Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Junnila: Naton putkiverkosto ulotettava Suomeen ja Ruotsiin

25.04.2026 |09:10

Kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila vaatii Naton pohjoiseurooppalaisen putkiverkoston laajentamista Suomeen ja Ruotsiin. Hän esitti näkemyksensä Delphi Economic Forumissa energiapolitiikkaa käsittelevässä puheenvuorossaan.

Vilhelm Junnilan mukaan nykyinen putkiverkosto ulottuu vain Tanskaan, eikä palvele kriisitilanteissa tehokkaasti, vaikka Naton pisin ulkoraja sijaitsee Suomessa.

– Laajentaminen parantaisi huoltovarmuutta ja sotilaallista valmiutta merkittävästi. Liittokunnan yhteisillä varoilla on pyrittävä varmistamaan polttonesteiden saanti kriisiolosuhteissa, Junnila totesi.

Suomella merkittäviä mineraalivarantoja

Euroopan energiapolitiikka on Junnilan mukaan murroksessa. EU on siirtynyt pois venäläisestä energiasta, ja Yhdysvalloista on tullut keskeinen toimittaja: se kattaa lähes viidenneksen öljystä ja yli puolet nesteytetystä maakaasusta. Kehitys vahvistaa toimitusvarmuutta, mutta lisää samalla riippuvuutta Yhdysvalloista.

– Euroopan tulee tavoitella strategista autonomiaa yhdistämällä uusiutuvia energialähteitä ja eurooppalaista tuotantoa. Samalla on tunnistettava uusiin riippuvuuksiin liittyvät riskit, erityisesti kriittisten raaka-aineiden osalta, Junnila korosti.

– Suomella on merkittäviä kriittisten mineraalien varantoja, jotka tukevat Euroopan irtautumista Kiina-riippuvuudesta. Puhtaassa siirtymässä ei ole kyse vain ilmastopolitiikasta, vaan ennen kaikkea turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta sekä eurooppalaisen teollisuuden toimintaedellytyksistä.

Ydinvoiman rooli kasvaa

Myös ydinvoiman rooli kasvaa. Suomi monipuolistaa polttoainehankintaa pois Venäjästä, ja Yhdysvallat on noussut keskeiseksi kumppaniksi. Samalla kehitetään pienydinreaktoreita erityisesti kaukolämmön tuotantoon.

– Uraaniakin saamme kotimaasta sivutuotteena pienemmässä mittakaavassa. Rikastaminen tapahtuu kuitenkin muualla Euroopassa. Ydinvoimantuotantokin monipuolistuu, esimerkiksi Suomessa Helen ja Steady Energy suunnittelevat modulaarista reaktoria Helsinkiin, Junnila kertoi.

Delphi Economic Forum on vuosittainen keskustelufoorumi finanssi-, ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tilaisuuteen osallistuu valtioiden nykyisiä ja entisiä päämiehiä, muita päättäjiä, elinkeinoelämää ja tutkijoita.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Mäenpää korostaa: Suomi lisää Nato-läsnäoloa, mutta pitää varusmiehet kotimaassa

18.03.2026 |16:57
Suomen uutiset logo

Suomen Nato-politiikan on rakennuttava kansallisen edun pohjalle – Bergbom: Nato-jäsenyys tuo Suomelle sekä turvaa että vastuuta

17.03.2026 |15:16
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Nato lisää arjen turvallisuutta – poliisin reservi ja ampumarataverkosto turvaavat Suomen

25.11.2025 |17:29

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää