

LEHTIKUVA
Moskovassa terrori-iskun tehnyttä ryhmää pelätään myös Saksassa – islamistien iskuihin varaudutaan kesällä pidettävissä jalkapallon EM-kisoissa
Islamistien iskuja pelätään myös Saksassa. Sisäministeri Nancy Faeser (sd) ja kotimaantiedustelun johtaja Thomas Haldenwang varoittavat akuutista vaarasta. Riskiä lisäävät kesällä järjestettävät jalkapalloilun EM-kisat, joita seuraamaan odotetaan miljoonia katsojia.
Terrori-iskuvaaran pienentämiseksi Saksa aikoo palauttaa EM-kisojen ajaksi rajavalvonnan kaikille rajoilleen viikkoja ennen kesä-heinäkuussa pidettävien kisojen alkamista. Poliisien lomat on peruttu.
Moskovan tuhoisan iskun tekijäksi ilmoitettu afganistanilainen Isis-K-järjestö tunnetaan ennestään myös Saksassa.
Tuhat poliisia suojasi Kölnin tuomiokirkkoa
Yli tuhat poliisia suojasi jouluna ja vuodenvaihteessa yötä päivää Kölnin tuomiokirkkoa viranomaisten saatua ulkomaalaiselta tiedustelupalvelulta vihjeen Isis-K-järjestön sinne suunnittelemasta terrori-iskusta. Jumalanpalvelukseen tulleille tehtiin turvatarkastus.
Ratkaisevat vihjeet saksalaiset viranomaiset saavat usein amerikkalaisilta tiedustelulähteiltä, koska Saksan tietosuojalait estävät epäiltyjen henkilöiden viestiliikenteen salakuuntelun samassa laajuudessa kuin USA:ssa on mahdollista. Salakuuntelu on mahdollista vain, jos jokin puolue luokitellaan oikeistoradikaaliksi.
Isis-K suunnitteli iskua samoihin aikoihin myös Wienin Pyhän Tapanin katedraaliin. Vuosi sitten pääsiäisenä terroristit suunnittelivat hyökkäystä kölniläiseen tivoliin. Iskut oli tarkoitus tehdä räjähteillä lastatulla pakettiautolla.
Iskuja suunniteltiin myös Ruotsin parlamenttiin
Itäsaksalaisessa Geran kaupungissa pidätettiin kaksi viikkoa sitten valtakunnansyyttäjän määräyksestä kaksi afganistanilaismiestä epäiltyinä Ruotsin parlamenttitaloon kohdistuvan pommi-iskun suunnittelusta.
Isis-K:n tiedetään viranomaisten mukaan suunnitelleen iskua myös berliiniläiseen Ibn-Rushd-Goethe-moskeijaan, koska sen toiminta ei miellytä lainkaan ääri- eikä monia muitakaan muslimeja.
Naisimaamin johtamassa moskeijassa ei vaadita naisilta huivia ja rikotaan äärimuslimien mielestä räikeästi islamin sääntöjä sallimalla naisten ja miesten rukoilla yhdessä. Islamin uskon vastaisena pidetään myös sitä, että moskeijaan toivotetaan tervetulleiksi myös homot ja lesbot.
Moskeijan perustaja on ympärivuorokautisessa poliisin suojeluksessa äärimuslimien murhauhkausten takia.
Islamistit luomassa jälleen verkostojaan
Islamilaisia terroristeja arvioidaan tulleen Saksaan laittomasti muun muassa siirtolaisvirtojen mukana sekä sotapakolaisten joukossa Ukrainasta.
Osan terroristeista arvellaan käyttäneen myös Venäjän ja Valko-Venäjän kautta kulkevia reittejä.
Saksalainen terrorismiasiantuntija Peter Neumann sanoo Deutschlandfunk-kanavan haastattelussa, että jihadistisia verkostoja on alkanut aktivoitua uudestaan samaan tapaan kuin oli havaittavissa ennen Pariisin, Brysselin, Berliinin, Tukholman ja Lontoon tuhoisia terrori-iskuja.
Neumannin mukaan on ollut pelkästään hyvästä onnesta kiinni, ettei Saksassa ole päässyt tapahtumaan toistaiseksi mitään pahempaa.
Terroristi tuli turvapaikanhakijana
Saksan tunnetuin islamistinen terroristi on tunisialainen Anis Amri, joka saapui maahan turvapaikanhakijana syksyllä 2015 liittokansleri Angela Merkelin (CDU) avattua Saksan rajat Balkanin reitillä kohti Eurooppaa kulkeneille pakolaisille.
Kahdeksalla identiteetillä esiintynyt ja poliisin alusta pitäen vaaralliseksi luokittelema Amri kidnappasi joulukuussa 2016 Berliinissä puolalaisen rekan ampumalla sen kuljettajan ja ohjaamalla raskaasti lastatun auton ihmisjoukkoon Breitscheidplatzin joulutorilla.
Iskussa kuoli 13 ja loukkaantui 60 ihmistä. Isis ilmoitti olevansa teon takana. Pakoon päässyt Amri kuoli hänen henkilöllisyyttään tarkastamaan tulleiden poliisien luoteihin Italiassa. Hänen mahdollisia rikoskumppaneitaan ei ole saatu jäljitettyä.
Tapausta puitiin vuosia myös liittopäivien tutkintavaliokunnassa, mutta sen kulkua ei kyetty selvittämään koskaan perinpohjaisesti. Tutkinta paljasti monia leväperäisyyksiä saksalaisissa poliisiorganisaatioissa.
Saksassa on tuhansia vaarallisia islamisteja
Saksan kotimaantiedustelun mukaan Saksassa oli toissa vuonna 27 480 islamistia. Heistä noin 11 000 luokitellaan salafisteiksi.
Toiseksi suurimman islamistiryhmän muodostavat turkkilaisen Milli Görus -järjestön jäsenet, joita on Saksassa noin 10 000.
Islamisteista luokitellaan 483 niin sanotuiksi vaarantajiksi eli henkilöiksi, jotka ovat tilaisuuden tullen valmiita poliittisesti motivoituun vakavaan väkivallantekoon.
Vaarantajista istuu parhaillaan 97 vankilassa, 178 oleskelee ulkomailla ja 208 on vapaalla jalalla. Osa heistä on Syyriassa taistelleita Isis-sotureita.
Noin 50:n Saksassa elävän islamistin arvioidaan kuuluvan niin sanottuihin nukkujiin, jotka odottavat jopa vuosikausia käskyä aktivoituakseen tekemään heille suunniteltua terrori-iskua.
Nukkujat odottavat käskyä iskuun
Nukkujiin kuului muun muassa Hampurissa opiskellut egyptiläinen Mohammed Atta, joka ohjasi 11. syyskuuta 2001 New Yorkissa toiseen WTC-torneista syöksynyttä matkustajakonetta.
Yhä useammin terrorismista ja sellaisen suunnittelusta kiinni joutuneet ovat Saksan kotimaantiedustelun mukaan kotoisin Keski-Aasiasta, Afganistanista, Uzbekistanista, Kirgisiasta ja Tadzikistanista.
Osan heistä arvellaan olleen töissä Venäjällä ja saapuneen Saksaan ja muualle Länsi-Eurooppaan Valko-Venäjän ja Puolan sekä muiden siirtolaisreittien kautta.
Osallistuminen Afganistanin sotaan lisää vaaraa
Saksassa on tehty vuodesta 2016 lähtien yhdeksän islamistista terrori-iskua. Niissä on kuollut seitsemäntoista ja loukkaantunut sata ihmistä. Monet iskuista on tehty veitsellä.
Länsimaat ovat olleet aina islamilaisten terroristien visiirissä, mutta erääksi ajankohtaiseksi syyksi saksalainen turvallisuusasiantuntija Hans-Jakob Schindler sanoo ZDF-kanavalla Hamasin Israelia vastaan käymän sodan.
Saksaa pidetään hänen mukaansa kohteena myös siksi, että se taisteli Afganistanissa al-Qaidan vastaisessa liittoutumassa ja tukee Israelia Hamasin vastaisessa taistelussa.
Pertti Rönkkö, Berliini
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Moskovan terrori-isku Hans-Jakob Schindler Mohammed Atta Peter Neumann Nancy Faeser Isis K Anis Amri terrori-iskut moskeijat Thomas Haldenwang jihadismi islamistit Rajavalvonta Angela Merkel Turvapaikanhakijat Terrorismi Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Supo: Venäjä on edelleen Suomen suurin turvallisuusuhka

