
LEHTIKUVA
Antikainen: Espanjan raja murtui – tätäkö Lindtman haluaa Suomelle?
Torstaina laittomien maahantulijoiden massa vyöryi Espanjan Ceutaan Marokosta. Ceutan aluehallinnon johtaja Juan Jesús Vivas julisti alueelle hätätilan ja pyysi Madridilta armeijaa rajalle. Espanjan sisäministeriö kieltäytyi julistamasta kansallista hätätilaa.
Sosiaalisessa mediassa nähtävillä videoilla on havaittavissa, että kuten yleensäkin, myös nyt tulijat ovat pääsääntöisesti nuoria miehiä.
– Euroopan unionin ulkoraja murtui tänään. Tämä tapahtui siksi, että Espanjan sosialistihallitus on kaksi vuotta viestittänyt maailmalle, että laiton maahantulo kannattaa ja kutsunut näin tulijat luokseen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo.
Lindtman ottaisi mallia Espanjasta
Espanjan hallitus hyväksyi tammikuussa 2026 asetuksen, jolla noin puoli miljoonaa maassa laittomasti oleskelevaa voi saada laillisen aseman. Kesäkuun loppuun mennessä hakemuksia oli jätetty yli miljoona.
– Signaali on yksiselitteinen: tule ensin laittomasti, sosialistit järjestävät laillisen aseman jälkikäteen. Kutsu on kuultu ja pahempaa voi olla vielä tulossa, Antikainen sanoo.
Antikaisen mukaan kysymys on myös Suomelle konkreettinen. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti esittänyt, että Suomen tulisi ottaa oppia Espanjasta.
– Jos demarit on pääministeripuolue niin kutsuhuuto kajahtaa myös Suomen sosialistipääministeriltä, Antikainen sanoo.
Koko Euroopan turvallisuus vaarassa
Antikainen muistuttaa, että Espanja ei tiedä, keitä maahan tulleet ovat.
– Kun ihmisiä tulee tuhansia yhdessä aamussa, taustoja ei voi selvittää kukaan. Ja nyt jokainen heistä on Schengen-alueella. Tämä ei ole Espanjan sisäinen asia, vaan koko Euroopan turvallisuuskysymys. Näiden ihmisten seassa voi olla rikollisia ja muita viranomaisia pakoilevia henkilöitä, asepalvelusta pakoilevia henkilöitä ja terroristeja, Antikainen sanoo.
– Euroopan on herättävä. Tämä ei ole mikään muu kuin suora hyökkäys Europppaa kohtaan ja sellaisena siitä pitäisi puhuakin.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Kymmenet tuhannet afrikkalaiset tunkeutuivat väkisin Eurooppaan – Espanjan Ceutassa ”täysi kaaos”
Rantanen vaatii Espanjan Schengen‑jäsenyyden keskeyttämistä siirtolaiskriisin takia: ”Maahanmuuttopolitiikan täydellinen epäonnistuminen”
Perussuomalaiset Espanjan kaaoksesta: Rajat kiinni heti – Espanja ulos Schengenistä, jos se ei pysty turvaamaan ulkorajojaan
Bergbom: Puolueiden on tuettava sisäministeri Mari Rantasen toimia Espanjan kohdalla
PS-Nuoriso: Espanjassa lähes 50 000 laitonta maahanmuuttajaa yhdessä päivässä – irtisanoutuuko Lindtman aatetoverinsa avointen rajojen politiikasta?
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Kymmenet tuhannet afrikkalaiset tunkeutuivat väkisin Eurooppaan – Espanjan Ceutassa ”täysi kaaos”
Espanjan vasemmistohallituksen myötäsukainen maahanmuuttopolitiikka kärjistyy parhaillaan Ceutassa. Valtava määrä lähinnä nuoria miehiä on tunkeutunut väkisin EU:n alueelle. Espanjan hallitus on päättänyt lähettää armeijan selvittämään totaalista kaaosta ja ryöstelyä. Euroopan tulevaisuus on Ceutassa käsillä jo tänään.

EU tiukentaa palautuksia – Vigelius: ”Laittomasti maassa oleskelevat ulos koko Euroopasta”
Euroopan parlamentti ja EU:n ministerineuvosto ovat päässeet sopuun uudesta paluuasetuksesta, jonka tavoitteena on tehostaa laittomasti EU-maissa oleskelevien henkilöiden palauttamista.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Eurooppa, johon uskoimme, on hitaasti kuolemassa – ”Tästä ei voi enää vaieta”
Mikä on oikea tai väärä tapa toimia, kun aiemmin täysin saksalaiset kaupungit muuttuvat silmiemme edessä muslimimaailman etuvartioiksi, kysyy Irakissa ja Afgnaistanissa palvellut brittiupseeri The Telegraphissa. Kotoutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että maahanmuuttajat räätälöivät uuden kotimaansa entisen kotipaikkansa kaltaiseksi. Kauniisti sanottuna ”moderni sekulaarin liberalismi perustuu kohtalokkaaseen virhearvioon”.

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Antikainen: SDP:n Lindtman hehkuttaa Espanjan mallia, vaikka sosialistihallitus sotkeutuu skandaaleihin ja EU-rahojen väärinkäyttöön
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on toistuvasti vaatinut, että Suomen pitäisi ottaa oppia Espanjan sosialistihallituksen talouspolitiikasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Lindtmanin Espanja-ihailu näyttää päivä päivältä oudommalta.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Purra: En halua espanjalaista sosialismia Lindtmanilta, Palestiinan tunnustamista Razmyarilta enkä Tuppuraista neuvottelemaan Saksaan
Puheenjohtaja Riikka Purra piti tänään perussuomalaisten puoluetilaisuudessa energisen puheen, jossa hän täsmensi perussuomalaisten ja SDP:n eroja konkreettisella tavalla.

Espanjan talous nojaa EU-tukien ja halpatyövoiman varaan – SDP haluaa samaa Suomeen
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on nostanut Espanjan sosialistihallituksen Suomen vasemmiston esikuvaksi. Pohjoismaiset demarit Tanskassa ja Ruotsissa hän sivuuttaa. Tanska ja Ruotsi vaativat menokuria ja tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, Espanja ei kumpaakaan.
Viikon suosituimmat

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













