
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Profeetta Muhammedia ylistetään näyttävästi Pohjois-Englannin Bradfordissa. / LEHTIKUVA
Mikä on oikea tai väärä tapa toimia, kun aiemmin täysin saksalaiset kaupungit muuttuvat silmiemme edessä muslimimaailman etuvartioiksi, kysyy Irakissa ja Afgnaistanissa palvellut brittiupseeri The Telegraphissa. Kotoutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että maahanmuuttajat räätälöivät uuden kotimaansa entisen kotipaikkansa kaltaiseksi. Kauniisti sanottuna ”moderni sekulaarin liberalismi perustuu kohtalokkaaseen virhearvioon”.
The Telegraphissa julkaistun artikkelin otsikko on haastavasti: ”Massamuutto johtaa Euroopan häviöön – tästä ei voi enää vaieta”.
James Jeffrey kuvaa kirjoituksessaan Hanaun kaupunkia, jonka kuuluisimmat asukkaat olivat sattumoisin Grimmin veljekset. Veljesten patsaat tutkivat kaupungin keskustassa käsikirjoituksiaan, joihon he kokosivat germaanisesta kansanperinteestä, kulttuurista ja historiasta ammentamiaan kertomuksia.
– Aukiolta lähtevillä kaduilla kebab-ravintolat, pikaruokapaikat, ravintolat ja elintarvikeliikkeet seuraavat toisiaan loputtomana nauhana. Useimmissa niistä on ilmoituksia halal-ruoasta.
Irakin ja Afganistanin sotaveteraani kertoo hämmästyneensä erityisesti arabian kieltä, ”kuten as-salaam-alaikum -tervehdyksiä sekä Afgan Starway -ravintolan ja Kabul Central -supermarketin kaltaisia paikkoja.”
Kulttuurit muuttuvat ja niiden mukana mennään, nuori saksalainen mies totesi Jeffreylle junassa. Upseeri oli vastannut nuorukaiselle, että ”vaikka tämä ei nyt kokisi ongelmaksi hijabiin tai niqabiin pukeutuvia naisia, hän voisi tuntea toisin, jos joskus 60 prosenttia saksalaisista naisista pukeutuisi niin. Ja vastaava osa miehistä näyttäisi ja pukeutuisi aivan eri tavalla kuin hän itse.”
Jeffreyn mukaan syvä yhteiskunnallinen muutos on käynnissä myös Britanniassa.
– Ongelma saattaa olla syvempi kuin vasemmistolainen hyväuskoisuus maahanmuuttoon – ehkä modernin sekulaarin liberalismin ytimessä on kohtalokas virhearvio.
– Konservatiivinen kommentaattori Matthew Goodwin herätti hiljattain kiistaa muistuttamalla, että kaikki heinäkuun 2005 Lontoon itsemurhapommittajat olivat Britannian kansalaisia, mutta ”pelkkä paperi ei tee kenestäkään brittiä”.
– Liberaalidemokraatit tuomitsivat tämän rasistisena retoriikkana, mutta moni britti olisi kirjoittajan mukaan samaa mieltä.
Peter Flammin romaanissa A Shadow of Myself (1926) todettiin, että kirjailijan vanhempi veli kaatui Verdunissa. Kirjan jälkisanassa Flamm kirjoittaa veljensä kuolleen ”Saksan idean vuoksi”.
Jeffrey päättää tekstinsä pohtimalla mitä tämä kaatunut veli ja lukuisat muut sodassa kuolleet ajattelisivat Hanausta tänään.
– Muutos ei ole välttämättä väärin, mutta siihen liittyy hänen mukaansa jotain surullista, jopa traagista. Hanaussa hän ei voinut karistaa tunnetta jonkin hitaasta kuolemasta. Jonkin, johon hän itse uskoo syvästi ja jota hän – kuten veli – oli ”tyhmyyttään valmis puolustamaan”. Koska uskoi sen merkitsevän yhtä paljon myös muille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Tutkija, tohtori Matt Goodwin ennustaa kantabrittien jäävän vähemmistöksi omassa maassaan vuoteen 2063 mennessä. Hänen mukaan eliitti on pakottanut kantaväestön "kahden kerroksen monikulttuurisuuteen", jossa kantaväestön pitää juhlistaa ja ylistää kaikkia mahdollisia etnisyyksiä ja vähemmistöidentiteettejä, paitsi kantaväestön omaa. Syntyperäiset englantilaiset ovat Britannian ainoa kansanryhmä, jolla ei ole missään olosuhteissa oikeutta olla ylpeitä omasta identiteetistään ja kulttuuristaan.

Saksalaisessa Overathin kaupungissa viranomaiset peruivat perinteiset joulumarkkinat turvallisuussyistä. Kaupungilla ei ole tarpeeksi rahaa suojata aluetta terrori-iskun varalta. Viranomaiset arvioivat islamististen iskujen vaaran suureksi koko maassa.

Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Kolme ääri-islamilaista tekniikan opiskelijaa suunnitteli droonilla tehtäviä terrori-iskuja Belgian ja Hollannin johtavia poliitikkoja vastaan. Poliisi pidätti jihadistimiehet viime viikolla. Johtopäätös on, että terrorin uhan kasvaessa ja keinovalikoiman lisääntyessä valtion on suojattava yhä paremmin demokraattisesti valittuja johtajiaan.

Euroopan vasemmistossa näkyy selvä varovaisuus poliittisen islamin arvostelussa, koska pelkona on muslimiäänestäjien tuen menettäminen. Suomessa tämä näkyy vasemmistopuolueiden pyrkimyksinä suojella muslimiyhteisöjen uskonnonvapautta ja kulttuurisia erityispiirteitä, kuten naisten eristämistä ja alaikäisten hijabin käyttöä. Käytännössä vasemmisto on päästänyt poliittisen islamin alistavat käytännöt ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edelle.

Eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa kansanedustajat käsittelivät oikeusministeri Leena Meren esittelemää terrorismilainsäädännön kokonaisuudistusta. Uudistuksen myötä hallitus selkeyttää sääntelyä ja perussuomalaisten linjan mukaisesti osa terrorismirikosten rangaistuksista kovenee ja rangaistavuuden ala laajenee.

Tänään tiistaina eduskuntaan etenee hallituksen esitys terrorismilainsäädännön uudistamiseksi. Keskeisimmin laajassa uudistussarjassa esitetään laajennuksia terrorismirikosten rangaistavuuden alaan, kiristyksiä rangaistusasteikkoihin sekä lisää pakkokeinoja viranomaisille.
Viikon suosituimmat

Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää