Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Purra blogissaan: “Suomi on yksiselitteisen Venäjän organisoiman hybridioperaation kohteena”

Puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa laajassa blogissaan siitä, mitä rajoilla tapahtuu, miksi ja mitä hallitus asialle tekee.

Purran kirjoitus alkaa seuraavasti:

Suomi on yksiselitteisen Venäjän organisoiman hybridioperaation kohteena. Sekä Venäjällä laillisesti oleskelevia kolmansien maiden kansalaisia että maahan helpoilla viisumeilla houkuteltavia uusia tulijoita samoista kehitysmaista kannustetaan ja kuljetetaan meidän rajallemme hakemaan turvapaikkaa Suomesta.

“Meidän on ensin saatava koko itäraja kiinni.”

Henkilöt eivät ole sen paremmin aitoja kuin spontaanejakaan turvapaikanhakijoita. Heillä ei ole mitään hätää eivätkä he pakene – vaan kuten vuosikymmeniä sitten perusperiaatteiltaan vanhentunut turvapaikkajärjestelmä mahdollistaa, he haluavat siirtyä korkeamman elintason maihin eli EU-alueelle. Vaikka he eivät ole oikeita suojelun tarvitsijoita, he maahan päästyään pääsevät suomalaisen epäkunnossa olevan systeemin sisään, jossa voi vuodesta toiseen hakea uudelleen turvapaikkaa, vaikka suojelulle ei olisi minkäänlaisia perusteita ja hakemukseen olisi tullut useita kielteisiä päätöksiä. Samalla voi nauttia veronmaksajan kustantamista eduista ja palveluista sydämen kyllyydestä.

Purra vaatii itärajan sulkemista:

– Meidän on ensin saatava koko itäraja kiinni. Suomella on lainsäädäntö siihen, juuri tämänkaltaisia tapahtumia varten. Meillä ei ole muita vaihtoehtoja. Mikään kikkailu rajalla ei auta. Uskon, että laillisuusvalvonta tulee ymmärtämään tilanteen kansallisen turvallisuuden näkökulmasta ja mahdollistamaan koko rajan sulkemisen. Mutta mikäli ei, poliittinen päätös on joka tapauksessa tehtävä.

– Eikä koko rajan sulkeminenkaan valitettavasti tilannetta välttämättä lopeta. Koska Venäjä ei lopeta. Miksi se lopettaisi?

Lue koko kirjoitus täältä >

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää