä, odottaisin vihervasemmistolta edes ripauksen realismia ja välittämistä – mutta sitä on turha odottaa, Antikainen kritisoi.
Vihervasemmiston haihattelu vaarantaa Suomen turvallisuuden
Antikainen kohdistaa kritiikkinsä erityisesti vihervasemmistoon ja SDP:n äärisiiven ideologisiin haihatteluihin, jotka hänen mukaansa vaarantavat Suomen turvallisuuden.
– Vihervasemmisto kokonaisuudessaan ja osa demareista eivät yksinkertaisesti ymmärrä – tai eivät halua ymmärtää – miten Venäjä käyttää ihmisiä välineinä omiin tarkoituksiinsa. Tämä on paitsi vaarallista myös vastuutonta politiikkaa, kun tiedämme, että Venäjä kykenee aloittamaan hybridivaikuttamisen milloin tahansa, Antikainen sanoo.
Hän muistuttaa, että Suomen ja Venäjän rajanylityspaikat on pidettävä suljettuina ja rajaturvallisuuslain jatkoa on tuettava vahvasti.
– Ilman rajaturvallisuuslakia olemme täysin aseettomia tilanteessa, jossa Venäjä päättää aloittaa painostuksen maahan pyrkivillä henkilöillä, joita he voivat lähettää halutessaan maastorajoillekin. Meidän on varmistettava, että Suomella on keinot estää hybridivaikuttaminen ja hallitsemattomat rajanylitykset. Tähän eivät sovi poliittiset pelit tai ideologiset kokeilut.
Rajaturvallisuus ei ole mielipidekysymys
Antikaisen mukaan turvallisuudesta ei voi tehdä kompromisseja.
– Tilanteessa, jossa Venäjä käy raakaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa, uhkaa maatamme ja toteuttaa kaikenlaisia hybridioperaatioita Euroopassa, ei rajaturvallisuus ole enää pelkkä mielipidekysymys. Suomen on säilytettävä täysi hallinta rajoistaan ja kyettävä puolustamaan itseään Venäjän painostusyrityksiltä.
– Rajaturvallisuus ei ole enää vain sanahelinää – se on tämän maan vakauden ja turvallisuuden perusta, jonka pettäessä kaikki kärsivät – varsinkin vaikeassa paikassa olevat rajamaakunnat. Jokaisen vastuullisen päättäjän on tuettava rajaturvallisuuslain jatkoa ja varmistettava, että Suomi on valmis kohtaamaan kaikki uhat, rajamaakunnassa Pohjois-Karjalassa asuva Antikainen painottaa.
Suomi tarvitsee yhtenäisyyttä ja vahvoja rajoja
Antikainen kehottaa vihervasemmistoa asettamaan kansallisen turvallisuuden ideologisten pyrkimystensä edelle.
– Suomalaisilla on oikeus turvallisiin rajoihin ja vakaaseen maahan. Vihervasemmiston linja vaarantaa molemmat, ja se on suoraan sanottuna anteeksiantamatonta. Tämä maa tarvitsee vahvoja rajoja ja vahvaa yhtenäisyyttä ulkopuolisen uhan edessä – ei heikkoja päättäjiä, jotka tekevät Venäjän pelin helpoksi. Nyt on seurattava erityisesti gallupeja johtavien demareiden äänestyskäyttäytymistä ja sitä, kuinka suuri joukko puolueesta taas lipeää äänestämään Venäjän vaikuttamisyritysten puolesta.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rajaturvallisuuslaki välineellistetty maahantulo Siirtolaisase vasemmistolainen politiikka rajaturvallisuus hybridihyökkäys rajapolitiikka turvallisuusriskit Kansainvälinen suojelu kriisitilanteet vihervasemmisto Sanna Antikainen Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: ”Vetoamme kaikkiin eduskunnassa, että rajaturvallisuutta vahvistava lainsäädäntö saatetaan nopeasti voimaan”

Purra: Oman maan suojaaminen kaikissa oloissa on nyt kaikkein tärkeintä

Purra: Rajalakiesitys on saatava läpi – ”Jotta meillä olisi keino suojata itseämme, rajaamme, kansallista turvallisuuttamme ja vakauttamme”

Ääniaalloilla Mauri Peltokangas rajaturvallisuudesta: tämä hallitus tekee asiat, jotka olisi pitänyt saada kuntoon jo vuosikymmeniä sitten
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












