

LEHTIKUVA
Saksaan syntyvä uusi vasemmistopuolue vaatii muutosta ilmasto-, maahanmuutto- ja Ukraina-politiikkaan
Saksaan perusteilla olevan uuden vasemmistopuolueen johtaja Sahra Wagenknecht arvostelee entistä omaa puoluettaan, vasemmistopuolue Linkeä, tavallisen ihmisen unohtamisesta. Demarien, vihreiden ja liberaalien liikennevalohallituksen talous-, ilmasto-, maahanmuutto- ja Ukraina-politiikkaa hän pitää saksalaisille turmiollisena. Erityiset rapsut hän antaa vihreille.
Tammikuuhun asti yhdistysmuotoisena toimiva puolue mittaa kannatustaan keväällä EU-vaaleissa ja syksyllä useissa entisen Itä-Saksan alueen osavaltiovaaleissa.
Saksan liittopäivillä istuvan vasemmistopuolue Linken ryhmä lakkautti itse itsensä sen entisen ryhmäpuheenjohtajan ja Saksan tunnetuimpiin vasemmistopoliitikkoihin kuuluvan Sahra Wagenknechtin ja ryhmän varapuheenjohtajan Amira Mohamed Alin ilmoitettua perustavansa oman puolueen.
Heitä seurasi kahdeksan muuta vasemmistopuolueen 39 liittopäiväedustajasta.
Vasemmistoryhmä hajosi kohtalokkain seurauksin
Linken ryhmän supistuminen alle 37 edustajaan vei siltä virallisen liittopäiväryhmän aseman. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa puheajan lyhenemistä istunnoissa.
Ilman virallista asemaa ryhmällä ei ole oikeutta tehdä aloitteita eikä jättää vastattavaksi kysymyksiä tai vaatia nimenhuutoäänestystä. Ryhmästatuksen menettäminen lopetti myös valtion taloudellisen avustuksen, mikä on johtanut ryhmän 162 työntekijän työsuhteen päättymiseen.
Parhaillaan kiistellään, voiko vasemmistopuolue Linke säilyttää ryhmän hajoamisesta huolimatta liittopäivien puhemiehistössä varapuheenjohtajan paikan.
Linken mandaatilla varapuhemiehenä istuvan Petra Paun eroamista vaatii kristillisdemokraattien lisäksi AfD-puolue, jonka omat varapuhemiesehdokkaat kaikki muut puolueet ovat torjuneet tähän mennessä yhteisrintamana istuntokaudesta toiseen jatkuvalla boikotillaan.
”Järjen ja oikeudenmukaisuuden liitto”
Sahra Wagenknechtin yhdessä muiden puoleensa hylänneiden vasemmistopuoluelaisten kanssa perustama ”Järjen ja oikeudenmukaisuuden liitto” aikoo järjestäytyä varsinaiseksi puolueeksi tammikuussa.
Se aikoo asettaa ehdokkaita toukokuussa järjestettäviin EU-vaaleihin ja moniin syksyllä pidettäviin osavaltiovaaleihin. Parhaillaan liitto kerää nettikampanjalla itselleen kannattajia, sponsoreita ja lahjoituksia.
Uuden puolueen tarvetta Wagenknecht kumppaneineen perustelee nykypolitiikan epäsosiaalisuudella ja kansalaisten kasvavalla epäluottamuksella valtiota kohtaan.
”Saksan luovuttava sokeasta ekoaktivismistaan”
Uutta puoletta perustavien mukaan Saksan on luovuttava sokeasta ekoaktivismistaan ja asetettava selvät rajat maahanmuutolle. Molemmat synnyttävät levottomuutta ja pelkoa elintason romahtamisesta.
Syyksi pesäerolle vasemmistopuolue Linkestä uuden puoleen perustajat luettelevat muun muassa sen erkaantumisen perinteisestä äänestäjäkunnastaan.
Linke on keskittynyt heidän mukaansa liiaksi erilaisten urbaanien aktivistiryhmien ajamiin asioihin samaan aikaan kun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolustaminen ovat jääneet vähemmälle.
– Kun Linken olisi kuulunut toteuttaa rohkeasti omaa, tunnistettavaa oppositiopolitiikkaansa, se on jättänyt tilaisuutensa käyttämättä ja muuttunut sen sijaan epäröiväksi ja pehmeäksi, uutta puoluetta perustavan liiton manifestissa todetaan.
”Järjen ja oikeudenmukaisuuden liitto” ei hyväksy konfliktien ratkaisemista sotilaallisilla keinoilla. Ulkopolitiikassa se arvostaa Willy Brandtin (sd.) linjaa.
Bundeswehrin on varustauduttava sen mukaan vain oman maan puolustamiseen eikä kansainvälisin sotiin. Ukrainan avustamista nykylaajuudessaan liitto pitää epäviisaana ja kohtuuttomana.
”Ukrainan EU-jäsenyys käy veronmaksajille kalliiksi”
Tuleva vasemmistopuolue vaatii Saksaan aitoa mielipiteenvapautta muistuttamalla, että nyky-Saksassa sanktioidaan yhä useammin hallitukseen kohdistuvaa kritiikkiä muun muassa sillä seurauksella, että AfD-puolueen vetovoima kasvaa entisestään.
Sahra Wagenknecht syytti manifestin hengessä perjantaina liittopäivillä perustuslakioikeuden kumoaman tämän vuoden budjetin uusintakäsittelyn yhteydessä Olaf Sholzin (sd.) hallitusta Saksan talouden ajamisesta maailman teollisuusmaiden peränpitäjäksi.
– Muut teollisuusmaat elävät samassa maailmassa ja kärsivät samoista kriiseistä, mutta siitä huolimatta niiden talous kasvaa, inflaatio on alempi kuin meillä ja koululaiset oppivat lukemaan ja laskemaan, laukoi tuleva puoluejohtaja.
– Sähkö, matkustaminen, ruoka ja ravintolassa syöminen kallistuvat ensi vuonna entisestään. Kuinka monta eläkeläistä aiotte syöstä vielä köyhyyteen? hän kysyi katsoen hallitusaitioon, jossa ei istunut sen kummemmin liittokansleri Olaf Scholz kuin valtiovarainministeri Christian Lindnerkään (FDP).
Wagenknecht nosti esille myös Ukrainan mahdollisen jäsenyyden EU:ssa, jonka hän pelkää tulevan maksamaan veronmaksajille satoja miljardeja euroja.
Politiikantutkijat luokittelevat Wagenknechtin liikkeen ja tulevan puolueen ”vasemmistokonservatiiviseksi protestipuolueeksi”.
Sen nykyistä hallitusta kritisoivat näkemykset ilmasto- ja siirtolaispolitiikasta lähentelevät enemmän kristillisdemokraattien ja AfD:n kuin vasemmistopuolue Linken kantoja.
Koalitio vihreiden kanssa ei tule kysymykseen
Saksalainen politiikantukija Thorsten Faas uskoo Deutschlandfunk-radion haastattelussa, että Wagenknecht-puolueelle löytyy potentiaalia niin AfD-puolueen kuin myös Linke-puolueeseen pettyneistä äänestäjistä.
Tutkimuslaitos Forsan trendianalyysi kertoo Wagenknecht-puolueen kannatukseksi korkeintaan kolme prosenttia. Joissakin aikaisemmissa kyselyissä oli useampi kuin joka neljäs saksalainen periaatteessa valmis harkitsemaan äänensä antamista tulokkaalle.
Puolueen tulikoe on toukokuussa EU-vaaleissa ja syykuussa Brandenburgin, Sachsenin ja Thüringenin maapäivävaaleissa, joissa suosituin puolue on tällä hetkellä AfD.
Vasemmistopuolue Linkeä Wagenknecht ei pidä vastustajanaan, mutta sen sijaan koalitio vihreiden kanssa ei tule kysymykseen. Viikkokatsauksessaan hän luokittelee vihreät epäpäteväksi ja valheelliseksi puolueeksi, joka osoittaa loputonta ylimielisyyttä ihmisten sosiaalisille ongelmille.
Eurooppa ei voi hänen mukaansa yksin pelastaa maapallon ilmastoa.
Merkelin politiikka ylitti kestokyvyn
Saksan tähänastista maahanmuuttopolitiikkaa Wagenknecht kritisoi sanomalla, että Merkelin ”Willkommen, tervetuloa” -politiikka on ylittänyt saksalaisten kestokyvyn, josta todistaa myös Pisa-tutkimuksen tulos.
Kristillisdemokraattien kanssa hän on samoilla linjoilla hyväksyessään CDU:n uuden linjauksen, että turvapaikkahakemuksista voidaan päättää tulevaisuudessa kolmansissa maissa.
Pertti Rönkkö, Berliini
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vasemmistokonservatiivit ekoaktivismi Järjen ja oikeudenmukaisuuden liitto Ukraina-politiikka Thorsten Faas Willy Brandt Petra Pau Amira Mohamed Ali osavaltiovaalit protestiliike Sahra Wagenknecht Linke vasemmistopuolueet EU-vaalit Saksan vihreät Olaf Scholz Christian Lindner Maahanmuuttopolitiikka Angela Merkel ilmastopolitiikka AfD Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vaihtoehto Saksalle -puolue luokiteltiin ”varmennetusti äärioikeistolaiseksi” myös Sachsenin osavaltiossa

Saksan ilmastoaktivistit toivottavat joulumieltä töhrimällä joulukuusia spraymaalilla

Hamasin terroristeja pidätettiin Saksassa ja Hollannissa – kiinniotetuilla tiiviit yhteydet Hamasin johtoon

Saksassa varoitetaan joulutoreille kohdistuvista terrori-iskuista

Saksassa vaaditaan vastatoimia AfD-puolueen kasvun hillitsemiseksi – mielipidetutkija vertaa 1930-lukuun

Saksassa valmistaudutaan protestiviikkoon: Tuhannet traktorit tukkivat ensi viikolla keskustoja ja moottoriteitä – talousministeri joutui pakenemaan vihaisia viljelijöitä, turvamiehet turvautuivat käsirysyssä pippurikaasuun

Saksaan perustetaan uusi oikeistopuolue – osa CDU:n jäsenistä pitää nykyistä puoluettaan liian vasemmistolaisena

Toimittajien salakuunteluraportti sai saksalaiset kaduille vastustamaan AfD-puoluetta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.