Ruotsin hallitus ei aio enää auttaa Isis-vankileirillä olevia palaamaan: ”Itse lähtivät”

Hamas tappoi klaanijohtajan – Gaza voi ajautua sisällissotaan

Orpo: Suomi nostaa valmiuttaan Moskovan iskun takia

Ääri-islamismi nostaa jälleen päätään ranskalaiskoulussa – rehtori päätti erota jouduttuaan uskontoperusteisen vihan ja tappouhkausten kohteeksi

Terroristien uhriksi joutuneen Shani Loukin kuva voitti kansainvälisen kuvapalkinnon – kuvassa Hamasin aseistetut terroristit istuvat nuoren naisen puolialastoman ruumiin päällä lava-autossa

Tadzhikistan on ääri-islamin kehto – korruptio ja nepotismi ajavat kansaa työttömyyteen ja terroristien syliin

Israel hälytystilassa Iranin uhan vuoksi – 28 Israelin suurlähetystöä suljettu toistaiseksi

Kohuimaami herättelee uskovaisia: Homous on syntiä, popmusiikki saatanasta ja lapsilta kaivataan nöyryyttä
Viikon suosituimmat

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Helsingin kaduilla ihannoidaan Hamasin väkivaltaa – Antikainen: Tämä on jo turvallisuusriski
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää viime perjantaina Helsingissä nähtyä Palestiina-mielenosoitusta vakavana hälytysmerkkinä. Mielenosoituksessa kannettiin isoa punaista banderollia, jossa luki “Eläköön aseellinen vastarinta”, ja sen rinnalla heilutettiin palestiinalaislippuja Helsingin ydinkeskustassa.

Kukaan ei kannattanut Kaisa Garedewin muutosesitystä – nyt Keski-Suomen hyvinvointijohtajalle maksetaan muhkea 140 000 euron eroraha
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew esitti vuonna 2022 Keski-Suomen aluehallituksen jäsenenä, että hyvinvointialueen johtajan eroraha olisi kuuden kuukauden sijaan kolme kuukautta tai porrastettu. Esitys raukesi kannattamattomana.

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa
Pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminta takaa järjestöille vuositasolla suhteellisen helposti satojen tuhansien, jopa miljoonien eurojen avustustulot veronmaksajien rahoista. Yksi näistä toimijoista on Suomen Pakolaisapu ry, jonka henkilöstöä toimii myös Suomen ulkopuolella.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.
Uusimmat

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen

Antikainen: Demarit taas kalliimman bensan asialla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










