
LEHTIKUVA
PS-Nuoriso: Espanjassa lähes 50 000 laitonta maahanmuuttajaa yhdessä päivässä – irtisanoutuuko Lindtman aatetoverinsa avointen rajojen politiikasta?
Vihervasemmiston masinoima väestönvaihto on saavuttamassa käsittämättömät mittasuhteet, kun lähes 50 000 ihmistä ylitti Espanjan rajan Ceutan enklaavissa vain yhden päivän aikana.
Viimeisintä ihmisaaltoa on houkutellut Espanjan demaripääministeri Pedro Sánchezin päätös laillistaa jopa puoli miljoonaa laittomasti maassa olevaa siirtolaista.
– Pääministeriksi hamuava Antti Lindtman on hehkuttanut ”Espanjan mallia”. Seuraisiko Lindtman espanjalaisen puoluetoverinsa Pedro Sánchezin avointen rajojen politiikkaa? Pitää muistaa, että osa SDP:n kansanedustajista vastusti itärajan sulkemista, sanoo PS-Nuorison puheenjohtaja Elias Rosengrén.
SDP on muuttumassa maahanmuuttajien etujärjestöksi
Espanjan tapahtumat näyttävät, mikä olisi ollut mahdollista myös Suomessa, jos itärajaa ei olisi vuonna 2024 suljettu laittomilta maahanmuuttajilta. Samalla tilanne myös näyttää, mikä Suomella on edessä, jos Suomen seuraava hallitus ei ota laittoman massasiirtolaisuuden uhkaa tosissaan.
– On entistä selvempää, että sosiaalidemokraatit ovat muuttumassa maahanmuuttajien etujärjestöksi. Ihmekös tuo, kun demareita perinteisesti äänestäneet vanhemmat ikäluokat poistuvat jossain vaiheessa keskuudestamme, toteaa PS-Nuorison 3. varapuheenjohtaja Timo Ilonen.
Suomen Uutiset
Lue myös
Kymmenet tuhannet afrikkalaiset tunkeutuivat väkisin Eurooppaan – Espanjan Ceutassa ”täysi kaaos”
Antikainen: Espanjan raja murtui – tätäkö Lindtman haluaa Suomelle?
Rantanen vaatii Espanjan Schengen‑jäsenyyden keskeyttämistä siirtolaiskriisin takia: ”Maahanmuuttopolitiikan täydellinen epäonnistuminen”
Perussuomalaiset Espanjan kaaoksesta: Rajat kiinni heti – Espanja ulos Schengenistä, jos se ei pysty turvaamaan ulkorajojaan
Bergbom: Puolueiden on tuettava sisäministeri Mari Rantasen toimia Espanjan kohdalla
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Timo Ilonen Elias Rosengrén PS-Nuoriso väestönvaihto massasiirtolaisuus sosiaalidemokraatit vihervasemmisto laittomat maahantulijat Pedro Sánchez Antti Lindtman SDP Espanja
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Bergbom: Puolueiden on tuettava sisäministeri Mari Rantasen toimia Espanjan kohdalla
Liki 50 000 ihmistä on vuorokauden aikana tunkeutunut Marokosta Espanjan Ceutan erillisalueelle. Italian pääministeri Giorgia Meloni on esittänyt Espanjan sulkemista Schengen-alueen ulkopuolelle, koska maa ei ole kyennyt suojaamaan EU:n ulkorajaa. Sisäministeri Mari Rantanen on asettunut kannattamaan Melonin esitystä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii myös muilta Suomen eduskuntapuolueilta tukea Rantasen avaukselle.

Perussuomalaiset Espanjan kaaoksesta: Rajat kiinni heti – Espanja ulos Schengenistä, jos se ei pysty turvaamaan ulkorajojaan
Espanjan Ceutaan vyöryi torstaina kymmeniä tuhansia ihmisiä Marokosta, ja tilanne muuttui nopeasti täysin kaoottiseksi. Perussuomalaiset kansanedustajat reagoivat Facebookissa voimakkaasti vaatimalla Espanjan erottamista Schengen-alueesta, varoittamalla löysän maahanmuuttopolitiikan seurauksista ja kiittämällä sisäministeri Mari Rantasen tiukkaa linjaa maahanmuutto- ja rajaturvallisuuspolitiikassa.

Rantanen vaatii Espanjan Schengen‑jäsenyyden keskeyttämistä siirtolaiskriisin takia: ”Maahanmuuttopolitiikan täydellinen epäonnistuminen”
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen vaatii Espanjaa sulkemaan Schengen‑rajansa ja tukee Italian pääministeri Giorgia Melonin esitystä Espanjan erottamisesta Schengen‑alueesta. Rantasen mukaan Espanjan rajavalvonta on pettänyt Ceutassa ja Euroopan maiden on reagoitava nopeasti.

Antikainen: Espanjan raja murtui – tätäkö Lindtman haluaa Suomelle?
Torstaina laittomien maahantulijoiden massa vyöryi Espanjan Ceutaan Marokosta. Ceutan aluehallinnon johtaja Juan Jesús Vivas julisti alueelle hätätilan ja pyysi Madridilta armeijaa rajalle. Espanjan sisäministeriö kieltäytyi julistamasta kansallista hätätilaa.

Kymmenet tuhannet afrikkalaiset tunkeutuivat väkisin Eurooppaan – Espanjan Ceutassa ”täysi kaaos”
Espanjan vasemmistohallituksen myötäsukainen maahanmuuttopolitiikka kärjistyy parhaillaan Ceutassa. Valtava määrä lähinnä nuoria miehiä on tunkeutunut väkisin EU:n alueelle. Espanjan hallitus on päättänyt lähettää armeijan selvittämään totaalista kaaosta ja ryöstelyä. Euroopan tulevaisuus on Ceutassa käsillä jo tänään.
Viikon suosituimmat

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













